maanantai 27. heinäkuuta 2015

Unelmien häämekkoa etsimässä

Vietin viikonlopun kotiseudellani Oulussa ja koko reissun pääpointti oli lähteä äidin ja kahden kaasoni turvin ensi kertaa kohti häämekkoliikkeitä ja mekkosovituksia. Olinkin varannut ajan kahteen liikkeesseen, joissa olla tarkoitus vähän kartoittaa, millainen puku minun vartalolleni sopisi parhaiten ja missä hinnoissa häämekoissa oiken pyöritään. Niin ja kerrotaan vielä tässä vaiheessa, että aamulla fiilis ennen ensimmäistä sovitusta oli aika jännittynyt, mutta samalla todella innostunut - entä jos en löydäkään mitään sopivaa tai mitä jos se oikea löytyykin jo tänään?

Näillä fiiliksillä suuntasin kolmen makutuomarin voimin ensin Morsiuspukuliike Glamouriin. Tässä liikkeessä ei saanut ottaa kuvia, joten äitini teki muistiinpanoja ahkerasti sopivista mekoista:) Taisin käyttää ylläni reilua viittä mekkoa, joista osan löysin itse hyllystä, osan kaasot ja osan myyjä. Oli muuten yllättävän haastavaa osata etsiä ihan ensisovituksella hyllystä mekkoa, kun ei vielä tiennyt, miltä mikäkin päällä näyttää. Tämä sovitus antoi kuitenkin yllättävän paljon ja palvelukin oli yllättävän positiivinen kokemus, ainakin saatiin katsella ja pohtia rauhassa. Koottuna tästä liikkeestä jäi käteeni:

- laahus näyttää todella kivalta, taidan haluta sellaisen!
- yläosaa voi muotoilla jälkikäteen, joten sovitettavan kappaleen yläosan muodon 
ei tarvitse olla heti täydellinen (esim. suorasta yläosasta saa sydänpääntien)
- vyöjutut eivät ehkä ole ihan minua juttu, ainakaan liian suuret sellaiset
- ompelukorjaukset maksavat 20-200e mekosta riippuen
- toispuoleisuus näytti ihanalta
- napit eivät olleet minun juttu
- vetoketju sen sijaan näyttikin yllättävänkin hyvältä, sillä silloin kuvio ei katkea
- mosrsiussatiiniakin voisi tämän jälkeen harkita!
- mekon on tärkeää olla myös takaa mielenkiintoinen ja kaunis
- puolimerenneito ei imartele vartaloani
- organza näytti kauniilta ja hennolta morsiussatiinin päällä
- pienikin kimallus on kaunista

Kuvina sovitin muun muassa tämänkaltaisia mekkoja:




Glamourissa kaikki mallit olivat tällä hetkellä -50%, joten hinnoilla mekkoja ei oltu pilattu! Jos olisin löytänyt vähän vielä parempia mekkoja, olisin saattanut vaikka ostaa mekon jo nyt!

Tämän jälkeen kävimme syömässä minulle uudessa paikassa, Makiassa, ja tämä brunssi sopi ihanasti tähän päivään - kevyttä, mutta kuitenkin täyttävää ja jotenkin ihana erilaista!


Sitten kohti toista sovitusta, nyt jo vähän luottavaisemmin mielin. Kohteena oli tällä kertaa Zazabella ja siellä saimmekin heti alusta asti todella hyvää ja asiantuntejaa palvelua. Täällä mekkovalikoima tuntui vastaavan vähän enemmän omaa tyyliäni ja sovitettavia mekkoja löytyi helposti. Kuvia ei täälläkään saanut ottaa. Sovitin täällä kokomerenneitoa, jotta tiedän, miltä sellainen päälläni näyttää - ja totesimme kaikki, että ei ole minun juttu. Tulipahan sovitettua :) Sovitin myös yhtä aivan ihanaa tuhkimomaista mekkoa, jossa tunsin oloni prinsessaksi! Jos häämme olisivat vähän erityyliset, olisi se mekko ollut aivan ihana! Sovitin myös muutamia merkkimekkoja, joista yhteen ihastuin aika kovasti! Tämä mekko oli jotenkin vain niin minun näköiseni ja sai minut tuntemaan, että olen menossa ihan oikeasti naimisiin <3 Hinta oli kuitenkin vähän suunniteltua kovempi, joten jäin vielä miettimään. Tällä reissulla kuitenkin opin:

- kyllä minulle vielä unelmieni mekko löytyy
- laahus on ihan must juttu
- sopivasti kirjalua toispuolesella painotuksella sopii minulle tosi hyvin
- organza morsiussatiinin päällä on vielä enemmän minun juttuni
- nyörit voivat olla todella hyvät ja käytännölliset
 (nyöripuvut sai niin hyvin istumaan)
- tylli on kaunista, muttei ehkä minulle kaikkein omista
- vähän murrettu valkoinen sopii minulle
- kuvio on kaunis, kun se jatkuu hieman helmankin puolelle
- olkaimeton mekko ilman pitsiyläosaa sopii minulle





Saimme lempimekostani ihan hyvän tarjouksen, mutta en kuitenkaan tehnyt vielä ostopäätöstä, sillä en ollut mekosta ihan satavarma (pieni kriisipuhelu piti kyllä soittaa kotiin miehelle :D). Ja yön yli nukuttuani oli tyytyväinen tähän päätökseen, sillä minusta tuntuu, että jotain on vielä nähtävä, ennen kuin voin mekon ostaa. Siksipä suuntammekin parin viikon päästä Helsinkiin ja vielä isompiin mekkoliikkeisiin! Sain kuitenkin viikonloppuna vähän maistella, millaista on olla morsian ja oli aivan ihanaa päästä sovittelemaan mekkoja isojen peilien edessä ja kuulla tärkeiltä ihmisiltä mielipiteitä. Uskon, että unelmieni mekko löytyy kyllä, ehkä jopa jo ihan lähiaikoina, sen verran yksimielisiä olimme minulle sopivasta tyylistä! Kerroin Mikolle sanallisesti sovittamistani mekoista ja hänkin oli oikein innostunut ja uskoi, että juuri sellainen mekko minulle sopisi <3 Ihanaa, että pääsen vielä toisellekin sovituskierrokselle :)


2 kommenttia:

  1. Olipas mukava lukea näitä arivoita! Minunkin olisi tarkoitus alkusyksystä suunnata "mekkometsälle" ja en ole sovittanut aiemmin hääpukuja. Nollista lähdetään siis liikkeelle. Mutta nimenomaan sovittamallahan sitä saa selville, mikä tuntuu omalta. :) (ja näyttää hyvältä :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vaan menee, mekot näyttää kuitenkin ihan erilaiselta, kun ne on itsellä päällä ja sitten se omakin tyyli vähitellen varmasti löytyy :) Tsemppiä sovitukseen, siitä tulee varnasti ihanaa!

      Poista