Daisypath - Wedding

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Persoonallisuutta kaiverruksilla

Kaiverrus tuo esineesiin henkilökohtaisen lisän sekä tekee siitä uniikin ja yhä merkityksellisemmän. Perinteisesti häihin liittyen kaiverretaan sormukset, joiden sisältöä mekin olemme viime päivinä pohtineet (myös täällä kävin läpi kaikkia ihania kaiverrusideoita!). Mitä siis kaivertaa sormukseen, johon mahtuu aika vähän tekstiä, mutta kuitenkin haluaisi laittaa niin paljon? Ajattelin pitkään, että haluan sormuksiin jotain muuta kuin perinteiset nimet ja päivämäärän, kuten kihloissamme lukee. Mietinkin, että jokin englanninkielinen lausahdus tai miksei latinankin, voisi toimia, mutta ongelmaksi osoittautui, etten oikein löytänyt sellaista lausetta, joka tuntuisi meiltä. Pitikö minun sitten vaihtaa ideaa?

Piti! :D Mutta tämä uusi idea tuli onneksi aika huomaamattomasti. Yksi päivä nimittäin istuessamme sohvalla kysyin mieheltäni ihan vain yllättäen, mitä hän haluaisi sanoa minulle sormukseni kautta. Hänen suustaa tuli heti kaunis lausahdus, joka oli todellakin kuin meitä ja siitä uusi ajatukseni sitten lähti. Miksi turhaa yrittää löytää valmiita kaiverruksia, kun voimme keksiä he ihan itse ja muotoilla ne suoraan kuin meiltä eniten näyttöö? Sormuksiimme kaiverretaankin sellaiset lauseet, jotka haluaisimme sanoa toisillemme. Eli aina, kun kurkkaa oman sormuksen sisään, voi kuvitella toisen sanovan lauseen itselleen. Onhan sormus vähän niinkun lahja omalta puolisolta itselle, niin minusta on ihana ajatus, että myös puoliso on juuri se henkilö, jonka sananen sormuksen sisällä on<3 Myös minä siis mietin, mitä haluaisin miehelleni sanoa hänen sormuksensa kautta ja nyt meillä on lauseet mielessä. Tapaamme pian kaivertajan ja jos lauseet vain mahtuvat sormuksiimme, on ne nyt sitten siinä. Lauseiden ohella olisi tulossa päivämäärät :) Näistä lisää sitten itse juhlan jälkeen.

Whitney And Matt’s “Perfectly Imperfect” Wedding In Colorado - The Rings:

Mutta myös muita yksityiskohtia on mahdollista kaivertaa osana hääjuhlaa - esimerkiksi kaasojen, bestmanien tai muiden perheiden lahjoja. Lahjojen mahdolliseen kaivertamiseen vaikuttaa varmasti se, mitä lahja on :D Perinteisesti kaasoille annetaan "kaasokorut" ja niissä usein lukeekin teksti "kaaso". Tietysti koruihin on mahdollista kaivertaa myös vaikka mitä muutakin, esim. kaunis lausahdus, päivämäärä, kaason nimi jne. Näin korusta saadaan vähän henkilökohtaisemmat sekä varmistetaan, että kaasoille jää jokin konkreettinen muisto juuri näistä häistä ja tästä spesiaalista tehtävästä. Ja jos lahja on jokin muu kuin koru, esimerkiksi lasi tai taskumatti, voi niistäkin tehdä juuri kaiverruksella helposti persoonallisen.

love this idea.  might have to get you guys these.:

Voisiko jotain muutakin kaiverruttaa? Voisi, nimittän minä sain pari päivää sitten idean tehdä persoonalliset häämaljat - kaivertamalla! Olen tästä vieläkin tosi innoissani :) Olemme nimittäin tähän asti haikailleet Swarovskin ihanien kristallimaljojen perään (yhä ne ovat ihanat, mutta hinta on vaan niin hurjan hurja). Juuri hinnan takia laseja ei ole vielä hankittu, mutta muitakaan hyviä ei ole löytyny. Sitten keksin yhtenä päivänä idean. Olemme juuri uusimassa lasistoamme astiastoamme vastaavaksi (Pentik Valo) ja mietin, mikseivät häälasimmekin voisi olla tätä sarjaa? Haluamme niihin kuitenkin jotain erilaista, joten nehän voisi kaivertaa!! Innostuimme heti ideasta ja lähdimme ideoimaan, että laseihin voisi kaivertaa nimemme ja päivän, ehkä jonkin lausahduksen tai vaikkapa kiinnittää jokusen kiven ja näin saada kohtuuhintaiset, persoonalliset ja ainutlaatuiset, mutta kuitenkin meidän muihin laseihin mätsäävät häälasit<3 Kysyin tästä myös sormustemme tekijän kaivertajalta, joka oli heti mukana. Nyt siis olemmekin menossa tapaamaan kaivertajaa ja suunnittelemaan, saisiko laseihimme jonkin ihanan tekstin niin, että se sopisi lasin henkeen ja samalla tekisi niistä juuri meidän häämaljat, Kerron tästä vielä lisää, kunhan tiedämme lisää!




torstai 26. toukokuuta 2016

Lahja tuoreelle aviopuolisolle

Suomeenkin on vähitellen alkanut kotiutua perinne muistaa omaa aviopuolisoa pienellä lahjalla hääyön jälkeisenä aamuna. Tämä lahja, huomenlahja, on perinteisesti lahja aviomieheltä tuoreelle vaimolle. Ennen se oli jotain käytännöllistä, kuten astioita tai vaikkapa lehmä, sillä tällä haluttiin turvata vaimon toimeentulo, jos hän sattuisi jäämään leskeksi. Niin ainakin väitetään :) Nykyisin huomenlahjan tarkoitus on usein vain ilahduttaa tuoretta aviovaimoa ja yhä useammin lahja ostetaan myös miehelle. Mutta mitä huomenlahja voisi sitten olla? Tätä kysymystä minä oolen viime päivinä pyöritellyt mielessäni.

Aloitetaan siitä, mitä ostaa miehelle. Minusta on aina ihan todella hankalaa miettiä, mitä miehelle voisi ostaa, sillä jotenkin miehen lahja on aina yhtä hankalaa :D Ihan ensiksi jokaisen parin täytyy miettiä budjetti, sillä se vaikuttaa aika paljon siihen, mitä voi hankkia. Lisäksi se, haluaako antaa jotain täysin yllätystä vai yhdessä ostettua vaikuttaa siihen, mitä valitsee (harva uskaltaa ostaa satojen eurojen merkkikelloa "summassa"). Eli mitä siis ostaa miehelle kohtuullisella budjetilla? Jotain sellaista, mistä jäisi konkreettinen muisto, mikä olisi miehen tyylistä, jotain sellaista, mikä erottuisi muista lahjoista ja saisi hänelle hymyn huulille ensimmäisenä aamuna. Voisiko se olla esimerkiksi:

- jokin laadukas tuoksu
- merkkivyö
- kello kaiverruksella
- jokin miehen tyyliin sopiva koru (esim. panssarirannekoru)
- kalvosinnapit tai solmioneula
- jokin esine, esim. taskumatti, nahkakukkaro...
- joku miehen harrastukseen liittyvä juttu
(esim. soitin jne.)
- elämyslahja
- huomenlahjakuvaus
(eli ammattilaisen ottamia tyylikkäitä alusvaatekuvia tuoreesta vaimosta)
- jokin huumorijuttu
- jotain itse tehtyä ja erityistä 
(esim. purkki, jossa on ensimmäisen aviovuoden jokaiselle
päivälle yksi asia, miksi rakastaa toista<3)

Entä sitten tuore vaimo? Onko nainen lopulta yhtään helpompi, sillä naiset ovat usein aika tarkkoja siitä, millaisista jutuista pitävät ja mitä käyttävät^^ Perinteisesti naiselle ostetaan koru, mutta huomenlahja olla paljon muutakin, kuten:

- koru (kaulakoru, rannekoru, korvikset, korusarja...)
- itse suunnitetu koru/lisätimantti sormukseen
- kello (yllärikaiverruksella)
- merkkituotteita (esim. laadukas meikkipussi hemmottelutotteineen)
- merkkilaukku/-lompakko
- laadukkaat kengät
- hemmotteluhetki
- jotain söpöä ja romanttista
(minuun ainakin tepsii kaikki aina nalleista sydänkarkkeihin)
- yhteinen kokemus/elämys
- yllätys kukkalähetys söpöllä kortilla
- pieni lomaviikonloppu
- koriste/sisustusesine
- laadukas tai vaikka itse suunniteltu tuoksu

Tässä minulle näin äkkiseltään mieleen tulevia ja minusta aika ihania huomenlahjaideoita. Ja huomenlahjahan voi olla myös sellainen, että se hankitaan yhdessä, esimerkiksi yhteinen hemmotteluviikonloppu tai jokin esine, jonka molemmat näkee tärkeänä. Tai sitten huomenlahjaksi voidaan luvata varata joka kuukausi päivä viettää laatuaikaa yhdessä. Me aiomme antaa toisillemme huomenlahjat, sillä meistä on ihanaa herätä ensimmäisenä aamuna antaen toiselle, tuoreelle rakkaalle aviopuolisolle, jotain pientä ja ihanaa. Olemmekin sopineet summittaisen hintahaitarin ja ainakin jollain tasolla olemme yhdessä hankkimassa toistemme huomenlahjoja. Minulle on tärkeää, että lahja on sellainen, että siitä jäisi mahdollisimman pitkäksi aikaa muisto, eli se olisi jotain konkreettista ja sekä antajan, että saajan näköistä ja tietysti saajalle todella mieluinen. Sitten häiden jälkeen selviää, mitä näistä paketerista on kuoriutunut esiin :)

I love you in the morning, And in the afternoon, I love you in the evening and underneath the moon,baby shower gift,nursery,wedding decor:

maanantai 23. toukokuuta 2016

Makea muisto häistä mukaan

Mitä antaa vieraille häistä muistoksi vai antaakko mitään? Ja jos antaa jotain, antaakko konkreettinen tavara vaiko jotain ihan muuta? Antaakko kaikille samanlaiset lahjat vai jotain, minkä joukosta voi valita sopivimman? Puhun vieraslahjasta, eli lahjasta, joka usein annetaan häissä vieraille heidän lähtiessään juhlasta. Ehkä perinteisesti se on jotain makeaa, kuten valmiiksi pöytiin katetut kauniit suklaakonvehdit, mutta sen lisäksi vieraslahja voi olla melkein mitä tahansa! Nykyään vieraille voikin antaa vaikkapa pussin kukansiemeniä, purkin itse tehtyä hilloa, parin omalla etiketillä päällytettyjä sukalaita, teemaväridiä tuikkuja, karkkia koristellussa tulitikkurasiassa, mietelausekortin, skumppapullon, sydänkoristeen, söpöt sirottimet tai vaikkapa karkkia kotiin viemiseksi! Tai ihan yhtä okei on myös olla antamatta mitään, sillä vieraat kuitenkin saavat juhlassa jo paljon kaikkea ihanaa, ennen kaikkea kokemuksen.

Minulle oli alusta asti selvää, että meidän häissä vieraille annetaan jotakin ja selailinkin paljon monia söpöjä pieniä esineitä sekä erilaisia nimikoituja makeisia. Yritin kuitenkin miettiä, mikä olisi kaikkein eniten meidän näköisin vieraslahja - lahja, joka olisi mukava saada, ei aiheuttaisi kellekään painetta säilyttää sitä ja näyttäisi samalla meiltä. Siitä syntyi ajatus vaahtokarkkikaakosta! Minä nimittäin olen kaakaon suurkuluttaja :D Ja myös Mikko on perso makealle.Tämä tuntui hyvälle vaihtoehdolle myös siksi, että näin vieraat voivat halutessaan ottaa mukaan jotain pientä ja sievää, jonka voi kuitenkin konkreettisesti käyttää ja vieläpä pieneen hemmotteluhetkeen syksyn tullen. Kaakaot ovat myös visuaalisesti kauniita ja haluan yhdistää niihin pienen itse tehdyn sydämen sekä kortin, jossa on ohjeen lisäksi pieni mietilause. Mikä voisi olla enää enemmän meitä?


Viime viikolla kokeilimme morsiusneitomme kanssa erilaisia kaakaoita, sillä myös hän pitää kaakaosta ja tarvitsin todella toisen herkkusuun apua maisteluun :) Tässä koottuna meidän ohjeemme, jolla todennäköisesti myös mennään itse hääpäivänä.

Tarvikkeet:

- O'boy kaakaojauhetta (parasta kaikista!)
- maitojauhetta
- suklaanonparelleja
- rouhittua suklaata (maun mukaan esim. 
Geishaa, Fazerin sinistä, valkosuklaata jne.)
- pieniä vaahtokarkkeja
- kolmion mallisia pusseja
- kuminauhoja pussin sulkijoiksi
- pussin koristeita

Näiden kera istahdimme yhdessä alas, otimme useamman kupin esiin, lämmitimme maitoa ja ryhdyimme maistelemaan. Olimme aika yksimielisiä mauista, mutta kokeilimme silti ennakkoluulottomasti erilaisia määriä aineksia sekä eri suklaita. Meidän suklaisen vaahtokarkikaakaomme ohjeeksi kuitenkin valikoitui useinden maisteluiden (ja pienoisen kaakaoähkyn) jälkeen tämä:

2 reilua tl O'boy jauhetta
3 tl maitojauhetta
1 tl suklaisia nonparelleja
1 rouhittu geisha
1 rouhittu pala Fazerin sinistä
n. 12 kpl minivaahtokarkkeja

Ja tämä siis kaadetaan n. 2 dl kuumaa maitoa ja nautitaan :)

Kokeilimme myös, miltä parhaalle maistuja kaakao näyttää sitten valmiina pussina, sillä vaikka maku on ykkösjuttu, on visuaalisuus myös minulle tärkeää. Ei muuta kuin kokeilemaan! Tässä vaiheessa pitää olla aika varoivainen, jotteivat kerrokset sekoitu pahasti, ei siis kannata tehdä liian kiireellä.

1. Mittaa kaakao pussin pohjalle.


2. Lisää varovaisesti päälle kermaisuutta tuova maitojauhe.


3. Mittaa nonparellit. Hox! Näillä voit tuoda myös omaa teemaväriä esiin!
(Nonparellit kannattaa laittaa nyt, sillä suklaan päälle laitettuna ne valuisivat palojen väliin
ja kaakaon sekä maitojauheen välissä sen sijaan sekoittuisivat jauheisiin.)


4. Ripottele rouhittu suklaa. Suklaata ei kannata ruohia liian pieneksi, sillä kokoero näyttää kivalle :)
Pidin myös kahden eri suklaan pienistä värivivahteista sekaisin.


5. Lisää vielä sopiva määrä pieniä vaahtokarkkeja.


Kiinnitä pussi pienellä kuminauhalla ja koristele esim. vaalealla nauhalla ja virkatulla sydämellä^^ Pieni virkattu sydän on meidän vieraille se konkreettinen muisto, jonka voi kuitenkin hyvällä omatunnolla laittaa myös kiertoon.

Näille ei tule myöskään kovin paljoa hintaa, tietysti vaivaa tämä vähän vaatii. Mutta nämä oli niin hyviä, että se kannattaa (ja kukin hääpari voi tehdä juuri omanlaisen)! Ja nättejäkin vielä!! Minä aion asetella nämä erillisele pöydälle ja laittaa viereen kyltin, jossa kiitetään vieraita ja kehotetaan ottamaan tämä kaako mukaan kotiin lähtiessä. Niin ja allergikoille ostetaan mahdollisesti muutamia erikoisempia konvehteja, jotka solmitaan myös kauniisti läpinäkyvään paperiin. Näin kaikille vieraille löytyy joitan pientä mukaan häistämme ja tietysti myös näihin tulee sydän ja mietelause. Toivottavasti vieraat ilahtuvat :)

torstai 19. toukokuuta 2016

Sukkanauhaa ommellen

Olen tainnut jo aiemminkin mainita, että minusta olisi ihanaa tehdä sukkanauha itse, meidän häihin kun tulee monia muitakin juttuja, joita minä olen väkertänyt. Minusta tuntui, että itse tekemällä sukkanauhasta saisi ainutlaatuisen ja minun näköisen. Aluksi ajattelin tehdä sen täysin kierrätetyistä materiaaleista, mutta lopulta Kuopion ihanassa Napissa ja Nauhassa vieraillessani kysyin ohimennen sukkanauhamateriaaleista ja löysin ihan todella halvalla ihanaa nauhaa, joten se tarttui mukaan - tosin osa materiaaleista oli kierrätyttyäkin.


Tarvikkeina minulla oli siis 50 cm valkoista ja joustavaa, uutena ostettua nauhaa sekä metri violettia silkkinauhaa, sekin uutta. Halusin varata kumpaakin reilusti ja nauhaan jätin rusettivaraakin, jos sellaisesta innostuisin. Näiden lisäksi minulle oli orkidea, joka oli jäänyt yli servettipidekkeistä ja oli näin jo pois menossa. Lisäksi minulla oli pala valkoista kukikasta kangasta, josta minun kastemekkoni oli aikoinaan tehty ja halusin tämän kankaan todella kovasti jotenkin osaksi sukkanauhaani. Se on siis ihan oikeasti jotain vanhaa ja minusta kangas yhdistää ihanasti kaksi todella tärkeää hetkeä. Lisäksi mallailin muita vanhoja kangaspaloja sekä nauhanpätkiä ja käytin jo kutsuissa tehokkaaksi havaittua liimaa ja kyntilakkaa estämään kankaan reunojen purkautumisen.


Tällainen sukkanauha on aika yksinkertaista tehdä sekä halpa! Lähdin liikkeelle siitä, että sommittelin erilaisia yksityiskohtia ja mietin, mikä omaa silmää voisi eniten miellyttää. Sitten kun sain päätöksen tehtyä, mittasin valkoisesta joustavasta nauhasta sopivan kokoisen pätkän (sovitin monta kertaa!) ja sitten suuntasin sen ja silkkinauhan kanssa ompelukoneen ääreen. 



Silkkinauhaa en vielä leikannut, sillä en tiennyt, paljonko sitä tulee. Ei siis kannata leikata sitä etukäteen, sillä ommellessa on vedettävä joustavaa nauhaa (silkkinauha samalla rypyttyy), sillä silkkinauha ei jousta! Sitten leikkasin violetin nauhankin oikeaan mittaan ja ompelin sukkanauhan kiinni. Seuraavana vuorossa oli kukkien yhdistäminen ja kukan kiinnittäminen. Leikkaisinkin valkoisesta kastemekkokankaastani vapaalla kädellä kukan, jonka keskelle tein reiän ja ujutin sen orkidean ympärille. Ja liimaa paljon väliin! Reunat lakkasin kirkkaalla lakalla, jotta ne eivät purkautuisi :) Sitten  tein ratkojalla pienen reiän violettiin nauhaan, josta ujutin liimalla vuoratun kukan kannan läpi. Vielä paljon liimaa joka kohtaan ja voilà, sukkanauha oli valmis!



Olin lopputulokseen tyytyäväinen - yksinkertainen, mutta sievä ja häihimme sopiva. Ja ennen kaikkea, sen toteuttamiseen oli nähty vähän vaivaa, joten tunneavoa sillä on hieman ostettua enemmän :) Suosittelenkin kokeilemaan tätä yksinkertaista sukkanauhaohjetta! PS. En minä tätä kyllä raski heittää! Vitsailin miehelleni etukäteen, että jos sukkanauhasta tulee ruma, voin heittää sen, mutta jos siitä tulee sievä, säilytän sen :DD Pitikin heti valmistumisen jälkeen todeta, että itselle tämä jää ja tilata netistä halppisnauha, jonka voi sitten mahdollisesti heittää sinkkumiehille.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Pisaroilta piilossa

Olimme viikko sitten katselemassa siskolleni ja äidilleni mekkoa ja siskoni sovitellessa kauniita pukuja Zazabellassa, näin minä siellä valkoisia sateenvarjoja. Suomessa ei voi koskaan olla varma säästä, joten olen jo alusta asti ajatellut, että haluan ostaa meille hääsateenvarjon, jonka alle mahdumme molemmat, niin sitten ei tarvitse stressata säästä, vaan voidaan säällä kuin säällä astella yhdessä kirkosta ulos<3 Olin kuitenkin ajatellut läpinäkyvää varjoa, mutta en löytänyt tarpeeksi suurta mistään. Valkoisia sen sijaan oli joka puolella ja vähitellen löysin myös kuvia, joissa oli käytetty valkoista varjoa ja aloin pitämään niistä yhä enemmän. Nyt sitten valkoinen varjo tupsahti eteeni, värinä ivory, kuten mekkonikin, ja koko oli ihan tosi suuri. Ei sitä varjoa voinut kauppaan jättää!


Meidän häävarjomme on siis lievästi sydämen muotoinen, jota mietin myös hetken, sillä olisi ajatellut pyöreää. Kuitenkin varjoa mallatessani huomasin, että sydän on itse asiassa aika kätevä, sillä jos todella sataa ja käytämme varjoa, suojaa "terävä" takaosa mekkoa aika mukavasti, mutta samalla kasvomme näkyvät hyvin sydämen etuosasta. Ehkä tässä siis on pointtia! Eikä sydämen muoto ollut minusta liian lälly :D Katselin ihan valkoista varjoa, mutta tullessamme myöhemmin hakemaan siskoni mekkoa, oli jäljellä enää varjo, jossa oli pieni teksti sydämen kärjessä:


Kun katselin tekstiä hetken, tulin siihen tulokseen, että itse asiassa sehän on ihan kaunis. Ja minä kun muutenkin tykkään mietelauseista :) Sain vielä vähän alennusta, kun aluksi toivomani valkoiset olivat ehtineet loppua. Nyt siis meillä on jättivarjo pisaroiden varalle, eikä tarvitse pohtia ja stressailla säätä.

torstai 12. toukokuuta 2016

Tahdon-kengät

Taisin nähdä jo yli vuosi sitten kuvia hääkenkien pohjiin kiinnitettävät tarroista, I do -tarroista, ja mitä enemmän niitä katselin, sitä enemmän olin sitä mieltä, että joo, minulle myös tämä yksityiskohta! Ajatus vahvistui entisestään, kun huomasin, että näitä tarroja saa alle eurolla netistä ja niimpä ne lähtivät saman tien postipakettina tulemaan :) Minun tarrapakkauksessani oli kahdet eriväriset tarrat, joista eilen kaivoin siniset esiin ja asettelen ne hääkenkieni pohjaan. Miksi siniset, vaikka hopeiset olisivat sointuneet kenkieni kanssa? Siksi, että näin minulla on jotain sinistä :)


Näiden I do -tarrojen ideahan on, että kun polvistutaan alttarille, kengänpohjista paistaa tällainen hauska yksityiskohta. Käytännössä ja ainakaan minun mekon alta näitä ei kukaan näe, mutta nämä onkin minulle hauska pieni yksityiskohta, jonka itse tietää. Ja voihan niitä sitten juhlassa esitellä. Lisäksi tarrat tekevät hääkengistä juuri hääkengät. Nyt sitten kipittelen aina välillä hopeiset kengät jalassa ja siniset blig-tarrat pohjassa ympäri kotia, sillä pätäähän hääkenkiin tottua. Ja minulla nousee aina hymy huulille, kun kurkkaan kenkien pohjaan ja näen nämä tarrat.<3

tiistai 10. toukokuuta 2016

Meidän hääkutsut - solki

Kun hääkutsussa on kutsuosa (lisää täältä) ja infokortit (lisää täältä) on kokonaisuus saatava jotenkin kasaan - tarvitaan solki! Minulla oli jo kutsujen alkuideoinnista lähtien suurena toiveena saada kutsuihimme solki, sillä pidin ja pidän yhä suurien solkien näyttävyydestä ja juhlavuudesta. Solki olikin minulle yksi pääelementti kutsujen suunnittelussa ja minulle se oli tärkeä osa kutsuamme, ikään kuin piste iin päälle. Solkemme oli muuten vaalean ja klassisen tyylikkään sekä romanttisen kutsun ainoa bling-lisä, joka sädehti koko muun kortin edestä. Säihkeen ohella solmi huokui minusta romantiikka koukeroisella tekstillä sekä tyylikkyyttä ja häidemme teemaa yksinkertaisilla elementeillä sekä ripauksella lämmintä violettia.


Näistä pahvipaloista lähdin liikkeelle ja voin jo nyt sanoa, että soljet olivat suhteellisen nopea ja helposti onnistuva vaihe kutsuissa! Pahvinpaloja olin jälleen leikannut kolmea eri kokoa (kuviollinen valkoinen 6cm x 6cm, violetti 5cm x 5cm ja hohtavan valkoinen kutsutektillä 4cm x 4cm). Reunoja jäi siis aina 0,5cm näkyviin toisen alta. Halusin soljen hieman koholle, joten liimasin pahvit toisiinsa  1mm 3D näliötarroilla, joita liimasin ensin kutsu-tekstin jokaiseen kulmaan ja keskelle yhden. Tämän jälkeen asetin kutsu-tekstipaperin violetin pohjan keskelle ja painoin tarraneliöt kiinni. Seuraavaksi kiinnitin violetin paperin jokaiseen kulmaan ja keskelle 3D kohoneliöt, otin niiden suojatarrat pois ja liimasin sen kuviolliselle valkoiselle paperille - ja soljen keskiosa oli valmis!


Seuraavaksi pätkin 4cm paksusta hopeanauhasta vajaan 23cm mittaisia pätkiä, jotka liimasin n. 0,5cm lomittain huippuhyvällä liimalla yhteen (ihan todella pitävää ja kuivui nopeasti)! Huom, nauhaa tarvittiin yli 10m! Kaikki tarvikkeet muuten näkyy ensimmäisen kutsupäivityksen alun tarvikekuvasta (täältä siis) :) Tavoitteena oli saada n. 22cm mittaisia ympytöitä, jotka testasin parhaan kokoisiksi, sillä näin solki oli helppo laittaa paikoilleen kortin ympärille ja ottaa pois, mutta se piti kuitenkin samalla kutsua tarpeeksi paljon kiinni. Pyörylöiden liimaamisessa ei mennyt kovin kauaa ja annoin niiden kuivua kaikessa rauhassa, jotta ne varmasti pitäisivät.

Pyötätila oli tiukassa, joten piti ottaa toinen kerros käyttöön^^

Sitten oli vuorossa vielä näiden kahden (soljen keskiosa + nauha) yhdistäminen, eli liimasin samaisella teholiimalla soljen keskiosan nauhan liimasauman päälle, painoin varovasti ja jätin kuivumaan aina seuraavan päivän kuoriin pakkaamiseen saakka. Näin varmistin, että kaikki liima on kunnolla kuivaa, eikä kenellekkään tule ikävää yllätystä, että kutsu olisi liimaantunut kuoren sisään, koska se oli pakattu märkänä :D


Seuraavana päivänä kirjoitin käsin kaunolla jokaiseen kirjekuoreen kutsutuiden nimet ja osoitteet, liimasin kiiltävän sormuspostimerkin paikoilleen ja pujotin jokaiseen kuoreen kutsun, joka koostui taitellusta kutsuosasta, sen takana olevasta kahdesta infokortista (niin, että taaksepäin näkyvä infokortin puoli oli valkoinen) sekä nämä kasassa pitävästä soljesta.


Loppulausahduksena voin sanoa, että olin todella tyytyväinen näihin kutsuihin, sillä ne huokuivat häidemme teemaa, meitä sekä häidemme juhlavuusastetta. Lisäksi ne olivat sopivan tyylikkäät, mutta samala itse tehdyn näköiset. Ennen kaikkea niistä tuli olo, että tämä kaikki on nyt virallista. Häihin on alle 3kk, me ollaan ihan kohta naimisissa! <3 Suurin palkinto on ollut, kun on saanut kuulla ilahtuneita kommentteja kutsuista ja moni on jo ilmoittautunutkin. Se lisää häiden todellisuutta vielä entisestään :)


sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Meidän hääkutsut - infokortit

Edellisessä päivityksessä kerroin hääkutsujemme askarteluprosessista ja kutsuosasta teksteineen (täältä pääset lukemaan siitä lisää). Halusimme kuitenkin pitää kutsuosan tekstin perinteisenä ja lyhyenä, joten kutsumme tarvitsi ehdottomasti myös lisäinfoa, jotta vieraat tietävät kaiken olennaisen häistä. Selailinkin netistä aika paljon hääinfoja, jotta vähän hahmotin, mitä kaikkea on hyvä mustaa kertoa. Tämän pohjalta pyrin muotoilemaan tekstit meidän näköiseksi. Pientä lisähaastetta toi se, että halusin tekstit mahtumaan kolmelle korttisivulle, joten piti osata ilmaista asiat lyhyesti. Ehkä ihan hyvä niin, niin vieraat jaksavat lukea kaiken:D


Infotekstimme tulivat siis erillisille korteille, jotka laitoimme kortin taakse. Infokorttien koko oli 10,5cm x 10,5cm ja ne olivat samaa hohtavan valkoista paperia kuin itse kutsu. Teksti oli violettia kaunoa, kuten kutsussa. Tulostamisessa ainut haaste oli se, että toinen korteista oli kaksipuoleinen, joten tekstien piti tulla samaan kohtaan. Kuitenkin, kun tulostaa paksua paperia, ei tekstit ole aina siinä mihin ne on koneella asetellut, joten jonkin verran piti ylimääräisiä tulostella, jotta tekstit oli leikkauksen jälkeen sopivissa kohdissa :) Toinen infokortti oli ykispuoleinen, sillä halusin, että kortin ollessa soljella kiinni, näkyy vain valkoista. Niin ja halusin tosiaan infokortit enkä taiteltua paperia, sillä minusta ne sopivat paremmin häidemme ja kutsun tyyliin.

Tässä infokorttiemme tekstit;

Kirkko ja juhlapaikka
Vihkiminen järjestetään Nilsiän kirskossa osoitteessa Kirkkotie 1, 
73300 Nilsiä. Vihkimisen jälkeen juhlat jatkuvat 9 km päässä
Golden Resortissa osoitteessa Kultapallo 1, 73310 Tahkovuori.
Juhlapaikan löytää bongailemalla opastekylttejä.
Juhlan kulku
Tarkoituksena on viettää ikimuistoinen päivää juhlien, nauttien
yhdessäolosta ja ohjelmasta, syöden hyvin sekä tanssien
innokkaimpien juhlijoiden kanssa aina klo 02.00 saakka.
Juhlatila on sisällä, mutta sään salliessa voi välillä pyörähtää
myös nauttimassa kesäilmasta juhlatilan lähiympäristössä.
Varaathan mukaasi hieman rahaa mahdollisia
iltadrinkkejä varten.
Pukukoodi
Pukukoodina toimii kesäisen juhlava pukeutuminen.

Ensimmäiseen korttiin halusin laittaa tarkat tiedot juhlapaikasta ja osoitteista, jotta jokainen löytää perille. Itse juhlan kulussa yritin tuoda esille tarkoituksen nauttia yhdessäolosta, hyvästä ruuasta ja herkuista sekä juhlia ja tanssia yömyöhäänkin saakka. Halusin myös kertoa, että kuvassa on vähän ohjelmaa, mutta myös vapaata yhdessäoloa. Vähän siis häiden tunnelmaa ja fiilistä esille :) Kaikkein vaikeinta oli muotoilla drinkkien maksullisuus, sillä häämme ovat ravintolassa ja tarjoamme kyllä ruokaviinit, avecin ja skumpat, mutta tarkoitus on, että illalla alkoholi on sitten omakustanteista. Toivottavasti kaikki ymmärtävät tuosta muotoilusta idean, eivätkä suutahda, vaikkei kaikki alkoholi ole ilmaista. Meille itselle alkoholi ei ole häiden keskiössä, joten tämä tuntui luontevalta valinnalta. Pukukoodin halusin mainita aika vapaana, sillä käytännössä häissämme on koodina musta puku, mutta se saattaa sanana pelottaa osaa vieraista. Halusin siis ilmaista, että häihin saa pukeutua kukin tyylillään, kesäisen juhlavasti :) Pohdin, tarvitseeko tätä mainita olleenkaan, mutta osaa vieraista ahdistaa, jos pukukoodista ei sanota mitään. Tällä siis mentiin.

Muistamiset
Suurin lahja meille on se, että saavut jakamaan tämän tärkeän 
päivän kanssamme. Jos kuitenkin haluat muistaa meitä lahjalla,
voit tukea oman yhteisen kotimme hankintoja haluamallasi
rahasummalla: FIxx xxxx xxxx xxxx xx.
Mikäli haluat muistaa meitä muulla tavalla,
pientä lahjalistaa voi kysellä äideiltämme
Äiti1 040xxxxxxx / Äiti2 040xxxxxxx.
Valokuvaus
Toivoisimme, että otat juhlassa paljon kuvia ja jaat otoksesi
juhlien jälkeen meidän kanssamme. Paikanpäällä on myös
ammattikuvaaja ja häävideota kuvaa toinen bestman. 
Älä anna kuvaamisen häiritä, vaan unohda kamerat ja
nauti juhlahumusta. Muistathan kuitenkin, ettet juhkaise sosiaalisessa
mediassa kuvia toisista häävieraista tai hääparista kysymättä.

Tässä olikin toinen hääkutsun vaikeimmista asioista maksullisen alkoholin ohella, nimittäin häälahjan toivominen. Kirjoittelin lahjalistasta jo aiemminkin (täällä lisää) ja päätimme tosiaan toivoa ensisijaisesti rahaa yhteisiin kodin hankitoihin (sisustus, huonekalut, kodinkoneet). Olemme laittamassa lähiaikoina yhteistä omaa kotia ja etukäteen on todella hankala sanoa, mitä sinne sopii ja tarvitaan. Siksi raha olisikin mielekkäin lahja, jotta voimme tehdä hankintoja sitten uuden kodin ehdoilla :) Jokaisella tulee kuitenkin olla mahdollisuus muistaa tavallaan ja siksi teimme myös lahjalistan, jota äitimme koordinoivat yhdessä. Tietysti voi muistaa muillakin tavoilla ja kaikkein tärkentä meille on, että saisimme jakaa päivän meille tärkeiden ihmisten kanssa<3 Lisäksi halusin mainita kuvauksesta, sillä todella haluaisimme paljon kuvia häistämme. Lisäksi häävideotamme kuvataan monilla go pro -kameroilla, joita saatetaan viritellä ympäri juhlatilaa, joten on hyvä, että vieraat eivät hämmenny niistä. Haluaisimme myös julkaista itse itsestämme ensimmäisenä kuvan sosiaalisessa mediassa, joten siksi laitoimme myös tästä maininnan kutsuun. Ja näin muutkin vieraat voivat poseraata toisille huoletta ja luottaa siihen, ettei heidän kuvia päädy mihinkään kysymättä.

Majoittuminen
Golden Resortissa on mahdollista yöpyä paritalohuviloissa
(aikuiset xe/hlö, lapset 4-12v xe/hlö ja lapset alle 4v xe).
Yhdessä paritalohuvilassa on neljä lukollista kahden hengen
huonetta, joissa on omat kylpytilat. Omien huoneiden lisäksi
paritalon kahdeksalla asukkaalla on käytössään yhteiset tilat.
Hintaan sisältyy aamiainen. Kysy muista järjestelyistä meiltä lisää!
Paritalot sijaitsevat hääpaikan vieressä ja niitä on alustavasti varattu
kaikille vieraille. Varaathan mahdollisen yöpymisen kauttamme
ilmoittautumisen yhteydessä. Yöpyminen laskutetaan etukäteen.
Ilmoittautuminen
Ilmoitathan tulostasi tekstiviestillä mahdollisimman pian, 
mutta viimeistään xx.xx.2016 Karoliinalle 040xxxxxxx.
Ilmoitathan samalla erityisruokavaliot ja allergiat sekä yöpymisen.

Oli todella hankalaa yrittää kuvata lyhyesti ja selkeästi Golden Resortin yöpymisjärjestelyt, toivottavasti tästä ymmärtää pointit :D Ja lohduttauduin sillä, että ainahan voi kysyä meiltä tai paikanpäältä lisää! Ilmoittautumiset tulevat minulle, sillä minä tarvitsen tiedon ensimmäisenä, niin tämä tuntui parhaalta ajatukselta. Lisäksi tiedän hääpaikasta ehkä eniten ja ei vieraita nyt niin paljoa ole, että tämä kuormittaisi liikaa. Laitoimme pyynnöksi ilmoittautua tekstiviestillä, koska ajattelimme, että näin minulle jää myös muistiin, kuka on ilmoittautunut, jos en vaikka viestin tullessa ole vihkon äärellä. Ainahan voi myös soittaa meistä kummalle vaan :)

Näillä ohjeilla siis lähetimme kutsut. Niin ja nämä kaikki oikoluetutin myös äidillä ja kaasoille sekä Mikolla ja yhdessä muokkasimme niitä aina tulostukseen saakka :) Päädyimme sinuttelemaan, sillä se tuntui meistä sopivan tuttavalliselle. Toviottavasti  vieraat saavat kaiken tarvittavat tiedon ja mahtuihan noihin pieniin kortteihin ihan mukavasti asiaa. Muutama ilmoittautuminen on jo tullut (huippua, jee!!), mutta jännityksellä odotetaan lisää. Toivottavasti ihmiset myös ilmoittavat, jos eivät pääse, niin ei tarvitse turhaan karhuilla vastauksia. Ilmoittautumisaikaa annettiin pari kuukautta (ja siitä on vielä kuukausi hähimme), joten voi olla, että saan hetken odotella tietoja^^.

torstai 5. toukokuuta 2016

Meidän hääkutsut - kutsuosa

Olen niin odottanut tätä hetkeä, että pääsen vihdoin ja viimein kertomaan, millaiset kutsut lähetimme vierailemme! Puran kutsujen kuvauksen muutamaan päivitykseen, niin tästä ei tule ihan hirmuisen pitkä. Kutsumme lähtivät siis maanantaina postiin ovat varmasti jo perillä liki kaikille. Ihan ensiksi kerronkin, mistä lähdin hääkutsuissa liikkeelle, millainen hääkutsumme niin sanottu kutsuosa oli ja millaisten vaiheiden kautta tähän oikein päädyttiin.


Tästä tarvikevuoresta lähdin siis liikkeelle. Olin ennen varsinaista arkasteluvaihetta käynyt tulostamassa yhdessä Mikon kanssa kaiken tarvittavan ja leikannut ne valmiiksi. Nyt piti siis enää yhdistää (kuulostaa helpolta ja nopealta^^)! Kutsuosaa varten minulla oli itse kutsupohja, johon olimme tulostaneet kaksipuoleisesti päälle tekstiä ja sisään kuvan ja tekstin. Nämä oli siis nyt jo leikattu (leikkaamiseen menee yllättävästi aikaa, joten ehdottomasti kannattaa tehdä eri päivänä!). Kutsun mitat olivat 10,5cm x 21cm siksi, että näin yhdestä paperista sai kätevästi kaksi kutsua :) Kutsupohja oli hohtavan valkoista kartonkia. Lisäksi minulla oli pino violetteja neliöitä 10,5cm x 10,5cm sekä kutsun sisälle tulevia tekstejä samalla valkoisella pohjalla kuin itse kutsu, mutta näiden koko oli 9,5cm x 9,5cm. Voitte kuvitella, että vähän oli mittomista :D Sitten minulla oli vielä kahdenmittaisia valkoisia kuviopaperisuikaleita (2,5cm x 5,25cm sekä 2,5cm x 10,5cm). Tarvikkeina käytin tässä vaiheessa kaksipuoleista teippiä (jota muuten meni kymmeniä kymmeniä metrejä!) sekä saksia.


Aloitin kutsupohjien taittelulla. Yllä olevasta kuvasta näkyy, että päälypuolelle olimme tosiaan tulostaneet meidän nimet ja sisälle kumpaankin alareunaan pienet yksityiskohdat - toiseen kuvan, jota käytämme vähän niin kuin häidemme logona, toiseen minusta hyvin meidän hääkutsuun sopivan mietelauseen:

"Anything that makes you 
giggle, smile or laugh -
buy it or marry it."

Tämä mietelause sopii erityisen hyvin meille, koska hassuttelemme todella paljon yhdessä :) Taitoin siis kutsupaperin molemmista reunoista (tein ihan pienet merkit taittokohtiin) 5,25cm kohdalta keskelle ja sain näin avautuvat kutsut. Tässä meinasi välillä tulla haasteita vastaan, sillä paperilaatu vaihteli ja siksi osa kutuista murtui taitoksen tehdessä ja näytti kamalalle! Ne menivät siis suoraan hukkapinoon ja meidän piti välillä tulostaa lisää, jotta saatiin tarpeeksi onnistuneista, Hymy nousikin huulille, kun 50kpl ei-murtuneita kortteja oli vihdoin taiteltu.


Seuraavaksi liimasin valkoiset kuviopaperit niin, että pitkä kaistale tuli kortin taakse keskelle ja lyhyet sisäpuolelle keskelle. Ajattelin, että näin nauha ikäänkuin jatkuu ulkoa sisälle. Tämä oli aika nopea vaihe ja meni sopivan mutkattomasti.


Sitten oli vielä itse kutsutekstin vuoro. Tätä tekstiä hioin jo hyvissä ajoin etukäteen ja oikoluetutin sen molemmilla kaasoilla ja äidilläni. Yksi vaikeimmista asioista oli fonttikoko ja fontin valinta, mutta lopulta olin todella tyyyväinen valintoihini. Menimme aika perinteisellä kaavalla, johon yritimme saada pientä kepeyttä sekä juhlavuutta ja hääkutsutekstimme muotoilimmekin seuraavasti:

"Meillä on ilo ja onni kutsua teidät
jakamaan kanssamme se tärkeä hetki,
kun sanomme toisillemme

Tahdon

lauantaina xx.xx.2016 klo xx.xx.
Nilsiän kirkossa.
Vihkitilaisuuden jälkeen juhlat jatkuvat
yhdessäolon ja hyvän ruuan merkeissä
Golden Resortissa.

Karoliina & Mikko

Vp. xx.xx.2016 mennessä."

Kutsuteksti oli siis valkoisella hohtavalla paperilla ja liimasin sen hieman suuremmalle violetille paperille kaksipuoleisella teipillä niin, että violettia paperia jäi näkyviin 0,5cm kaikista reunoista. Sitten liimasin violetin paperin kutsupohjaan. Niin ja kaikki tekstithän meillä on violetilla, sillä meistä se sopi jotenkin kokonaisuuten hyvin.


Tältä näytti hääkutsumme kutsuosa sisältä. Päällä siis meidän nimet ja takana 2,5cm kaistale kuvionauhaa. Kun sain vihdoin kaikki valmiiksi, olin lopputulokseen tyytyväinen, sillä minusta se näytti juuri meiltä ja meidän häiltä :) 


Niin ja näihin (50kpl) korttiosiin meni kaksi päivää askarteluaikaa, koko viikonloppu siis, ja seuraavat vaiheet teinkin seuraavan viikon aikana aina iltaisin, kun ehdin. Kannattaa siis varata reilusti aikaa, jos tekee näin monivaiheisia kutsuja itse (yllättävien tilanteiden varalle), mutta minä olin tosi tyytyväinen, että toteutin kutsut juuri sellaisena kuin olin suunnitellutkin. Kutsun muista osista lisää seuraavissa päivityksissä :)

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Häälahjalista kutsun osana

Kutsumme ovat jo kuorissa odottamassa alkuviikon postitusta, joten mikä sen ajankohtaisempaa kuin häälahjalistan laatiminen! Häälahja onkin asia, josta puhutaan paljon - mikä on sopiva arvo, mitä ylipäätänsä voi/kuuluu antaa häälahjaksi ja kuka lahjan sisällön päättää. Minä olen sitä mieltä, että lahjan antajalla on täysi päätösvalta siitä, minkä arvoisen lahjan hän haluaa hääparille antaa ja mitä lahja on. Osa haluaa antaa jotain konkreettista ja itsensä näköistä, osa näkee rahan mieluisana ja sopivana lahjana, ja minusta juuri niin pitääki mennä, eli jokainen saa antaa juuri sitä, mikä heistä on hyvä, eikö se ole juuri lahjojen idea?


Vaikka häät maksavat hääparille todella paljon, vaatii häihin tuleminen myös vierailta ajallista ja rahallista panostusta, sillä osan vieraista on otettava häitä varten lomaa, osa matkustaa paikalle kaukaakin ja suurin osa yöpyy lähialueelle. Sitten on vielä lahja, kortti ja mahdollisesti juhlavaatehankinnat, joten vierailla menee ihan tosi paljon rahaa hääjuhlaa. Lahjoja miettiessämme olimme molemmat yhtä mieltä siitä, että eivät häät tunnu niin hyviltä, jos emme saa jakaa niitä meille tärkeiden ihmsten kanssa. Se, mitä saamme lahjaksi, on vain mukava plussa päälle, sillä pääasia on yhdessä jaettu onnellinen kokemus.

Tottakai lahjat on kivoja ja lahjaksi on mukava saada asioita, jotka todella ovat tarpeellisia ja meidänkin rajallinen kaappitila olisi kiva täyttää tavaroille, joita todella tovomme. Lisäksi tunnemme vieraamme ja teidämme, että heidän joukossaan on sekä rahalahjan ystäviä että konkretiaa arvostavia. Lisäksi vieraiden jokkoon mahtuu sekä opiskelijoita että työssäkäyviä perheitä, ja siksi olemmekin todella onnellisia ihan kaikista muistamisista! Toivonkin, ettei kenellekkään tule häälahjastamme stressiä, sillä juhlan ydin ei ole lahjat, vaan yhteisen elämän aloittamisen virallistaminen ja rakkauden juhlistaminen. Jokainen muistaa tyylillään, niin sen minusta pitää olla ja itse arvostan todella paljon vaivannäköä ja itse tehtyä sekä tottakai myöän meidän näkäisen lahjan hankintaa. Olisi ehkä parhainta, jos lahja kuvastaisi sekä meitä että sen antajaa :) 


Mutta jos menee itse häihin vieraaksi, eikä ole hääparin kanssa jatkuvasti tekemisissä, on lahjaa todella vaikeaa keksiä (ja siitä tulee stressi). Minusta hääparin olisikin hyvä antaa vähän suuntaa siitä, mikä olisi heille mieleinen lahja niille, ketkä haluavat tätä suuntaa tiedustella. Lisäksi moni vieras haluaa, että häälahja kulkee parin mukana pitkään ja epämieluista lahja ei ole tälläinen, vaan jää helposti kaapin pohjalle. Me päätimme kuunnella omia tarpeitamme ja toiveitamme häälahjojamme miettiessämme ja laitoimmekin kutsumme yhteyteen sekä tilinumeron että mahdollisuuden kysyä lahjalistaa. Meille yhteisen kodin hankinta on ajankohtaista jo aika lähiaikoina, joten toivomme ensisijaisesti rahaa tämän yhteisen kodin suurempiin hankintoihin, kuten kodinkoneisiin, sisustukseen ja uuteen sänkyyn .Ja minä haluan aina tehdä niin, että jos saan lahjarahaa jotain asiaa varten, myös käytän sen siihen, eli häälahjarahoilla me todella ostamme jotain sopivia hankintoja uuteen kotiin, mihin se summa sitten mukavasti riittääkään. Mutta koska osa haluaa ostaa itse jotain konkreettista, päätimme tehdä myös pienen lahjalistan, jota vieraat voivat kyseltä jommalta kummalta äideistämme. Lahjalistaa varten kävimme viikonloppuna Pentikillä ja nyt meillä on ihan mukava lista oman sarjamme tuotteita, joista olemme myös todella onnellisia. Äitimme sitten huolehtivat, että astioista tulisi mukava yhdistelmä. Jospa jokaiselle vieraalle olisi siis jotakin. Ja ennen kaikkea alan ensi viikon kutsujen lähettämisen jälkeen kuumeisesti odottaa, että pääseväthän kaikki tärkeät ihmiset mukaan tämän päivän jakamiseen<3