lauantai 27. joulukuuta 2014

Häämatkainspiraatioita

Joulun pyhät alkaa olla takana ja taas on saatu viettää aikaa tärkeiden ihmisten kanssa rauhassa. Hääaiheeseenkin on useissa juttutuokioissa päädytty ja muun muassa hääkaavaa ollaan pyöritelty ja pohdiskeltu useampaan kertaan. Näistä teemoista lisää kuitenkin myöhemmin, sillä lähdemme Mikon kanssa ylihuomenna vähän myöhästyneelle "kihlasjaismatkalle" Australiaan, ja tämä matka on saanut minut innostumaan häämatkakohdepohdinnoista sekä häämatkaunelmoinnista. Ajattelinkin jakaa vähän omia ideoitani siitä, minne häämatkan voisi kohdistaa toisella puolella maapalloa.

Meidän unelmana olisi tehdä häämatka jollekin paratiisisaarelle, ympäristöön, jossa on elokuussa takuuvarmasti lämmintä, jossa saadaan olla rauhassa kahdestaan mukavassa huoneessa ja kaikki on helppoa ja stressitöntä :) Paratiisisaariahan löytyy ympäri maapalloa ja muutamia potentiaalisia myös Australian hujakoilta, muun muassa Fijin saaret ja Uusi-Seelanti. Balilla kävimme viime keväänä, siitäkin tarkemmin omassa jutussaan myöhemmin, varmasti ihana kohde hääämatkalle sekin! Lisäksi tutustuessani lomamahdollisuuksiin Australiassa meidän vajaan kolmen viikon lomaa varten, olen nyt jo löytänyt joitain kohteita, jotka sopisivat hyvin myös paratiisihäälomalle. Jos siis jotakuta kiehtoo ajatus paratiisimaisesta häämatkasta Australian lähellä, tässä muutamia ajatuksia ja ideoita omien unelmointien tueksi:

Australian pohjoisosissa sijaitsee yksi maailman seitsemästä ihmeestä, nimittäin Isot Valliriutat, joiden ympäristö tarjoaa paljon lomakohteita snorklaamisen ja luonnonkauniin ympäristön äärellä. Meidänkin olisi tarkoitus suunnata muutamaksi päiväksi näille alueille vähän ihailemaan kaunista luontoa ja vedenalaista elämää. Yksi potentiaalinen hääämatkakohde tällä alueella on tuttujeni kehuma Hamilton Island, joka on saari ilman autoja ja täynnä valkoisia hiekkarantoja sekä erilaisia retkiä koralliriutoille, joiden ihalilu on mahdollista sekä vedestä, että ilmasta:

 kuva

Lisäksi aivan tämän pienen saaren lähellä sijaitsee maailmankuulu Heart Reef, eli sydämen muotoinen koralliriutta, joka on varmasti sanoinkuvailemattoman kaunis ja romanttinen paikka!


Saa nähdä, pääsemmekö itse näkemään tämän paikan jo tällä reissulla^^ Ja varmasti muitakin kauniita kohteita näiden riuttojen läheisyydestä löytyy. Toinen potentiaalinen häämatkakohde Australian lähellä ovat Fijin saaret, jotka ovat tunnettuja kauniista luonnostaan ja valkoisista rannoistaan. Näillä paratiisisaarilla rentoutuminen meren äärellä on varmasti mahdollista, eikä tällaiseen kohteeseen tule aivan joka päivä matkustettua:

 kuva


Sitten on tietysti vielä Uusi-Seelanti, jonka valkohuippuiset vuoret ja sanoinkuvailemattoman kauniit luonnonmuodostelmat tarjoavata varmasti mahdollisuuksia huikaiseviin maisemiin, rauhalliseen yhdessäoloon sekä uuteen luontoon tutustumiseen:


Tässä vähän esimakua mahdollisista häämatkakohteista toiselta puolen maapalloa. Kunhan palaan tältä Australian reissulta takaisin tammikuun puolivälin jälkeen, päivittelen lisää saamistani ideoista häämatkan tiimoilta omien kokemusten pohjalta sekä rantalomista pitäville että kaupunkilomasta haaveileville, suuntautuuhan suurin osa matkastamme aivan Sydneyn tuntumaan. Ja eihän sitä koskaan tiedä, millaisia muita hääideoita tämä matka herättää!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Korvaamaton tuki

Joulu alkaa jo kovaa vauhtia lähestyä, minkä ansiosta minullakin opiskelut alkaa vihdoin helpottaa ja aikaa jää hyville ystäville, joiden joukkoon mahtuvat myös kaasot ja hyvä ystäväni, joka menee viikkoa aikaisemmin naimisiin kuin minä ja Mikko (: Tänään tapasimmekin kahvilassa tämän morsianystäväni kanssa kuulumisten merkeissä, mutta ainahan puhe kääntyy myös häihin^^ Pohdimme muun muassa, mitä kumpikin meistä on tehnyt häihin liittyen viime näkemän jälkeen. Minä kerroin, että olen kysellyt useampaa ystävääni alustavasti esiintymään häihimme musiikin ja tanssin merkeissä sekä pyytänyt tuttua valokuvaajaani häihimme kuvaamaan. Myös ystäväni oli varannut valokuvaajan, sillä hänen häänsä järjestetään pääkaupunkiseudulla ja hän kertoi, että hyvät ja kohtuuhintaiset kuvaajat menevät nopeasti - olkaa kaikki siis ajoissa liikkeellä! Parasta näissä kahvihetkissä on kuitenkin se, miten niiden aikana pääsee jakamaan jonkun samassa elämäntilanteessa olevan kanssa yhteisiä tuntemuksia, joku jaksaa kuunnella häistä taukoamatta ja innostuu kaikista ihmeellisimmistäkin ideoista, joita sitten yhdessä pohditaan ja punniskellaan. Yhdessä voidaan myös nauraa hulluimmille ideoille sekä jatkuvalle hääintoilulle. On siis ihan korvaamattoman hienoa päästä jakamaan jo näin hyvissä ajoin kaikkia unelmia ja askarruttavia asioita samassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa!

Näin joulun alla on tärkeää muistaa kaikkia itselle tärkeitä ihmisiä ja muistuttaa itselleen, miten onnekas onkaan, kun omistaa ihanan miehen, jonka kanssa haluaa mennä naimisiin, perheen, joka on kaikessa tukena sekä ihanista ihanimpia ystäviä, jotka ovat läsnä kaikissa elämän hetkissä! <3 Kiitos siis kaikille rakkaille läheisille ja ystäville sekä blogin lukijoille, jotka olette ihanasti mukana pohtimassa hääjuttuja yhdessä! 

Rentouttavaa joulua!

torstai 18. joulukuuta 2014

Merkityksellinen morsiuskimppu

Haluan ehdottomasti häihimme aitoja kukkia ja ehkä tärkein kukka-asetelma on morsiuskimppu. Oman morsiuskimppuni ohella olen ajatellut teettää morsiuskimppua vastaavan, mutta hieman pienemmän heittokimpun, niin saan oman kimppuni itselleni muistoksi :) Tietenkin myös kaasojen rannekukat olisi mukava mätsätä omaan kimppuun sopivaksi, ja samoja kukkia voisi tietysti hyödyntää pöytäasetelmissakin, sopivasti hieman muunneltuna ja yksinkertaistettuna. Tässä kuitenkin muutamia ajatuksia mahdollisesta hääkimpustani:



Näiden kimppujen muoto on mielestäni todella kaunis, sillä haaveilen hieman roikkuvasta, mutta kuitenkin hillityn mittaisesta kimpusta. Tällainen muoto kimpussa tuo asetelman näyttävyyttä ja tällainen kimppu pääsee mielestäni oikeuksiinsa vaaleaa juhlavaa mekkoa vasten.



Näissä kimpussa pidän puolestaan niiden värimaailmasta. Häidemme teemaväriksi tulee violetti, joten haluan sen ehdottomasti näkyvän myös kimpussani. En kuitenkaan halua liian tummaa ja vain violettia kimppua, vaan haluaisin yhdistää lämpimään violettiin mahdollisesti eri punaisen sävyjä sekä valkoista. Lisäksi olen aivan koukussa orkideaan, joten voi olla, että yritän ujuttaa sitä yhdeksi kukaksi kimppuuni ^^ Pidän myös neilikasta ja morsiusharsosta, ruusuista puhumattakaan. Kokonaisuutena haluaisin kimpun koostuvan useista kauniista ja hennoista kukista, olevan sopivan värikäs, mutta hillityn tyylikäs, ja mahdollisesti kukkiin voisi yhdistää myös kauniita vaaleita helmiä kimaltamaan kimpun lomasta.



Kaasoilleni haluaisin kauniit rannekukat ja olisi hienoa, jos kukat voisi kiinnittää helminauhoihin, jolloin kokonaisuudesta tulisi korumaisen kaunis. Tietenkin värimaailmassa tulisi myös kaasoilla olla ainakin hieman lämmintä violettia, mutta tässä muutama kuva hieman ajatuksia herättelemään.

Minusta on kimpun kauneuden ohella ihanaa ajatella, että kimppuni tarkoittaisi jotain kaunista ja häihin sopivaa. Siksi etsinkin kukkien merkityksiä ja löysin muun muassa Interfloran sivuilta yhden tavan kertoa kukkien avulla merkityksistä. Jos siis valitsisin kimppuuni orkidean, neilikan, kielon sekä punaisen ruusun, symboloisi kimppuni suloisuutta, syvää puhdasta rakkautta, onnellisuutta sekä intohimoista rakkautta <3 Lisää kukkien merkityksistä löytyy myös muun muassa Kukkainfosta, jonka mukaan muun muassa morsiusharjo symboloi viehkeyttä. Kauniita symboleita!

tiistai 9. joulukuuta 2014

Itse tehdyt hääkarkit

Tänään, tai oikeastaan eilen jo aloitin, tein ensimmäistä kertaa ikinä vaahtokarkkeja aivan alusta asti itse hyvän ystäväni antamalla ohjeella. Tein näitä vaahtokarkkeja oikeastaan ihan muun syyn kuin häiden takia, mutta häät kun pyörivät koko ajan mielessä, niin tänään vaahtokarkkeja leikellessäni huomasin, miten hyvin ne itse asiassa sopisivat myös häihin. Häissä yleensä annetaan vieraille jokin lahja, vähintään karkkeja, miksei se voisi olla itse tehty? Lisäksi kokeilin vaahtokarkkien laittamista pieniin kauniisiin lasipurkkeihin, voisiko sekin toimia vieraslahjana? Tai miksei mahdolliseen karkkibuffettiin voisi tehdä jotain itse? Nämä herkut kun voi vielä värjätäkin juuri teemavärin mukaan :) Yllätyin karkkien kauniista ulkomuodosta ja tosi hyvän makuisiakin vielä, niin pajon parempia kuin kaupasta ostetut! Ohjekin on helppo, suosittelen!

Tässä siis vielä vaahtokarkkien ohje, jos joku innostuu kokeilemaan sekä hieman kuvia siitä, millaisista herkuista oikein puhun. Ja maun voi tosiaan tehdä juuri sellaiseksi, mistä itse pitää. Tästä määrästä tulee piirakkavuoallinen vaahtiksia :)

- ota valmiiksi pelti/piirakkavuoka ja kelmuta se
- ripottele kelmun päälle tomusokeri/maizena mix, muuten tarttuu kelmuun (molempia saman verran) ja jätä pelti/vuoka odottamaan
- mittaa 2dl vettä, 5 dl sokeria, 1 dl vaaleaa siirappia (voi korvata kolmasosalla dl tummaa siirappia ja kahdella kolmasosalla dl sokeria) ja ripaus suolaa kattilaan
- keitä seosta 12min
- mittaa samalla 7 liivatetta kylmään veteen
- vatkaa 2 kananmunan valkuaiset kulhossa kiinteäksi vaahdoksi

- kun sokeriliemi on keittynyt, voit lisätä värin, liivatteet ja makuaromit (itse laitoin muutaman tipan vaniljauutetta sekä lorauksen Baileys likööriä)
- vatkaa tämä sokeriliemi sähkövatkaimella paksuksi ja kiiltäväksi vaahdoksi
- lisää vaahtoon valkuaiset
- kaada paksu massa pellille/vuoalle jähmettymään ja suojaa se kelmulla (ei saa osua massaan, muuten jää kiinni)
- nosta massa jääkaappiin jähmettymään

- seuraavana päivänä tomuta pinta tomusokeri/maizena sekoituksella (molempia saman verran) ja kumoa pöydälle
- leikkaa massasta haluamasi muotoisia ja ihanan makuisia vaahtokarkkeja ja laita tarjolle!





keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Kirkon varaaminen

Koskaan ei voi olla liian ajoissa, joten soittelin tänään kirkkoherran virastoon ja kyselin millaisella aikataululla Kuopion seurakunnan alueelta voi varata kirkkoja vihkimistä varten. Samalla kyselin myös mitä kaikkea varaus käytännössä sisältää sekä alustavasti tiedustelin mahdollisuutta ekumeeniseen vihkimiseen. Avopuolisoni on nimittäin ortodoksi, minä luterilainen, ja minusta olisi hienoa yhdistää molempien uskontojen perinteet osaksi meidän vihkimistä ja näin tehdä siitä edemmän meidän näköinen. Kirjoittelen kaavoista tänne vielä tarkemmin ajatusten tarkentuessa, ekumeenisessa vihkimisessä on nimittäin mahdollista yhdistellä näiden molempien uskontojen vihkimistä ja siunaamista monella tavalla. Kuitenkin alustavasti kun kyselin tällaista mahdollisuutta, oltiin kirkkoherran virastossa tällaiseen kahden papin toimitukseen hyvin myötämielisiä, ortodoksinen pappi vain on järjestettävä itse.

Puhelu kannatti ehdottomasti tehdä näin hyvissä ajoin, sillä sain itselleni varmuutta kirkon varaamisen suhteen. Minulle kerrottiin, että ensi vuoden alussa heille tulee käyttöön vuoden 2016 kalenteri, joten silloin on mahdollista varata kesälle 2016 kirkko. Lisäksi keskustelimme siitä, että käytännössä varauksen voi siis tehdä jo noin puolitoista vuotta ennen häitä, mutta käytännössä vuoden 2016 alussa papit jakavat vastuita ja sen jälkeen ovat yhteydessä hääpareihin, sopivat harjoitusajat, hääkaavat sekä avioliiton esteiden tutkinnan. Tietenkin halutessa voi toivoa pappia, me tosin emme tunne tästä seurakunnasta ketään. Ehdotinkin Mikolle, että alamme käymään joka sunnuntai Nilsiän kirkossa jumalanpalveluksessa ja sen perusteella pohdimme, kuka papeista olisi meille sopivin - Mikko ei ihan innostunut :D Papin valintaa pitää siis vielä miettiä :) Kirkkoakaan ei ole lopullisesti löyty lukkoon, mutta olemme ihastuneet aivan Tahkon lähellä, Nilsiässä, sijaitsevaan kauniiseen luonnonkivikirkkoon. Kirkolta on tosiaan vain kuutisen kilometria hääpaikkaamme, joten sijainti olisi ihanteellinen myöskin. Tässä vähän kuvamaistiaisia:


tiistai 2. joulukuuta 2014

Häät ja alkoholi

Eri sivuilta, etenkin keskustelupalstoilta, löytyy paljon tietoa ja mielipiteitä siitä, paljonko häissä tulisi tarjota alkoholia, voiko alkoholi olla maksullista tai voiko hääpari halutessaan järjestää kokonaan alkoholittomat häät. Voimakkaita mielipiteitä näyttää heräävän moneen suuntaan, minkä takia olen itsekin pohtinut, mikä on meidän häiden alkoholinäkökulma ja millä perustelen sen.
Alkoholin tarjoaminen tuli ajankohtaiseksi tilaa varatessa, tietenkin muutoksia voi vielä tehdä lähempänä. Häämme tosiaan järjestetään ravintolan tiloissa, joten alkoholi on myös sen hintaista, eikä omia juomia saa paikan päälle viedä. Aloimmekin Mikon kanssa pohtia, paljonko tarjoamme meidän puolesta alkoholia n. 90 vieraalle ja mihin voimme vetää rajan, etteivät kustannukset mene aivan kohtuuttomiksi, mutta kaikki olisivat kuitenkin tyytyväisiä. Ensimmäinen reaktio alkoholin hintoihin oli pieni ahdistus siitä, ovatko häät hyvät, jos siellä ei olekaan loputtomasti juomaa tarjolla? Eivätkö laivalta tuodut juomat kuulu häihin? Ne eivät kuitenkaan meidän häissä ole mahdollisuus, joten lähdimme pohtimaan, miten alkoholitarjoilu on järjestetty muiden häissä, joihin olemme päässeet vieraaksi. Huomasimmekin, että vain yhdessä oli alkoholillista ruokajuomaa, muissa vain iltajuomia, eikä niitäkään kaikissa loputtoman paljoa. Me puolestaan panostamme ruokapuoleen ja meidän mielestä olisi tärkeää, että hyvän ruuan kanssa on mahdollista nauttia halutessa viiniä. Puolestaan muuten juomisen suhteen emme ole kumpikaan erityisen paljon alkoholin perään ja kun pohdimme vieraitamme, tulimme siihen tulokseen, että harva vieraammekaan varmaan pahastuu, jos alkoholia ei ole loputtomasti tarjolla koko illan ajan.

Yhteenveto teimme siis päätöksen, että tarjoamme häissämme alkumaljat sekä kaikille halukkaille kaksi kaatoa viiniä ruuan yhteydessä. Mielestämme kaksi kaatoa on kohtuullinen ruokajuoma ja näin jokainen saa nauttia ruuan yhteydessä halutessaan puna- tai valkoviiniä tai vaikka molempia. Illan ajan tilan baarista voi myös ostaa itse juomia, mutta ajattelimme, että nämä ovat omakustanteisia suuren vierasmäärän vuoksi. Vaikka siis osa kritisoi hyvin vahvasti sitä, että vieraat maksavat omat alkoholijuomansa, tuntui tämä meistä mielekkäimmältä ja kohtuullisimmalta vaihtoehdolta kaikkien näkökulmasta. Tärkeintähän kuitenkin on, että häät ovat hääparin, meidän, näköiset, emmekä kuitenkaan halua, että häistämme tulee "ryyppäjäisiä". Alkoholia on kuitenkin tarjolla omakustanteisesti koko illan, jos osa vieraista tai me itse haluamme sitä nauttia. Uskon, että tällä järjestelyllä saamme onnistuneet häät, sillä häissä on minusta tärkeää uskaltaa tehdä päätöksiä, joihin on itse tyytyväinen. :)