sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Puoli vuotta häihin - mihin keskittyä?

Meidän häistä alkaa olla aikaa noin puoli vuotta, mutta muistan vielä hyvin selvästi, mitä ajatuksia mielessäni liikkui vuosi sitten, kun meidän päivään oli vielä puoli vuotta aikaa. Mitä silloin pitäisi olla tehtynä ja mitä vielä edessä? Mihin kannattaa keskittyä? Tässä muutamia minun vinkkejäni teille ensi kevään ja kesän morsiamille.


Perusraamit valmiina
Minusta hääsuunnittelu lähtee liikkeelle oikeastaan siitä, että valitaan ajankohta, vihkipaikka sekä juhlatila. Nämä kannattaakin olla varattuna ehdottomasti viimeistään puoli vuotta ennen häitä etenkin, jos on jokin tietty ajankohta ja paikka mielessä. Kun olet saanut kirkon/jonkin muun vihkipaikan ja tilan varattua samalle päivälle sopiviin aikoihin, voit jo huoahtaa, sillä nyt teillä on tiedossa kaikki isoimmat puitteet juhlanne järjestämiseen. Lisäksi tila rajaa paljon mm. ohjelmaa ja vierasmäärää, joten on tärkeää tietää nämä puitteet, kun lähtee kasaamaan ohjelmaa ja suunnittelemaan koristeita, menuta jne.

Ideointia ja yhteistä fiilistelyä
Ideointi kannattaa olla jo hyvällä alulla, kun häihin alkaa olla aikaa puolisen vuotta. Tosin pystyykö kukaan välttämäänkään sitä? Minulla aikankin vilisi jo tähän aikaan vaikka mitä ideoita ja unelmia häistämme:) Nyt onkin ihan parasta aikaa selailla blogeja, lehtiä ja Pinterestiä etsien inspiraatioita sekä teidän näköisiä juttuja. Tässä vaiheessa on hyvä hakea ideoihinsa myös vastakaikua ja siksi onkin sopivaaika järjestää kaasojen kanssa tapaaminen. Tapaamisessa on hyvä hakea yhteisiä ajatuksia ja aikatauluttaa myös tulevaa kevättä, jottei sitten kesän korvilla tulisi viime hetken paniikkia.

Häämekko ja tärkeimmät yksityiskohdat
Viimeistään tässä vaiheessa on hankittava häämekko ja kannattaa katsella myös sulhaselle asu valmiiksi. Häämekkojen tilauksessa menee usein aika pitkään, joten ajoissa pitää olla liikkellä. Kannattaa myös varata kampaus ja meikki ajoissa etenkin, jos haluat ne tietyltä toimijalta tai alueelta, jossa ei ole tarjontaa paljoa. Samalla kannattaa varata myös ajat kaasoille, jos he tulevat mukaan meikkiin ja kampaukseen. Lisäksi häämatka, etenkin kaukokohteeseen, kannattaa varata näillä hetkillä. Myös kukkia voi alkaa jo kyselemään ja mikäli hääjuhlaan haluaa bändin tai muita esiintyä, kannattaa viimeistään nyt ryhtyä varailemaan.

Alustavia hankintoja
Jos aloittaa hankintojen tekemisen tarpeeksi hyvissä ajoin, säästää usein mukavasti rahaa. Nyt siis kannattaa pitää silmät ja korvat auki, seurailla kirppareita ja katsoa, mitä eteen tulee. Nyt niitä ei kuitenkaan tarvitse säilöä pitkään ja usein vähitellen osteleminen tuntuu myös helpommalta kukkaron nyöreissä. Joulualesta voi myös löytää vaikka ja mitä!

Suunnittelurungon luonnostelua
Minua helpottavat aikataulut ja aika menee aina niin nopeasti, että tässä vaiheessa, etenkin jos lomailee jouluna, kannattaa listailla, mitä on vielä tehtävänä. Etenkin itselle tärkeimmät elementit, esimerkiksi kutsujen lähettäminen ja mahdollinen tekeminen, koristeiden tekeminen, asusteiden hankinta, biisilitan tekeminen, treeniohjelman ajoitus jne. kannattaa laittaa nyt ylös, jotta kaikki itselle tärkeä tulee varmasti tehtyä, eikä stressi pääse yllättämään.

Voit huoletta jättää keväälle
Konkreettisia arkasteluja, monia hankintoja, hienosäätöä ja ohjelman suunnittelua voi huoletta jättää keväälle. Kesään on vielä pitkä tovi ja kun asioita jakaa tasaisesti, ei niistä ehdi kuormittua. Päin vastoin niistä tulee nautittua koko matkan varrella.

Tarkoitukseni ei ole ahdistaa ketään, vaan päin vastoin helpottaa suunnittelua. Muistakaa, että jokainen suunnittelee ja valmistelee häitää just niin kuin itselle parhaalta tuntuu. Minä olen niin aikataulu- ja suunnitteluihminen, että pidän hyvissä ajoin valmistautumisesta. To Do -listastani löytyy muitakin paljon vinkkejä siihen, mitä kaikkea häitä ennen voi valmistella ja suunnilleen milloin, joten käy ihmeessä kurkkaamassa! Niin ja kaikkein tärkeimpänä, muistakaa nauttia! Joulu on ihanaa yhdessä olon aikaa, joten mikä sen parempi hetki fiilistellä yhdessä kynttilän äärellä tulevaa juhlaa. Nämä on ainutlaatuisia hetkiä, joten ottakaa niistä kaikki irti<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti