sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Potretteja golfkenttien keskellä

Hääpotretit ovat tärkeä muisto hääpäivästä ja niitä varten onkin hyvä miettiä, milloin nämä kuvataan, missä kuvat otetaan ja kuka ne ottaa. Kuvataanko siis ulkona vai studiossa? Jos valitaan ulkokuvaus, kuvataanko useammassa paikassa? Kuinka paikasta toiseen siirrytään? Mikä on suunnitelma B, jos sataakin kaatamalla? Onko kuvauksessa joku avustaja? Ja mitä kaikkea rekvisiittaa tarvitaan mukaan? Lisäksi on hyvä miettiä, millaisia kuvia haluaa ja kertoa näistä hyvissä ajoin kuvaajalle.

Meidän kuvaajamme, Kulmakuvaamon Seija Leskelä, oli kanssamme aamusta iltaan, joten saimme ajoittaa kuvaukset oman mielemme mukaan. Seija vain pyysi varaamaan aikaa tunnista kahteen, jotta saamme kuvattua rauhassa. Lisäksi toinen kaasoni tuli kuvaajan avuksi ja oli koko ajan mukanamme kuvauksessa. Me päätimme ajoittaa kuvauksen ennen juhlaa, jotta saamme kuvata ilman kiirettä, tuoreella meikillä sekä viettää sitten itse juhlan jokaisen hetken vieraiden kanssa. Lisäksi halusimme kuvata ulkona, sillä olihan hääpaikkamme Golden Resortin ympäristö ihan todella kaunis! Kiertelimme edellisenä päivänä alueella ja sovimme mahdollisia kuvauspaikkoja. Lisäksi olin etsinyt ideakuvia valmiiksi, jotta kuvaajamme tiesi, millaisia me haettiin.

Mutta ennen varsinaista kuvausta kuvasimme first look kuvat! First look kuvat tarkoittavat kuvia, joissa ikuistetaan se hetki, kun hääpari näkee toisensä ensi kertaa hääasussa. Me olimmekin sumplineet koko aamun niin, ettemme nähneet toisiamme ja oli hirmuisen jännittävää kävellä Mikon selän takaa ja lopulta nähdä hänen ilmeensä, kun hän katsoi minua ensi kertaa mekossani. Ja tietysti myös itsenähdä komea mieheni<3 Nämä kuvat otettiin huvilamme takaterassilla.




Siitä siirryimme hyvin nopeasti kuvaamaan ensin läheiselle sillalle, sitten toiselle sillalle, portaille ja vähän kaikkialle, mistä vain näkyi kaunista ja vihreää golfkenttää. Niin ja pakko sanoa, etä golffarit olivat todella mukavia ja antoivat meidän kuvata vähän kentänkin puolella. Vielä ei olla valittu, millainen kuva halutaan kotiimme, mutta joku kyllä haluttaisiin ehkä makuuhuoneeseen. Mutta tilatakko yksi suuri kuva, useampi pienempi kuva vai jokin yhdistelmä? Hmm, se jää vielä mietintään. Mutta tässä teillekin vähän nähtäville, millaisia potretteja Seija sai ikuistettua. Olin kokonaisuutena tosi tyytyväinen kuviimme. Huntu vain unohtui ottaa mukaan, mutta onneksi siitä on kuvia kirkossa:)




torstai 27. lokakuuta 2016

Morsiamen kampaus ja meikki

Aika moni morsian varmasti jännittää hääpäivän aamuna, että onnistuuhan meikki ja kampaus varmasti. Ne voivat tuntua erityisen jännittäviltä, jos niitä ei ole testattu etukäteen. Ja saavathan ne jännittääkin, sillä juuri kampaus ja meikkihän luovat keskeisen osan morsiamen lookia. Niiden on erityisen tärkeää näyttää omaan tyyliin sopivalta ja sopia myös mekon tyyliin.

Minä halusin luottaa kampaukseni ja meikkini ammattilaisen käsiin ja käviin etukäteen testikampauksessa ja -meikissä. Jo ennen testikampaukseen menoa phdin paljoan vaihtoehtoja, hain ideakuvia, luin keskusteluja ja mallailin kampauksia mekkoni kanssa. Tulin kuitenkin aika nopeasti siihen tulokseen, että tyylikkään rento sivunuttura, jossa on sopivasti lettiä ja kiharaa, voisi olla minun juttuni. Samalla se olisi käytännöllinen säällä kuin säällä ja pysyisi vauhdista huolimatta hyvänä (minun tikkusuorat hiukseni nimittäin suoristuvat ja lätsähtävät todella helposti vähänkään kostealla säällä tai hikoillessa, joten auki en hiuksia uskaltanut jättää):)

Niinpä näillä eväillä suuntasin reilua viikkoa ennen häitä testiin! Testikampaus on aina testi, eikä siihen käytetty silloin kuin puolisen tuntia. Kampaajani mukaan sen tarkoitus on harjoitella tekniikkaa ja hakea tyyliä, jotta kampaus onnistuu helposti the päivänä. testikampauskin oli tosin jo tosi hyvä! Vein testikampaukseen mukanani useita ideakuvia ja se kannatti,sillä näin sain hyvin näytettyä kampaajalle, mitä ajoin takaa. Tosin yhtä täydellistä kuvaa en löytänyt ja selittelinkin kampaajalle, että "vähän niin kuin tämän kuvan siisteys, mutta kuitenkin tämän kuvan rentoutta ja sitten vielä tämän kuvan kiharaa jne." :D Mutta hyvin hän näytti ymmärtävän. Ja voin suositella testiä kaikille, sillä se rauhoitti paljon mieltä (vaikka silti hääaamuna jännitti kampaustuolissa istuessa) :) 

Kampaukseni tehtiin tosiaan heti aamupalan jälkeen hääaamulla. Taisimme aloittaa yhdeksän pintaan (sitä ennen oli tehty toinen kaaso) ja lopettaa ehkä varttia  vaille 11. Pysyimme melkein aikataulussa. Pientä jännitystä toi se, että edessäni ei ollut peiliä, joten näin kampauksen vasta lopussa. Toisaalta oli aika rentouttavaa vaan tuijotella vihreitä golfkenttiä ja antaa ajatusten levätä. Se oli silti aika jännää!! Sitten vielä pari pinniä lisää peiliin katsoomisen jälkeen ja lopputulos oli ihan tosi hyvä! Voinkin suositella Tari Vihervuorta Tahkon Ilmeestä, sillä hän teki aivan loistavaa työtä ja värjäsi myös hiukseni ennen häitä upeasti! Zazabellasta löytämäni hiuskoriste kruunasti rennon juhlavan nutturakokonaisuuteni, joka kesti tosi hyvänä koko päivän :)


Sitten olikin meikin aika, joka tehtiin siis saman ajan puitteissa aamulla. Sävyjä testattiin jo etukäteen, joten nyt vain toteutettiin. Tavoitteenani oli saada luonnollinen, mutta kuitenkin sopivan juhlava ja ennen kaikkea kestävä lopputulos. Minulla oli oma huulipuna, jotta sain valita juuri haluamani sävyn sekä ripsitupsuja, joita kiinniteltiin lopussa paikoilleen luomaan lisätuuheutta. Minusta meikistäkin tuli ihan minun näköinen.



Ja sitten lookini olikin mekkoa ja koruja vaille valmis:)

maanantai 24. lokakuuta 2016

Monikuvainen kiitoskortti

Laitoimme viime viikon lopulla kiitoskortit postiin ja nyt niiden pitäisi olla kaikilla vierailla, joten enköhän uskaltaisi jo paljastaa nämä teillekin! Kuitenkin ennen aiheeseen menemistä haluan vielä pikkuruisen avata päätöstäni tähän blogiin liittyen, sillä päätin nimittäin kahden vuoden bloggaamisen kunniaksi vihdoinkin lakata peittelemästä päitämme :D Ajattelin ennen häitä, että haluan pitää henkilöllisyyttäni salassa, jotteivat mahdolliset tänne eksyvät vieraat tunnista blogia minun blogiksi ja sitä kautta saa ennakkotietoja meidän häistämme liikaa. Nyt, kun häät ovat kuitenkin ohi, olen ajatellut, ettei tarvetta tälle peittelylle enää ole, sillä kuvat ovat niin paljon parempia, kun niitä ei ole sumenneltu ja tunnelmatkin välittyvät aivan erilailla. Siispä, ei enää hääparin peittelyä :) (Ja muokkasin myös kahteen viime päivitykseen kuvat ilman sumennuksia, niin näette todella sulhasen ja morsiamen lookit^^)

No mutta, sitten itse asiaan. Meidän kiitoskortit suunniteltiin yhdessä Makea Designin kanssa, sillä minulla oli vielä jäljellä keväällä voittamaani arpajaispalkintoa. Oli aika ihanaa, kun sai suoraan siirtää stressin korttisuunnittelusta Janinalle, vaikka mietinkin aika paljon jo valmiiksi. Lähetimme Janinalle jonkin verran kuvia ja ideasommitteluja, joista hän muokkasi meille pari ehdotusta. Olin ensin ajatellut, että ehdottomasti isoksi kuvaksi vaakaan kokokuva, mutta vaihtoehtoja punnittuamme lähikuva oli kuitenkin meistä yksimielisesti se paras :) Valittiin siis vain mieluisin, etsittiin sopiva mietelause kortin taakse (joka oli minulle ihan must) ja sitten vain teettämään.



"I feel lucky every day
when I'm with you"

Kiitos, kun teitte hääpäivästämme ikimuistoisen!

Tarkoitus oli, että kortti olisi kaksipuoleinen, ei taitettava, mutta kun Ifolorilla ei ollutkaan kuin taitettavia neliökortteja hohtavalla helmiäispohjalla (joka oli pakko saada!), niin sitten päädyttiinkin taitettavaan ja oltiin tyytyväisiä. Pysyypähän pystyssäkin helpommin :D Ja tekstejäkin mietin pitkään, mutta tämä oli minusta sopivin yhdistelmä, sillä halusin todella kiittää kaikkia siitä uskomattomasti päivästä. Jotenkin muutenkin häiden jälkeen olen huomannut, ettei pikkuasiat tunnu enää missään, vaan sitä osaa sopivasti joustaa tarpeen niin vaatiessa häihinkin liittyvissä asioissa :) Tällä siis mentiin ja lopputulos oli ihanan vaivaton ja meistä tosi meidän näköinen<3

torstai 20. lokakuuta 2016

Häälook - sulhanen

Esittelin viime postauksessa oman häälookini ja tasa-arvon nimissä nyt on sulhasen vuoro^^ Myös mieheni asukokonaisuutta ryhdyimme pohtimaan vajaa vuosi ennen häitä ja enemmän heti sen jälkeen, kun min olin löytänyt oman mekkoni. Halusimme, että asumme ovat samaa juhlavuustasoa ja koska minun mekkoni oli aika juhlava pitseineen, helmoineen ja laahuksineen, halusimme miehellenikin jotain tarpeeksi juhlavaa. Mietimme vaihtoehtoja yhdessä ja mieheni sai tehdä lopullisen päätöksen, vaikka minä olinkin ehkä se, joka muistutteli, että tämä tulee tehdä ajoissa, jotta hyvä puku varmasti löytyy :)

Käännyimmekin hyvin nopeasti vuokrapukuihin, sillä totesimme, ette tällaiselle tavallisesta puvusta poikkeavalle puvulle ei ehkä olisi niin paljoa käyttöä, että sitä kannattaa ostaa omaksi. Niinpä sovittelimme pukuja Niinattaressa, taisimme käydä Sokoksella ja Stocmannillakin ja lopulta Kuopiossa Pukuliike Faunassa. Päädyimme siis shakettiin, joka erilaisen muodon puolesta toi mukavasti juhlavuutta komealle sulhaselleni, mutta harmaita hiuksia meinasi aiheuttaa valikoiman vähäisyys. Mieheni oli puhunut jo pitkään, että haluaisi materiaalin olevan jotain erilaista ja juhlavaa, mutta kaikkialla miehille oli tarjolla vain mustia ja vaalean harmaita shaketteja samalla, kun naisille on pienissäkin liikkeissä satoja vaihtoehtoja. Ja nämä näyttivät jotenkin liian arkisilta.


Lopulta Mikon puku sitten kuitenkin löytyi lähempää kujin arvasimmekaan, eli Kuopiosta pukuliike Faunasta, jossa on ainoana liikkeenä Suomessa shaketteja, joissa on mukana silkkiä ja näin kangas on mukavan kiiltävää - eli vähän erilaista ja juhlavaa! Valinta olikin lopulta helppo ja päädyimme yksimielisesti vuokraamaan tämän puvun. Saimme puvun jo torstaina ja palautimme sen häiden jälkeen maanantaina. Samaan pakettiin otimme valkoisen kauluspaidan, hopean hohtoisen liivin ja hohtavan valkoisen solmion, vain kengät oli omat (nekin olisi saanut pakettiin). Niin ja samasta paikkaa otimme myös bestmanien liivit ja solmiot. Pientä jännitystä toi se, että tämä puku ei saanut kastua, sillä rankka sade olisi jättänyt siihen jälkiä, joita ei pesussa saa pois. Naureskeltiinkin, että jos meidän päivänä sataa, on Mikko ensisijalla varjon alla ja morsian saa sitten kastua :D Puku oli meistä niin hieno, että otettiin tämä riski ja onneksi hääpäivänä ei tarvinnut sateesta huolehtia:)





Tähän kun vielä lisäsi meidän häiden sävyisen orkidean ja hopeiset perintökalvosinnapit, oli kokonaisuus valmis! Aika komea, eikö? <3 (Kuvista suurin osa kuvaajamme Seija Leskelän ottamia!)

PS. Meidän häävideo alkaa olla jo tosi hyvällä mallilla. Näimme siitä viikonloppuna ensimmäisen version ja siitä tulee ihan huippuhyvä! Julkaisen sen sitten täälläkin, kunhan se valmistuu, mutta pientä hiontaa vielä tehdään :)

torstai 13. lokakuuta 2016

Häälook - morsian

Taitaa olla jo korkea aika esitelle teille häämekkoni, josta olen antanut vähän viitteitä blogini eri vaheissa, mutta jonka olen kuitenkin yrittänyt pitää visusti salassa, sillä en halunnut, että vieraat tai Mikko näkevät sitä ennen häitä. Nyt siis voin huoletta näyttää teille, mitä valitsin päälleni sekä millä asustin häämekkoni. 

Lähdetään liikkeelle ostohetkestä. Ostin häämekkoni noin vuotta ennen häitä ja ennen valintaa kiertelin usemman hääpukuliikkeen Oulussa (kävin Zazabellassa ja Glamourissa) sekä Helsigissä (Niinatar, Kaunis Bella ja Stillissima). Oulun reissulla minulla oli mukana äiti ja kaasot. Mietin yhtä pukua pitkään ja melkein ostinkin sen, mutta sitten joku sanoi sisälläni, että minun pitää sovittaa vielä mekkoja Helsingissä. Ja olihan se sovittelu ihanaa:) Sovitin hyvin monenlaisia mekkoja ja ongelmaksi meinasi muodostua se, että moni näytti hyvältä ja pitikin valita tyyli, millaisen mekon haluan. Halusinko olla kuningatar, seksikäs vai prinsessa? Päätin olla seksikäs prinsessa :D Lisäksi huomasin pitäväni pitsistä sopivissa määrin ja siitä, että yläosa ja helma olivat jotenkin yhtä. Mistä sitten kymmenien mekkojen jälkeen tiesin, mikä oli oikea? Siitä, kun huomasin mekkoliikkeissä vertaavani uusia mekkoja aina tähän yhteen mekkoon - ja ne jäivät aina kakkoseksi.


Mekkoni oli siis Niinattaresta ja sen merkki oli Beautiful by Enzoani,BT 15-3. Se näyttää yhä olevan Niinattaren valikoimissa :) Mekon hinta oli kipurajoilla, mutta ostohetkellä kaikki tilausmekot olivat-10%, ja mekko oli täydellinen, joten pakkohan se oli saada<3 Tilasin mekon ivoryn värissä ja kokoa pienempänä kuin sovituskappale. Yksi merkittävä syy sydänpääntien ja ihanien linjojen lisäksi tämän mekon valinnassa oli se, että tässä helma alkoi vasta vähän alempaa, ei siis vyötärön kapeimmasta kohtaa, kuten useimmissa malleissa. Tunsinkin, että tässä vartaloni pääsi juuri oikealla tavalla esiin, mutta sain kuitenkin perinteisen A-linjaisen häämekon. Mukaan tarttui myös kankainen pukupussi ja kaksivanteinen alushame.




Mekoon ohella halusin toki asusteitakin ja pitkän harkinnan jälkeen päädyin ottamaan pitkän hunnun kirkkoon. En ollut valmis maksamaan 100€ uudesta hunnusta, joten bongasin hääkirppikseltä halvan hunnun kampakiinnityksellä,johon tilasin nettikaupasta pitsiä ja ompelijani (joka kavensi myös mekon) ompeli pitsit kaupan päälle hunnun reunaan (olisin muuten ommellut itse) ja samalla huntu lyhennettiin juuri laahukseni mittaiseksi. Hunnun ohella päädyin lopulta kahteen sukkanauhaan, joista toinen oli äitini käyttämä perinnenauha, toinen itse tekemäni nauha. Vielä hopeiset korkkarit Dubain matkalta ja asukokonaisuuteni oli koruja vaille valmis.



Ihanaa palata näihin kuviin ja fiiliksii ja huomata, että tämä oli juuri minun unelmieni asukokonaisuus<3

tiistai 11. lokakuuta 2016

Huristelua hääautolla

Hääauto, tämä perinteinen osa hääpäivää, mutta kuitenkin niin erilainen häistä riippuen. Hääauton merkityskin vaihtelee hääparista riippuen, sillä se voi olla joko pelkkä kulkuväline esim. kirkolta juhlapaikalle (esim. vene, henkilöauto, traktori), se voi olla käytännöllinen valinta (esim. bussi), siinä voidaan matkustaa pidempikin aika (esim. vesitaso) tai vain siirtyä juhlapaikan nurkalta toiselle (esim. hevoskärryt, moottorikelkka). Hääautovariaatioita voikin vaihdella yleisimmistä vanhoista autoista, limusiineista ja urheiluautoista aina omaperäisiin valintoihin, kuten itse tuunattuun autoon tai  vaikkapa maitokärryyn. Tyyli on vapaa ja saa olla hääparin näköinen.

Meidän tapauksessamme jätin hääauton valinnan suosiolla miehelleni, sillä hänelle autot ovat tärkeämpiä. Tosin hintarajan sovimme yhdessä :D Mieheni toiveissa oli urheiluauto, Ferrari olisi ollut unelmien täyttymys, mutta hyvin pian huomattiin, että sellaisen saaminen Itä-Suomeen olisi todella hankalaa ja jätkyttävän kallista. Siispä päädyimme ystäviemme, toisen bestmanimme, urheiluautoon, jota bestman vahasi ja kiillotti upeasti ennen juhlaa :) Halusimme pitää koristelut simppeleinä, joten käytimme vain vakoista nauhaa sekä takalasiin sydäntä (tulostettiin A3-paperille suoraan, isompikin olisi mahtunut). Niin ja tämä koristelu oli täysin miesten vastuulla. Tölkit olisin vielä halunnut perään, mutta urheiluauton tapauksessa todettiin, ettei se ole ehkä paras idea. Siispä näillä mentiin! Säästettiin mukavasti vähän kuluissa, hääauto oli meille juuri sopiva, mies sai ajaa vähän tehokkaammalla autolla ja saatiin kuitenkin urheilullinen lopputulos (Audi TT), mikä miellytti kaikkia. Tällä me ajelimme kirkolta pois, vähän Nilsiän kylää ympäri ja lopulta hääpaikalle juhlavieraiden ollessa valmiina odottamassa. Ja sitten häämatkalla mies sai ajaa vielä astetta erikoisemmalla urheiluautolla:)




torstai 6. lokakuuta 2016

Häidemme hittiohjelma - hääbingo

Ajatus hääbingosta pulpahti mieleeni jo puolisentoista vuotta sitten, kun törmäsin tähän vieraiden viihdykkeeseen kerta toisensa jälkeen. Hääbingo tarkoittaa siis bingoruudukkoa, usein 5x5 ruutua, joissa on numeroiden sijaan asioita. Nämä asiat ovat usein sellaisia, joiden oletetaan tapahtuvan häissä - esimerkiksi "joku kilistää lasia", "suudelma", "sormusta ihastellaan" jne. Minä löysin tähän ihan tosi paljon vinkkejä muiden blogeista, mutta päätin kuitenkin koota ihan ihka omat bingot. Niissä on siis sekoitus löydettyjä ja itse keksittyjä ideoita meidän häiden tyyliin somistettuna (ideoinnista voit lukea täältä).

Minulle hääbingossa oli tärkeää, että se sopi tyylillisesti kattaukseen ja olisi sellainen, että kaikki siihen kirjoitettavat tapahtumat ovat positiivisia. En siis halunnut kirjoittaa bingoon esim. "joku tallaa morsiamen helman", koska en halunnut, että kukaan tulee tahallaan tallomaan helmaani :D Siispä keskityin kaikkeen positiiviseen ja olin lopputulokseen tosi tyytyväinen. Sekoittelin sanoja niin, että sain kahdeksa erilaista bingopohjaa, koska pöydissämme oli keskimäärin kahdeksa istujaa. Näin ei tullut ihan samanlaista kuin vierustoverilla. Bingot asetimme kattauksessa servettien alle ja toiselle puolelle tulostettiin ohjelma. Bingokyniksi ostin hääkirppikseltä pieniä hopeisia kyniä, jotka piilotin servetin alle odottamaan löytäjäänsä.


Olimme todella positiivisesti yllättyneitä, miten hyvin ihmiset lähtivät bingoon mukaan, sillä todella moni aikuinen lähti heti kisailemaan ja tämä synnytti myös mukavaa keskustelua pöydissä uusien tuttujen kanssa - voinkin suositella tätä ihan kaikille! Meillä oli palkintona ystävänpäivänä ostettuja sydänarpoja, jotka olivat myöskin mieluisia (täältä löydät niistä lisää tietoa). Jos siis haluat saada keskustelua, positiivista kisailuja ja hauskoja hetkiä aikaan, suosittelen tätä hääohjelmaa! Parasta bingossa on vielä se, että sen voi rakentaa tosi omantyyliseksi ja siihen voi lähteä mukaan vain ne, ketkä siitä kiinnostuvat, kenenkään ei siis ole pakko osallistua :) Suosittelen myös rohkeasti kokoamaan bingon itse, sillä siinä säästää ja saa just oman näköisen lopputuloksen.

Jos innostuit ja haluat ottaa vinkkejä meidän bingosta, lataa meidän bingot itsellesi tästä. Linkki  avaa sinulle Google Drivessa bingon ihan hassulla muotoilulla ja erilaisilla fonteilla, mutta kun lataat tiedoston omalle koneellsi (ja otat muokkauksen käyttöön), näet oikean asettelun ja pääset muokkamaan tiedostoa. Parhaassa tapauksessa voit suoraan tulostaa nämä bingot itsellesi tai sitten vain nappailla sieltä vinkkejä. :)