perjantai 4. maaliskuuta 2016

Sittenkin se vähän perinteisempi?

Pidempiaikaiset lukijat ehkä muistavat, että olen muutaman kerran aikaisemminkin jo pyöritellyt erilaisia makuvaihtoehtoja, nimittäin hääkakkuun, ja vaikka vähän niinkun oltiin jo päätetty, piti meidän sitten kuitenkin mennä kakuntekijälle juttusille ja vaihtaa ihan kokonaan suunnitelmia^^ (Lue aiemmista makutestialuista ja Konditoria Beben maistiaisista täältä ja täältä lisää.) Päätimme siis jo jonkin aikaa sitten aika varmasti, että hääkaukkumme makuina on vadelma-cointreau (halusimme jotain erilaista ja maukasta), mutta yksi ilta minulle ja Mikolle tuli puheeksi, millaisista herkuista pidämme eniten ja kun kumpikin totesi, että mansikka-kermakakusta, repesimme nauramaan, että miksei sellaista ole sitten meidän häissämme?

Testikakku nro 2 odottamassa maistajia.

Perinteisillä kakkuideioilla suuntasimme siis Konditoria Bebeen uudistamaan suunnitelmia ja saimme kuulla monia perusteluja siitä, mikä maku ja ainesosa toimii missäkin tilanteissa ja sitä kautta miettiä, mikä vastaisi meidän toiveitamme eniten. Tulimmekin siihen tulokseen, että ehkä kerma ei sitten kuitenkaan korista meidän hääkakkuamme, sillä kermasta on hankalaa saada ihan tasaista ja me kuitenkin haluaisimme kakun ulkomuodosta klassisen tyylikkään ja näin meidän hääteemaan sopivan. Marsipaani siis sai kuin saikin jäädä, tosin niin ohuesti kuin mahdollista :) Täyte kuitenkin pelkistyi ja nyt testikakun sisältä löytyy mansikkatäyte (pääasiassa mansikkahilloa, kermaa ja aitoja mansikoita) ja marsipaanin alla on valniljacreme - makuna siis mansikka-vanilja!

Kakkustestausta kaasojen kera.

Tässä on siis perinnettä ja aitoa marjaa mukana, mutta kuitenkin ulkomuotona säilyy tyylikäs (ja ihanan hohtava klittersuihkeen ansiosta!) marsipaani ja sitten se ihan oikea hääkakku tullaan vielä koristelemaan näillä näkymin aidoilla kukilla (vaikka kauniita ovat nämäkin kiemurat) :) Ja koska minä ja Mikko ollaan vähän huonoja päättäämään, ajoitettiin testikakku kaasoviikonloppuuna, niin saatiin ihan kunnon makuraati kasaan. Minun ja kaasojen makuraadin tuloksena tässä on jo tosi paljon potentiaalia! Pienillä hienosäädöillä tämä voi hyvin olla meidän kakku, mukavan raikas, sopivan perinteinen ja kevyt kokonaisuus, jonka elementit toimii hyvin yhteen. Vielä lopullisen sinetin valinnalle antaa huomenna Mikko, katsotaan, onko hän meidän kanssa samoilla linjoilla^^ Onko teille muilla haasteita päättää hääkakun makua?:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti