perjantai 27. maaliskuuta 2015

Ihan oma häälogo

Häät 2016 on kyllä aivan ihana Facebookryhmä! Kannattaa kaikkien tuona samaisena vuonna naimisiin menevien ehdottomasti liittyä, sillä siellä jutellaan ihan kaikesta häihin liittyvastä ja tästä ryhmästä saa sellaisia ideoita, joita ei ilman kanssamorsiamia olisi ikinä itse hoksannut. Tämäkin teema kumpusi siis tämän ryhmän ideoinnista - nimittäin siitä, tuleeko häihin logoa. Itse en ollut ajatellutkaan, että meille tulisi mitään logoa häihin tai oikeastaan ajatus ei ollut käynyt mielessänikään. Mutta kun luin muiden ideoista, niin aloin pohtimaan, miksi en ollut tätä itse hokasannut, sillä ideahan on aivan ihana!

Tästä innostuneena aloinkin unelmoida, millaista logoa me voisimme mahdollisesti käyttää. Logoa voi yhdistää kutsuista pöytäohjelmiin, servetteihin, vieraslahjoihin ja ihan kaikkeen mihin vain keksii. Meillä se voisi toimia ainakin kutsussa ja pöytäohjelmissa. Ja mikä parasta, tästä ideasta Mikkokin oli heti innoissaan! :) Mutta miten tällaisen logon osaisi itse tehdä? Kyllähän jotkut korttipalvelut tarjoaa mahdollisuutta saada vähän niin kuin oma logo, jos samassa paikkaa teettää muutkin koristeet, kuten vaikkapa ne servetit. Esimerkiksi Now & Foreverilla on paljon kaikkia ihania vaihtoehtoja. Mutta haluaisinko kuitenkin jotain persoonallisempaa? Jotain ihan vain meidän näköistä? Tai voihan yhtenäisyyttä luoda myös esimerkiksi käyttämällä saman sävyistä silkkinauhaa kutsuissa ja muissa koristeissa tai vaikka jotain tarrateemaa tai sitten ihan vain teemaväriä tai mitä vaan ikinä keksiikään. Vaihtoehtoja löytyy hirmuisen paljon, mutta tässä logounelmille vähän starttiapua:




2 kommenttia:

  1. Häälogot on ihania ja niillä voi näppärästi sitoa paperituotteet kokonaisuudeksi. Logoa voi käyttää myös vaikka tulostamalla karkkibuffetpussukoihin tai pyytää kakkutaiteilijaa leipomaan sen hääkakun kylkeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ideoita! Logosta ei tosiaan tarvitse tehdä välttämättä mitään kallista, vaan sen voi itse kätevästi ujuttaa kaikkialle minne haluaa :)

      Poista