maanantai 28. marraskuuta 2016

Häiden kukkaloistoa

Vaikka maa hohtaa jo kauniin valkoisena ja punaiset joulutähdet luovat talvista tunnelmaa, en voi olla palaamatta kesäiseen kukkaloistoon, josta saimme nauttia häissämme useiden upeiden kukkayksityiskohtien kautta. Halusimme ehdottomasti aitoja kukkia hääjuhlamme ja vaikka yritimme pitää määrän kohtuullisena, syntyi kukkika sisältäviä yksityiskohtia yllättäen aika monta, etenkin viimeisillä viikoilla. Ei se mitään, sillä ne loivat ihanaa tunnelmaa - ehkä sinäkin voit valitan näistä jonkin yksityiskohdan omiin häihisi. Kaikista kukistamme saamme kiittää Heikkisen Kukkatarhaa!

1. Morsiuskimppu
Tähän ehkä häiden tärkeimpään kukka-asetelmaan käytin yllätys yllätys eniten aikaa, sillä etsin useita mallikimppuja, joista yhdessä oli oikea värimaailma, toisessa oikeanlaiset kukat ja kolmannessa sopiva kimpun malli. Niidenperusteella yritin kuvailla haluamaani kokonaisuutta floristille, sopivaa kokoa ja kukkamäärää unohtamatta. Jännitin kimpun onnistumista eniten ja olin niin onnellinen nähdessäni tyylikkään pisaran muotoisenkimpun hääaamuna juuri oikeissa väreissä! Tämä kruunasi täydellisesti asukokonaisuuteni!


2. Rannekukat
Rannekukat ovat nykyisin aika yleinen vaihtoehto kaasojen, morsiusneitojen ja/tai äitien kukkakoristeiksi. Me päädyimme myös näihin niiden kätevyyden takia ja teetimmekin molemmille kaasoille vaaleanpunaisen sävyiset ja morsiusneidolle violetin sävyisen rannekukan.


3. Vieheet
Vieheet teetimme sulhasen lisäksi bestmaneille. Tavoitteena oli saada niihin paljon samaa, mutta pientä extraa sulhaselle. Kokonaisuuddet olivatkin todella tyylikkäät ja sopivan yksinkertaiset - sydämen muotoinen lehti jonka päällä oli violetti orkidea (ai miten niin näistä huomaa, mikä on lempikukkani:D). Sulhasella lisänä oli vielä helmiä sekä valkoinen pienempi orkidea.


4. Kirkkokukat
Kirkkoon halusin vähän piristystä, joten valitisimme joka toiseen penkkipäätyyn vaaleanpunaista hortensiaa valkoisella nauhalla solmittuna (helppo pujottaa). Maassa koristivat tekoterälehdet, jotta ne oli helppoa siivota ja säilyivät hyvinä. Kukat otimme vihkimisen jälkeen mukaan juhlaan ja siellä ne koristivat sekä vessassa että lahjapöydässä koko illan - monikäyttöisyys ennen kaikkea :)


5. Kukkaseppeleet
Aivan ortodoksisen vihkimisen alkaessa saimme molemmat päähämme kukkaseppeleet. Mikon seppele koostui muratista ja valkoisista orkideoista, minun seppeleeni harsokukasta sekä valkoisista ja vaalean violeteista orkideoista. Oli suorastaan ihme, kuinka hyvin floristi osasi tehdä nämä seppeleet, sillä en löytänyt oikein yhtään hyvää mallikuvaa, selitin vain suunnilleen, mitä tyyliä halusimme.


6. Tuohuskukat
Tämä taisi olla yksi niitä aivan viime hetken lisäyksiä, kun huomasimme, että haluaisimme tuohuksiimme koristeet. Heikkisen Kukkatarhan Mari päällystikin käsien suojaksi pienet pahvit kauniisti silkkinauhalla ja liimasi päälle violetin ja valkoisen orkidea. Nämä olivat siis osa ortodoksista vihkimistä kukkaseppeleiden tavoin.


7. Pöytäasetelmat
Juhlapöytiämme koristivat neilikoista ja harsokukista kootut kauniit kimput, joiden päälle oli liimattu valkoinen orkidea - ja tuo orkidea muuten kesti hyvänä melkein viikon!


8. Tarjoilupöydän asetelma
Varsinaista tarjoulupöytää koristi suuri neilikoista, harsokukista, orkidoista ja muratista koostuva näyttävä ja roikkuja asetelma ripaukselle valkoisia helmiä, kuten kimpussanikin.


9. Kakkuteline
Tämäkin kuului niihin viime hetken tilauksiin, kun huomasimme kakkutelineen olevan aika valju ilman koristeita. Hetken ideoinnin jälkeen piti siihenkin saada kukkia :D


10. Heittokimppu
Heittokimppu muistutti hyvin paljon pöytäasetelmiaja sen tavoitteena oli olla morsiuskimppu pienoiskoossa.


12. Heitettävät ruusunterälehdet
Sitten minä tietysti halusin vielä päällemme heitettävän kirkon edessä ruusun terälehtiä. Väreiksi valitsin valkoisen ja vaaleanpunaisen, jotteivat ne värjäisi mekkoa kosteallakaan säällä ja jaoin noin kourallisen terälehtiä erillisiin tötteröihin heittohetkeä varten. Terälehdet pysyivät hyvinä ainakin yhden yön ylitse, kun revin ne valmiiksi edellisenä iltana.


Kuten huomaatte, kukissa oli selkeä teema läpi juhlan, mutta kuitenkin jokaisessa asetelmassa oli jotain omaa. Heikkisen Kukkatarhan Mari teki todella suuren työn upealla lopputuloksella. Kokonaishintaa näille kukille tuli noin 700€, eli hieman ylitettiin suunniteltu 500€ budjetti, mutta tässä tapauksessa se ehdottomasti kannatti, emmekä olleet alussa osanneet budjetoida ihan näin montaa kukka-asetelmaa! Tekokukkia käytimme vvain kirkon lattialla sekä servettipidikkeissä, kaikki muu oli aitoa.

Ai niin, sain vielä pieniltä tyttövierailtamme kesken juhlan tämän kauniin pienen kimpun, jonka he olivat varta vastenpoimineet minulle, aika ihana, eikö<3



tiistai 22. marraskuuta 2016

Yllätyksiä ja antamisen iloa

Häähuuma on ihanaa ja siitä kannattaa nauttia kaikki hetket kaikin siemauksin! Mutta entä sitten, kun se arki kuitenkin joskus koittaa? Vai tarvitseeko "ankea ja tasaisen" arjen edes koittaa? Minä ainakin uskon siihen, että omilla pienillä ja arkisilla teoilla ja toisen huomioimisella on paljon vaikutusta siihen, millaista yhteinen arki on. Häiden jälkeen parilla on vahva positiivinen ja yhteinen tunnekokemus tuoreessa muistissa, joten miksei pientä arjen romantiikkaa pitäisi ihan tarkoituksellakin yllä?

Meidän häistä on kohta neljä kuukautta ja vaikka vaaleanpunainen pilvi päällämme on hieman jo hälvennyt, ei se ole kuitenkaan kokonaan poissa ja me haluamme pitää niistä fiiliksistä vielä kiinni. Syksy on kuitenkin välillä synkkä ja töissä paljon tekemistä, joten pohdimme, että jotain yhteistä pitää keksiä joulua odotellessa. Jotain, mistä ei ole paljoa vaivaa, mutta joka saa hyvälle mielelle ja muistuttaa toiselle,miten tärkeä hän on. Hetkisen pohdimme - ja keksimme ottaa käyttöön lahjakalenterin!

Ideana siis on toteuttaa lahjakalenteri, oikeastaan joulusukka (eli ei tarvitse paketoida), johon ilmestyy päivittäin yksi paketti, joko minulle tai miehelle. Kumpikin siis saa ja hankkii 12 pakettia (tai ihan sen verran kuin kukin pari haluaa sopia:)). Me asetimme lahjoille rajoitukseksi sen, että nämä kaikki 12 paketti saavat maksaa yhteensä maksimissaan 30€ - ja siitä pidetään kiinni. Keskimäärin yhden paketin hinta tulee siis olemaan 2,5€ ja jos rahat loppuu ennen kuin kaikki paketit on hankittu, pitää ottaa luovuus kehiin :) Lisäksi sovimme, ettei lahja saa olla mikään turhake, vaan ideana on ilahduttaa toista mukavalla lahjalla, joka on joko käyttötavaraa tai esimerkiksi syötävää/muuta kulutustavaraa. Huumoria toki saa ja pitää käyttää, eikä mitään odotuksia aseteta. Aiomme vaihtaa paketit aina työpäivän jälkeen kummankin päästyä kotiin. Mikä sen parempi tapa saada toiselle hymy huulille raskaan työpäivän jälkeen kuin pienen yllätyslahjan arvailu?


Mitä sitten näihin paketteihin voisi laittaa? Luotan siihen, ettei mieheni lue tätä tekstiä, joten voinen paljastaa teille minulle heränneitä ideoita, sillä aluksi minusta tuntui ihan mahdottomalta keksiä miehelle jotain pientä lahjaa näin halvalla. Kun kuitenkin maltoin hetkisen pohtia, alkoi ideoita tulvia mieleeni ihan yllättävän monia, kuten:

- vaatteet: sukat, bokserit, hanskat, huivi, hihaton tai t-paita
- hygieniajutut: deodorantti, suihkusaippua, kampa, hammastahna, hammasharja
- herkut: suklaa, karkit, muffinssi, euron juustohamppari jne.
- harrastusjutut: viehe, pokkari, paistinlasta, ruuvimeisseli, tennispallo, autolehti jne.
- yllärit: arvat, keno-/lottorivi
- juomat: siideri, olut tai ihan pieni pullo esim.viskiä
- itse toteutettua hemmottelua: esim. hieronta, kokkailuhetki jne.
- jotain itse tehtyä: villasukat, purkki täynnä syitä miksi rakastaa toista, koristeltu pipari jne.

Omista lahjoistanihan en toki vielä tiedä, mutta jos pohtisin naisillesopivia lahjoja, voisivat ne  olla osin hyvin samoja kuin miehenkin listassa, mutta muutamana lisänä esim.:

- kauneus: kynsiviila, kynsilakka, huulirasva/-kiilto/-puna, hiusjutut, suihkusaippua, korvikset jne.
- harrastusjutut; pokkari, mietelausekortti, askartelujuttu, teepussi, lankakerä jne.
- vaatteet: topit, pikkarit, sukat, huivit
- jokin kukka tai koriste (esim. kaunis joulupallo, kynttilä jne.)
- herkut, hemmottelu, syötävät ja juotavat kuten miehelläkin


Saa nähdä, mitähän mieheni keksii^^ Minulla on kahdeksan lahjaa hankittuna, eli vielä muutamia pitää pohdiskella. Alekorit on muuten parhaita ja myös myyjät innostuvat helposti auttamaan! Saatat myös yllättyä, mitä kaikkea kaupoista todella tähän hintaan saa. Ja varoituksen sanana, että tähän jää ihan koukkuun, kun innostuu pohtimaan toiselle kaikkea kivaa, meinaa jopa tulla valinnanvaikeus:)

Tässä siis yksi idea tuoda pilkettä ja yhteisiä hetkiä arkeen ja miksei tätä voisi käyttää myös myöhemmin naimisiin menevä pari, sillä mikäs sen ihanampi tapa muistuttaa tulevaa puolisoa siitä, kuinka tärkeä hän on - sopivasti pilkettä silmäkulmassa. Eikä "lahjakalenterin" ole pakko olla sidoksissa jouluun, vaan tällainen lahjakalenterihan on mahdollista toteuttaa vaikka häitä edeltävänä kuukautena! Suosittelenkin tätä ihan kaikille pareille, omalla tyylillä toteutettuna, sillä ainakaan minä en malta odottaa, että saan antaa ensimmäiset lahjat miehelleni ja ilahtua hänen ylläreistään. Yllätyksissä ja antamisen ilossa on jotain kutkuttavaa ja mikä sopisikaan paremmin muistuttamaan omalle läheiselle ihmiselle, että hän on tärkeä<3

perjantai 18. marraskuuta 2016

Vieraiden hätäapu - mitä käytettiin?

Vessakorit ovat tainneet tulla jäädäkseen suomalaiseen hääperinteeseen. Vessakorit tarkoittavat siis vieraiden käyttöön tarkoitettuja hätäapuja, kuten laastareita, hajuvettä ja sukkahousuja, jota ovat koottu wc-tilojen yhteyteen esimerkiksi koriin, johonkin muuhun astiaan tai sitten ihan vain pöydälle. Usein naisvieraat tulevat häihin pienen käsilaukun kera, eikä kaikkeen vaan osaa varautua ja vessakorien idea onkin auttaa vieraita jaksamaan pitkä ilta, vaikka jokin asia vähän vastustaisikin. Lisäksi koreissa ei oikeastaan tarvitse olla paljoa, olennainen riittää. Ja aika monelle vieraalle vessakorit saavat usein hymyn huulille ja mukava tunteen, että heitäkin on ajateltu. Mutta mitä meidän koreista sitten käytettiin?

Kerrottakoon ensitöiksi, mitä laitoimme meidän wc-koreihin. Ideoin korien sisältöjä aiemmin jo täällä ja kuten ideoidenkin määrästä huomaa, en oikein meinannut pysyä aisoissa oikeidenkaan korien kanssa :D Pääideani oli käyttää paljon jo olemassa olevaa. Miksi siis ostaa kaikkea uutena, kun niitä kuitenkin käytetään vain vähän? Omien varastojen penkomisen jälkeen huomasi myös aika nopeasti, että iso osa korin sisällöstä oli jo kasassa. Ja se mitä ostettiin, ostettiin sillä silmällä, että voidaan itse käyttää niitä sitten myöhemmin. Naisten kori oli helpompi kasata (ja se näkyy runsaudessakin^^), joten aloitetaan siitä. Kokosin naisten wc-koriin seuraavat asiat:


- sukkahousut
- kuukautissuojia ja tamppooneja
 - hammastikkuja
- hygieniapyyhkeitä
- käsidesiä
- laastereita ja rakkolaastareita
- käsirasvan
- bepanthen -voidetta
- punaista väriä antava huulirasva (sormin levitettävä)
- huulikiilto (sormin levitettävä)
- deodorantti (suihkutettava)
- pieni hajuvesi
- pieni hiuslakka
- pinnejä
- kampa
- kynsiviila
- puuterilappuja
- läpinäkyvää, punaista ja valkoista kynsilakkaa
- neulaa ja muutamaa eri väristä lankaa
- muutamia erilaisia kurkkupastilleja
- särkylääkettä
- purkkaa
- pieni paketti nenäliinoja
- rakkausaiheisia mietelauseita sisältävää wc-paperia
- muutamia hakanneuloja
-teippiharja
.
Ideani oli, että korissa ei ole mitään sellaista, minkä katoaminen haittaisi, sillä wc-tiloissa saattoi liikkua muitakin. Lisäksi yritin ajatella, mitä voisin itse vieraana eri tilanteissa tarvia ja valitsin sellaisia tuotteita, joita voi huoletta käyttää useampi ihminen, kuten sormin levitettävä huulirasva. Yritin asetella sisällöt mahdollisimman kauniisti ja vieressä oli tietysti teskti ohjeistamassa käyttöä:

"Jotta mikään ei pääsisi
häiritsemään juhlahumuasia,
ota tästä, ole hyvä!"

Tämän lausahduksen ohella en malttanut olla kirjoittamatta myös peiliin huulipunalla "You look so pretty" ja "Love is in the air":


Miesten kori olikin siten oma haasteensa, mutta kun yhdessä pähkäilimme hetkisen, alkoi tännekin löytyä vaikka ja mitä. Lopullinen sisältö näytti tältä:


- suihkutettavaa deodoranttia
- hiusgeeliä
- partavettä
- kampa
- hammastikkuja
- laastareita ja rakkolaastareita
- kurkkupastilleja
- särkylääkettä
- huulirasva
- purkkaa
- nenäliinoja
- teippiharja
- käsidesi
- neulaa ja lankaa
- Aku Ankka

Naisten vessassa wc-korille löytyi juuri sopiva erillinen pöytä, mutta miestenkin vessassa se mahtui sopivasta pöydän reunalle. Ja kuten kuvasta näkyy, miesten korina toimi kätevästä vähän pienempi kori kuin naisilla. Miesten huulipunalause peilissä oli "Damn You look handsome", koska en vain voinut vastustaa kiusausta ;)

Mitä näistä sitten käytettiin? Sain jo häiden aikana kiitosta vessakoreista ja jälkikäteen yritin vähän tutkailla, mitäköhän näistä oli käytetty. Ihan kaikesta ei jää toki käytön jälkiä, mutta jälkien ja kommenttien perusteella nimeäisin TOP 5-listaksi seuraavat:

Naiset
- puuterilaput
- väriä antava huulirasva
- purkka
- hammastikut
 hiuslakka
(+ hakanneulat)

Miehet
- purkka
- teippiharja
- hammastikut
-  kampa
- huulirasva

Naisten korissa pitäisin mukana myös kuukautissuojat ja sukkahousut ihan vain kaiken varalle, eikä pinneistä, kynsiviilasta ja laastareistakaan ole koskaan pahitteeksi, saattoihan niitäkin joku käyttää (laastareita hyvä olla etenkin, jos häissä on paljon lapsia ja taisin muuten itse laittaa rakkolaastarin jossain vaiheessa iltaa). Voinkin ehdottomasti suositella näitä koreja kaikille! Pohdi, mitä juuri teidän häissä voisi tarvita, kaivele omia ja sukulaisten kaappeja ja saat varmasti edullisesti toimivan kokonaisuuden kasaan!

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Mitä hääkuvista?

Custom canvas prints of wedding pictures in master bedroom #canvas #walldecor #homedecor #weddingpictures:

Hääpäivä on päivä täynnä onnellisuutta ja rakkautta, ja vaikka arki koittaa, ei se tarkoita, etteikö näihin tunteisiin voisi palata vaikka ihan päivittäin. Itse asiassa häähetkiin olisi minusta todella hyväkin palata mahdollisimman usein ja mikäs sen parempi tapa kuin kuvien avulla! Mutta mitä sitten teettää muistoksi? Isoja kuivia, pieniä omaan kansioon vai jotain ihan muuta? Tee se sinun tyylilläsi! Tässä muutamia ajatuksia herättelemään ideanjyväsiä.

Kun lähdet teettämään hääkuvia, kannattaa antaa hetken kulua häistä, sillä ainakin minusta heti häiden jälkeen kaikki tuntuu niin pumpulilta, ettei osaa oikein päättää, millaista kuvaa haluaa todella katsella osana sisustusta. Tai sitten voi olla liian kriittinen, eikä oikein mikään tunnu täydelliseltä. EI huolta, ota luvan kanssa vähän etäisyyttä ja palaa kuviin hetken päästä. Mieti silloin, haluatko ikuistaa hetken, josta henkii lämpöä ja rakkautta vai iloa ja hauskuutta? Halutko tunnelmaa vai kuvan, joka saa nauramaan? Haluatko ikuistaa yhden kuvan hääparista vai useamman kuvan, joista joku voi olla esimerkiksi kengät, sormukset tai muu tärkeä yksityiskohta teidän päivästä?

First dance photo... must have this!:

home decor idea:

Mietin tämän jälkeen, mihin kuvan haluat, sillä se vaikuttaa myös siihen, millainen kuva kannattaa teettää. Tuleeko kuva makuuhuoneeseen vai olohuoneeseen kaiken keskelle? Samalla voi  miettiä kokoa - teetättekö canvas-taulujen sarjan, yhden suuren taulun vai esimerkiksi useita pieniä neliöitä? Paikka vaikuttaa tähän aikalailla ratkaisevasti sekä tietysti oma mieltymys. Hääkuvista voi tehdä vaikka ja mitä, sillä yhden kuvan voi jakaa useaksi tauluksi, monesta kuvasta voi sommitella kauniin yhdistelmän tai sitten voit valita sinulle tärkeimpiä kuvia ja teettää niistä muistokirjan vain teille. Villein voi teettää kuvista vaikkapa tapetin:) Muista, ettei hääkuvien teettämisessä ole sääntöjä, tee se huoletta teidän tyylillä. 

Millaisia kuvia me sitten aiotaan teettää? Arvaa vaan, ollaanko vielä päätetty:D Mutta vähitellen ideoidaan ja tällä hetkellä vallalla on jonkinlainen canvastaulukokonaisuus makuuhuoneseen, ehkä sängyn päälle. Niin ja ainahan näitä kuvia voi vaihtaa, jos mieli muuttuu, vaikka rahaa kuviin saa helposti uppoamaankin. Onneksi ei ole mikään kiire päättää, vaikka ihana olisi jo palata häätunnelmiin kuvienkin kautta<3

Wedding Vow Canvas Art by DesignerCanvases on Etsy:

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Tyylikkäitä lumihiutaleita talvihäihin

Omista häistä päivittämisen väliin minun on pakko jakaa teille tuleville talvimorsiamille netistä löytämäni idea, jota voi todella hyvin hyödyntää talvihäissä - esimerkiksi kutsussa, pöytäkorteissa, kiitoskorteissa tai missä vain häiden koristelussa. Kyse on nimittäin lumihiutaleista, mutta tällä kertaa niitä ei ole leikattu, vaan jotain aivan muuta... Niitä on pistelty!


Näiden lumitähtien tekeminen on minusta aika helppoa, mutta vie toki hieman aikaa. Vaikkakin pienen harjoittelun jälkeen tökkiminen alkaa sujua jo rutiinilla :D Etsin siis netistä kuvahakujen kautta kuvia lumitähdistä ja kun sopivia tuli kohdalle, piirsin niiden kuvat näytön läpi paperille (ja samalla vähän muokkailin, jos oli tarpeen). Helpommalla pääsee, jos löytää esim. Mindfulness-värityskirjasta valmiita kuvia. Koko ajan kuvia seuloessani yritin pitää mielessä ajatuksen, että kuvio näyttäisi hyvälle pisteltynä, eli sen pitäisi olla tarpeeksi monimutkainen, mutta ei kuitenkaan sekava.


Sitten ei muuta kun kopioimaan papereita, kuten yllä olevassa kuvassa näkyy. Suosittelen vähän paksumpaa tulostuspaperia, joka ei liukotu, mutta on kuitenkin hieman tukeva. Kuviot tulostettiin aika hentoina, jottaivat ne heijastu valkoisen paperin läpi, kun idea kuitenkin on saada kuviosta kiinni pisteidden kautta:) Sitten vain rauhassa tökkimään. Koin itse parhaaksi tökkiä terävällä neulalla tyynyn päällä, kannattaa kokeilla! 

Ja mitä näistä voi sitten tehdä? Mielikuvitus on vapaa! Tummalta taustalta nämä pistelykuviot erottuvat hyvin ja tuovat minusta tyylikkään lumisen ilkmeen ja samalla vähän erilaisen säväyksen talvihäihin taiu muihin juhliin. Pistelykivion voikin leikata haluamallaan tavalla paperista, liimata vaikka tummansiniselle pohjalle, maustaa ripauksella glitteriä tai säihkettä ja nauttia lopputuloksesta. Näillä voikin luoda lumista tunnelmaa vähän ennalta arvaamattomalla tavalla.

torstai 3. marraskuuta 2016

Romantiikkaa tihkuva hääyöhuone

Meille oli tärkeää saada viettää sekä häitä edeltävä yö että hääyö hääpaikan lähellä, jolloin aikaa ei mennyt turhiin kulkemisiin. Niinpä olikin todella ihanaa, kun hääpaikassamma Golden Resortissa tämä onnistui helposti. Saimme nimittäin perjantaista sunnuntaihin käyttöömme oman huvilan todella kauniilla maisemilla! Tilaa riitti hyvin majoitua huvilaan perjantain ja lauantain väliseksi yöksi kaasojen ja toisen bestmanin kera ja oli aika ihanaa, kun saimme viettää viimeisen illan porukalla, minä tyttöjen kanssa fiilistelemällä heidän tekemää aivan upeaa polttarikirjaa ja pojat saunoen :) Tietysti aika pitkälle iltaan meni koristelut, mutta sitä hienompi fiilis oli sitten rentoutua hetki skumppalasin ja ystävien kera<3



Yllä vähän maisemaa maiden huvilasta, mielellään siellä olisi viipynyt pidempääkin:) Nukuimme siis häitä edeltävät yöt eri huoneissa, eli minä valtasin yhden huoneen toisen kaason kanssa, toinen kaaso nukkui toisessa ja mieheni sekä toinen bestman toisessa. Näin huvilan neljäs makuuhuone jäi tyhjäksi odottamaan hääyötä.

 Illalla tilan koristelun jälkeen kaasot ja morsiusneito vetäytyivätkin tähän viimeiseen makuuhuoneeseen, hääyöhuoneeseen, koristelemaan paikkoja. Tämä oli siis yksi huvilan neljästä makuuhuoneesta, päämakuuhuone, jonne minulta ja Mikolta oli pääsy kielletty aina hääpäivän iltaan saakka. Monta tuntia tytöt ahersivat ja kun sitten hääjuhlan päätteeksi he menivät huvilalle hieman ennen meitä tekemään viimeiset valmistelut ja päästivät lopulta meidät aamuyöstä sisään, oli näky enemmän kuin osasin toivoa! Oli kynttilötä, ruusuja, romantiikkaa jopa vessassa saakka, juustoja, skumppaa ja suklaata<3 Kiitos kaasot, teitte upeaa työtä! Aika ihana lopetus täydelliselle päivälle^^ (Niin ja muu hääseurua nukkui tämän toisen yön paritaloissa, ei siis enää meidän kanssa samassa huvilassa.)