tiistai 25. elokuuta 2015

Äidin sukkanauha

 Sukkanauha on yksi perinteisistä hääasusteista, joka ei niinkään ole tarpeellinen, mutta silti hyvin monelle tärkeä osa hääkokonaisuutta - onhan se niin perinteinen hääjuttu. Amoriinista lukemani tiedon mukaan sukkanauhan perinteet ulottuvat 1500-luvulle jolloin ajateltiin, että pala hääpuvusta tuottaa onnea. Siksi vieraat repivätkin hääjuhlan aikana paloja morsiamen puvusta (olisi ihan kamalaa, jos yhä tehtäsiin näin!!), minkä jälkeen morsian ryhtyi heittämään vieraille itse palasia asustaan. Yksi tällainen helposti heitettävä osa oli sukkanauha. Tästä siis juontuu perinne heittää häissä sukkanauha ja nykyisen tavan mukaan mies poistaa tuoreen vaimonta sukkanauhan ilman käsiä, jonka jälkeen hän heittää sen naimattomille miehille, samalla saa siis hauskan leikin aikaan :)

Sukkanauhaan ydistetään usein myös muita hääperinteitä: jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä. Tästä minunkin ideani lainata äidin sukkanauhaa lähti! Lisäksi minusta oli ihana ajatus, että saan pitää jotain omalla äidillä hääpäivänä läsnäollutta asustetta myös itse omana tärkeänä päivänäni. Ehkä se tuo myös onnea^^ Siispä etsimme äidin kanssa hänen sukkanauhansa, johon tykästyin heti ensi näkemältä! Ja minusta oli ylipäätänsä ihanaa, että äiti halusi lainata minulle sukkanauhaansa ja ehdotti sitä vielä itse. Minusta tämä kaunis hennon sininen sukkanauha on juuri sellainen sopivan perinteinen, mutta kaunis ja naisellinen. Lisäksi tämä sukkanauha on erityisen spesiaali, sillä se äitini vanha<3



Ihan näin helpolla en kuitenkaan päässyt, sillä tämä sukkanauha oli reilussa 25 vuodessa vähän venähtänyt, joten se ei pysynyt jalassani :D Siispä tuunaammekin äitini kanssa tätä nauhaa ompelemalla siihen kapean kuminauhan. Ja koska tämä sukkanauha on sininen, saan siitä helposti hääehdon "jotain sinistä" täytettyä. Toisaalta minua houkuttaisi myös kirjailla häämekon helman sisäpuolelle meidän nimikirjaimet ja päivämäärä sinisellä langalla, saa nähdä^^ Lisäksi saan täytetty ehdon "jotain lainattua", sillä sovimme äitini kanssa, että annan sukkanauhan hänelle häiden jälkeen takaisin. Onhan tämä kyllä myös "jotain vanhaa", mutta ehkä pääsen vähän liian helpolla, jos nämä kaikki täyttyy yhdellä nauhalla^^ Ja taitaa minulle muutakin vanhaa tulla.

Mutta koska sukkanauha on äidin ja muutenkin lainattu, en missään nimessä halua, että sitä heitetään häissä. Siksi minulla onkin suunnitelmissa hankkia toinen heitettävä sukkanauha ja kovasti olen uhannut tehdä sen itse :) Minusta olisi jotenkin ihanaa väkertää itselle sukkanauha, joku aika simppeli, mutta se olisi sitten itse tehty. Vähän suunnittelin myös käyttäväni siinä kierrätettyä vanhoja kankaita, mutta viime kotikäynnillä en ehtinyt selata jämäkankaita läpi, joten tämä on vielä ideatasolla. Silloin se tulisi ilmaiseksi, oma kädenjälki näkyisi taas jossain hääjutussa ja tuntuisihan se mukavalta ja spesiaalilta käyttää äidin vanhaa sukkanauhaa sekä omatekemää sukkanauhaa. Kerron lisää, kunhan pääsen tämän asian kanssa eteenpäin. Miehen pitää vain olla tarkka, että ottaa oikean sukkanauhan sitten hääpäivänä jalasta :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti