perjantai 13. tammikuuta 2017

Realistinen hääbudjetti lähtökohtana


Raha. Se herättää aina niin paljon mielipiteitä. Mutta siitäkin huolimatta se on aihe, josta pitää kirjoittaa ja joka liittyy olennaisena osana häihin. Se, paljon rahaa häissä käytetään, ei ole olennaista, mutta väkisinkin rahaa menee edes jonkin verran, kun tällaisia juhlia lähdetään järjestämään, vaikka ihan pieniäkin.

Miten sitten luoda omille häille sopivat rahalliset raamit? Jos budjetilla ei ole teille väliä, voitte antaa vain mennä, mutta ainkin me huomasimme, miten helposti, etenkin kun häitä valmistellaan niin pitkään, rahaa menee paljon pikkujuttuihin. Vaikka tuntui, että enhän ole ostanut kuin muutamia kartonkeja muutamilla euroilla, kertoikin excelimme, että satanen oli mennyt jo rikki. Jotta siis vältettäisiin ne viime hetken rahapaniikit ja harmitukset, kun rahaa menikin enemmän kuin oli tavoiteltu, tarvitaan hääbudjetti.

Me teimme heti hääsuunnittelun aluksi budjettisuunnitelman, johon merkitsimme ihan kaikki hääostot. Siitä ei kannata tehdä liian kirjaimellista, mutta jonkinlaiset maksimiraamit kannattaa asettaa, jotta ylilyönneiltä vältytyään. Kannattaa myös selailla muiden budjetteja, jotta saa vähän raamia mahdolliselle omalle (meidän hääbudjetti ja sen toteutuminen löytyvät täältä). Minusta budjetti kannattaa aloittaa miettimällä oma kipuraja - mihin meillä on varaa. Lähtekää tämän jälkeen liikkeelle siitä, mikä on teille häissä tärkeintä. Jos ne ovat sormukset, lähtekää niistä. Jos se on ruoka tai bändi, lähtekää niistä. Eli miettikää ensin, paljonko olette valmiita maksamaan näistä tärkeimmistä elementeistä ja pitäkää samalla mielessä, mikä on realistinen hinta tälle. Esimerkiksi sormukseen ei kannata budjetoina kahtasataa, jos tietää haluavansa ison kiven ja kultaisen rungon. Muistaa siis realismi, jotta budjetti on todella mahdollista toteuttaa. Ja muistakaa myös se, että jos joku on teille todella tärkeää, kannattaako sitä jättää pois vain siksi, että se tuntuu liian kalliilta?

Listatkaa näiden ydinasioiden jälkeen vielä muut keskeiset hääkulut: sormukset, vaatteet, juhlatila, ruuat, ohjelma, koristeet, kukat, kutsut, kuvaukset, kampaus, meikki ja kakku. Tämän jälkeen pohtikaa, paljonko teillä on vielä rahaa käytössä ja mitkä ovat näistä niitä asioita, joihin haluatte satsata. Ja tarkoittaako satsaaminen aina suurta rahasummaa. Ei minusta, sillä kauniit kortit voi tehdä itse tai joku läheinen voi tehdä ne alesta ostetuista kartongeista, yksinkertaisilla koristeilla voi saada todella kaunista aikaan ja hyvässä lykyssä suvustasi löytyy taidokas kampaaja tai valokuvaaja, joka tekee huippujälkeä edullisesta. Tai ovatko koristeet teille edes tärkeitä? Tarvitsetteko save the date -kortteja? Vai haluatteko paljon yksityiskohtia?

Olen sanonut tämän täälläkin varmasti jo sata kertaa ja läheiseni ovat jo kyllästyneet tähän häämottooni, mutta sanon sen silti vielä tälläkin kertaa: Minusta parhaat häät ovat hääparin näköiset. Ei ole väliä, paljonko niiden valmisteluun on käytetty aikaa. Ei ole väliä, missä häät ovat. Eikä ole väliä, mitä siellä tarjotaan. Minusta on tärkeintä, että hääparista loistaa onni, sillä sitähän häissä juhlitaan - rakkautta. Tee siis rohkeasti teidän häistä teidän näköiset ja teidän ehdoilla. Jollakulla on aina kritiikkiä sanottavana, toteutatte sitten häänne millä tavalla tahansa. Anna niiden kuitenkin sujahtaa toisesta korvasta ulos, sillä tärkeintä on teidän onni. Mutta jotta onni pysyy keskiössä, kannattaa sopivalla valmistelulla ja rahankäytön suunnittelulla varmistaa se, että mikään ei yllätä ikävästi teidän juhlahumua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti