sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Häätunnelmaa heti sisäänastuessa

Istuin eilen koulutehtävien parissa makuuhuoneemme pöydän ääressä, ajatukset siis ihan muualla kuin häissä, kunnes yhtäkkiä minulla välähti: voisimmeko hyödyntää makuuhuoneemme violetteja verhoja jotenkin osana hääkoristeluamme? Idea lähti siis siitä, että olen aiemmin unelmoinut "timanttiverhosta" sisääntulo-ovella, joiden läpi katsottuna juhlatilasta huokuisi heti oikea tunnelma, esimerkiksi jotain tällä tyylillä:


En ole kuitenkaan oikein löytänyt mitään sopivaa sopivaan hintaan, joten tilasin 30m rullan "timanttinauhaa" ajatuksena askarrella tällaiset verhot itse, mutta vaikka halvalla rullan löysinkin, ryhdyin laskemaan, että korkeaan oviaukkoon tarvitsisin sitä aika monta rullaa, jolloin hintakin nousisi suhteellisen kovaksi. Ja mitä tekisin tällaisella itsetehdyllä verholla häiden jälkeen?

Siispä taisin tiedostamatta antaa alitajuntani pohdiskella asiaa ja näin tosiaan eilen alitajuntani tuotti ajatuksen, että mitä jos hyödyntäisinkin meidän juuri oikean violetteja makuuhuoneen verhoja sisääntuleoven kehyksinä ja voisin vaikka "solmia" nämä verhot ostamallani timanttinauhalla, jolloin saisin siihen myös säihkettä. Silloin sekä violetti että bling tulisivat heti sisäänastessa esille! Voisikohan toimia? :) (Fiilistele sisääntulo-oveamme täältä) En ole vielä kokonaan poissulkenut "timanttiverhoakaan", mutta kovasti innostuin tästä uudesta ajatuksesta ja ainakin vähän mallaamme sitä seuraavalla käynnillä juhlapaikalla. Ostamaani nauhaa voi sitten hyödyntää muussa koristelussa ja tässä säästäisikin mukavasti ideasta tinkimättä. Tässä vähän fiilistä siitä, mitä haen takaa ja koska tilaamme ei sovi kattoharsoa, tämä korvaisi sen oikein hyvin:



4 kommenttia:

  1. Ihana idea! Tosi upea varsinkin tuo toinen (eka verho-)kuva! Varmasti verhoistakin saa sen timanttinauhan avulla askarreltua tosi upeat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, ja verhoilla voi luoda juuri sitä tyyliä, mitä itse häihin haluaa :)

      Poista
  2. Ihana idea! Heti aloin tietysti meillekin miettimään, ja loistavasti sopis kyllä vihkitilaan :D Huippu myös toi Tahkon panorama-kuva, auttaa varmasti paljon järjestelyissä kun ei kuvia tarvii tihrustaa vaan tuolta näkee ns. livenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin jäin kyllä tämän idean koukkuun, niin helppoa toteuttaa ja tuo ihanasti ilmettä tilaan! Kuva on tosiaan kyllä loistava apu, se on minulla aina auki koristeita ideoidessa, tällainen pitäisi olla kaikista hääpaikoista :)

      Poista