tiistai 31. tammikuuta 2017

Kohti uusia polkuja

Meidän häistä alkaa olla näillä hetkillä tasan puoli vuotta aikaa ja tämän blogin perustamisesta jo reilut kaksi vuotta. Aloitin kirjoittamisen, kun olimme menneet vasta kihloihin ja ryhdyimme suunnittelemaan häitämme kahden vuoden päähän - ja nyt olen ollut onnellisesti naimisissa jo puoli vuotta! Niin se aika vain hurahtaa ja siitä hetkestä tuntuu olevan jo ikuisuus. :)

Miksi aloitin bloggaamisen? Minulla ei ollut bloggaamisesta minkäänlaista kokemusta aikaisemmin, mutta olin seurannut jonkin aikaa useita muiden blogeja, etenkin hääaiheesta, ja huomasin, että juuri täältähän löytyy tietoa sellaisessa muodossa, johon minä haluan tutustua. Sain muiden blogeista niin paljon irti, että ajattelin, miksen tekisi tätä itsekin. Jos minulla on jokin idea, ajatus tai vinkki, joka hyödyttää yhtäkään toista saman asian kanssa painivaa morsianta, miksen jakaisi sitä muille? Toisten ideoista kun saa niin paljon voimaa!

Ideoiden jakamisen lisäksi tämä blogi on ollut minulle väylä purkaa hääintoiluani ja samalla olen tainnut säästää myös miestäni, kun minulla on ollut oma paikka kertoa kaikesta intoilusta :D Lisäksi omiin ideioihin on ollut helppoa palata ja hioa niitä eteenpäin aina häihin saakka. Niin ja kaasoni ovat myös aktiivisesti seuranneet bologiani ja pysyneet näin helposti kärryillä pienimmistäkin uusista ideoistani. Muille läheisille pidin blogini ennen häitä salassa, sillä en halunnut levittää liikaa tietoa etukäteen.

Toivottavasti moni lukija on saanut tästä itselleen pieniä vinkkejä omiin juhliin, uusia ajatuksia tai hymyn huulille. Minusta on ollut huikeaa huomata, miten vuosien varrella yhä useampi on löytänyt blogini, jättänyt kommentteja ja teitä kävijöitä onkin kertynyt aika huima määrä! Kiitos siis kaikille lukijoille! Te olette motivoineet minua jatkamaan tätä ja rohkaiseet kirjoittamaan aiheesta kuin aiheesta.

Hieman haikeaakin tämä lopettaminen toki on, mutta koskaan ei voi tietää, löydänkö itseni bloggaamasta jonkin toisen teeman ympäriltä vielä joku päivä - ehkäpä. Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että hääaihe on oikea aika jättää tähän. Uusia polkuja ja tuulia kohti siis, minne elämä viekään! Jätän blogini kuitenkin teidän luettavaksenne, jos joku uusikin morsian löytäisi täältä itselleen vinkkejä. Lupasin teille myös hääviedeomme ja päivitän sen vielä viimeiseksi päivitykseksi heti, kunhan se julkaistaan.

Kiitos, on ollut ihanaa jakaa tämä ainutlaatuinen aika kanssanne!
Ja onnea kaikille jo naisimiin menneille sekä tuleville rouville<3

3 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta blogistasi, on ollut kiva lukea sitä. Mukavaa jatkoa! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta blogistasi ja kaikkea parasta tulevaisuuteen :)

    VastaaPoista