keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Häämatkakohteena Dubai

Suunnitteletko häämatkaa kevättalvelle? Haluaisitko päästä lämpimään, mutta kuitenkin matkustaa mahdollisimma lyhyen matkan? Haluaisitko kokea samalla sekä aurinkoa että suurkaupungin huumaa? Silloin sinulle ja puolisollesi oikea häämatkakohde voisi löytyä Arabiemiraateista! Me palasimme juuri viikon mittaiselta kevätlomalta (ja samalla häärusketuksen hankintalomalta :D) Arabiemiraattien auringosta ja kerronkin seuraavaksi minun vinkkini, miksi tämä maa voisi toimia myös häämatkakohteena. Ja vaikka häämatka suuntautuisikin muualle, kannattaa juttua lukea virkistävän lomamatkan näkökulmasta :)



Kevät on lämpötilojen puolesta parasta aikaa suunnata Arabiemiraatteihin, sillä silloin siellä on lämmintä ja liki takuuvarmaa aurinkoa, mutta lämpötila ei nouse ainakaan paljoa yli 30 asteen. Lisäksi Suomessa on tuolloin usein loskakelejä, jolloin aurinkoa juuri kaivataan. Jos lähtee suunnittelemaan matkaa tänne, kannattaa lähteä liikkeelle kohteen pohdinnasta - suunnatakko suurkaupungin ja loistohotellien ytimeen Dubaihin tai Abu Dhabiin vai hakea rauhallisempaa ja paikallisempaa tunnelmaa esimerkiksi pohjoisesta Ras al Khaimahista? Tai miksi ei kokeilisi vaikka useampaakin kaupunkin? Valintaa voi helpottaa paikkakuntiin tutustuminen sekä hotellivaihtoehtojen kartoittaminen, eli mistä löytyy sitä, mitä juuri te haette. Myös hintataso vaihtelee näiden kaupunkien välillä, sillä kuten arvata saattaa, isoissa kaupungeissa yöpyminen maksaa keskimäärin enemmän kuin vähän syrjemmässä ja rauhallisemmassa yöpyminen.


Liikkuminen Arabiemiraateissa oli yllättävän helppoa omalla autolla, jonka vuokrasimme suoraan lentokentältä koko loman ajaksi. Vuokrahinnat perusautoissa olivat todella halpoja (olikohan meidän 8 päivän autovuokra n. 130e kieppeillä) ja bensahan on tässä maassa todella halpaa! Mutta jos ottaa auton, kannattaa ehdottomasti ottaa myös navigaattori, sillä etenkin Dubaissa tiet risteilevät niin monimutkaisesti ja kaistoja on välillä kahdeksankin rinnakkain, että ainakaan me ei oltaisi osattu ajaa yhtään mihinkään ilman navigaattorin apua :) Auton vuokraus siis kannattaa etenkin silloin, jos liikut suurkaupunkien ulkopuolella, sillä julkinen liikenne tässä maassa on aika heikkoa. Käytännössä siis kuljetaan takseilla, joiden hinta on suhteellisen matala, mutta jos kulkee usein pitkiä matkoja ja haluaa käydä monessa paikassa, on auton vuokraus monta kertaa edullisempaa. Me kuljimme monta kertaa väliä Ras al Khaimah - Dubai, joten auto oli ihan todella hyvä! Ja mitä liikenteen määrään tulee, oli se tosi kohtuullista ja vasta Dubain lähelle kaistoja tuli paljoa ja autoja enemmän. Mutta jos on navigaattori, välttää ruuhka-aikoja ja ajaa rauhassa (tarkkailee siis paikallisia, jotka eivät käytä vilkkua kaistaa vaihtaessaan), onnistuu ajaminen täällä hyvin ja tuo vapautta käydä esim. lähikeskustassa milloin haluaa (mekin poikkesimme hotellin lähikauppakeskuksessa useaan kertaan loman aikana juuri silloin kuin mieli teki). Monilla hotelleillakin on ilmainen auton parkkeeraus, Ja myös luksusautoja on mahdollista saada vuokrattua, mikä sen ihanampaa ekstraa juuri häämatkalle :)



Takuuvarman auringon ohella Arabiemiraateissa on ihan tosi paljon nähtävää ja tehtävää, mikä sopii varmasti toimintaa rakastaville pareille. Erityisen hienoa on myös se, että tekemistä ei ole kuitenkaan pakkoa haalia paljoa, jokaiselle löytyy sen verran kuin itselle sopii. Ras al Khaimahissa tekemistä on ranta-aktiviteettien (mm. vesiskootterit, polkuveneily, kanootit...) ohella aika vähän, mutta yksi ihan mahtava aktiviteetti, jota järjestetään näistä kaikista kaupungeista, on aavikkosafari! Me kävimme safarilla, johon kuului paikallisen jeeppikyydissä ensin tapaamispaikkaan ajaminen, jossa pidettiin pieni tauko, kun kuskit tyhjensivät renkaitaan. Sen jälkeen laitettiin radiosta arabimusiikkia soimaan ja nautitiin, kun kuski rälläili dyyneillä ylös ja alas - oli ihan huippuhauskaa ja tuntui mahanpohjassa! Saatiin myös kuvailla keskellä dyynejä sekä ihailla maisemia. Lopuksi menille vielä muiden jeeppien kera aavikon keskelle tehdylle leirille, jossa saimme kokeilla kameliratsastusta, syödä ihan huippuhyvän arabilaisen grilli-illalisen, kokeilla lumilautailua dyynillä sekä fiilistellä paikallisia esityksiä. Suosittelen kaikille ihan ehdottomasti!!



Dubai ja Abu Dhabi ovat täynnä muutakin tekemistä, joista Dubain maailmaan pääsimme jo vähän tällä reissulla tutustumaan. Me halusimme nähdä parissa päivässä mahdollisimman paljoa ja valitsimme siksi koko päivän vierailumme ydinkohteeksemme Dubai Mallin. Kävimme auringon laskiessa maailman korkeimmassa rakennuksessa Burf Khalifassa, tietysti päivän aikana shoppailemassa, ihailemassa ihan tosi suurta sisäakvaariota sekä katsomassa pimeän tullen ulkoaltaiden valoshowta. Tässä maailman suurimmassa (ainakin jollain asteikolla mitattuna) ostoskeskuksessa on paljon nähtävää sekä paljon paljon merkkiliikkeitä, mutta kävimme myös parin tunnin pyörähdyksen taksilla katsellen meille mielekkäimmät nähtävyydet, eli Jumeirah Mosque, Burj al-arab (maailman ainoa 7 tähden hotelli) sekä palmusaaret, joilla halusimme erityisesti kuvata Atlantis the Palm -hotellia. Turistikierros siis, mutta ehdottomasti kannatti! Toisena Dubai-iltapäivänä vietimme aikaa Dubain toisessa suuressa ostoskeskuksessa Mall of the Emiratesissa, jossa on mahdollista muun muassa lasketella, laskea jääliukumäkiä ym. lumen keskellä (ei niin hirmuisen extremeä meille lumen keskellä kasvaneille^^)! Me kuitenkin keskitettiin ihailuun ja shoppailuun ja pidimme tämän paikan kauppavalikoimasta enemmän, sillä täällä oli luksusliikkeiden ohella myös vähän halvempiakin liikkeitä. Molempiin pääsi myös hyvin omalla autolla.






Mitä arabiemiraattien kulttuuriin tulee, monella on ennakkoluuloja ja pelkoja siitä, miten siellä suhtaudutaan etenkin naispuoleisiin turisteihin. Meidän kokemuksella voin sanoa, että en kokenut maassa oloani yhtään ahdistavaksi, vaan päin vastoin täällä kaapuun pukeutuneet ja muuten pukeutuneet tuntuivat jotenkin sulautuvan yhteen ja toisia kunnioitettiin, enkä kokenut oloani missään vaiheessa turvattomaksi tai ahdistuneeksi. Tärkeää on tietysti kunnioittaa toisten kulttuuria, eli pukeutua olkapäät ja polvet päittäen hotellin ulkopuolella ja minusta on aina kohteliasta mennä maassa maan tavalla. Lisäksi julkisia hellyydenosoituksia tulisi välttää, mikä voi häämatkalla olla haastavaa, mutta kunnioittaa kuitenkin tämän maan tapoja^^ Muuten minusta ehdottomasti turvallinen paikka ihan kaikille ja samalla oppii ihan tosi paljon uudesta kulttuurista. Lisäksi palvelualttius näkyi tosi hyvänä palveluna ruokapaikoissa ja kaupoissa sai kierrellä rauhassa ilman tyrkyttämistä. Oli myös hauskaa huomata, miten siellä työllistettiin ihmisiä työtehtäviin, jotka on meillä automatisoitu - Arabiemiraateissa oli nimittäin erillinen henkilö auton tankkaamiseen, hedelmien punnitsemiseen kaupassa, auton pesemiseen kauppakeskuksessa shoppailun aikana, vessojen jatkuvassa siivoomisessa jne. :)


Tulipas innostuttua kirjoittamaan (näköjään liian pitkä tauko viime kirjoituksesta) :D Kokonaisuutena minusta Arabiemiraatit voisi toimia häämatkakohteena ihan todella monille, sillä siellä voi valita, millaisen loman haluaa itselleen muodostaa ja vaikka koostaa itselle sopivan paketin olemalla useammassa kaupungissa! Lennot ovat oikeaan aikaan varattuna (eli aika hyvissä ajoin) tosi edullisia ja hotelleihinkin löytyy tarjouksia, joten jokaiseen hintahaarukkaankin varmasti löytyy sopiva paikka. Lisäksi matkoja löytyy sekä matkanjärjestäjiltä että omatoimimatkoja, kuten me teimme, ja maassa osataan hyvin englantia. Jos mahdollista, suosittelen ehdottomasti kansainvälisiä lentoyhtiöitä, kuten Turkish Airlinesia, jossa palvelu oli ihan huippuluokkaa! Molempiin lentoihimme (lensimme siis Dubai-Istanbul ja Istanbul-Helsinki) kuului ateria ja kaikki juomat ilmaiseksi, molemmilla lennoilla kaikille oli omat näytöt elokuvineen ja peleineen, kuulokkeet, tyynyt ja peitot ja ruokaa sai vielä syödä ihan oikeilla aterimilla - ja oltiin turistiluokassa! Ero on suuri, kun vertaa Norwegianiin, jolla lensimme suoraan Helsingistä Dubaihin ja saimme samaan hintaan pelkän lennon, ei mitään ruokia tai juomia eikä edes omia näyttöjä. Lentoyhtiön valinnallikin voi siis saada mukavaa pientä hääluksusta :) Suosittelen kohdetta ehdottomasti jokaiselle matkustamisesta pitävälle ja täältä shoppailuparatiisista voi rentoilun ja nähtävyyksien ihailun ohessa ostaa toiselle myös mitä ihanimpia huomenlahjoja. Meidän ostoksista tulevina päivinä lisää :) Me aiomme ehdottomasti palata Arabiemiraatteihin vielä joku päivä ja tutkia sillä reissulla vielä tarkemmin Dubaita sekä tutustua Abu Dhabin maailmaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti