keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Milloin on paras aika häätreenille?

Veikkaan, että liki jokainen morsian haluaa tuntea itsensä kauniiksi hääpäivänään ja meillä jokaisella on siihen omat keinomme, oli se sitten kauneushoitoja, lepoa, hikistä treenaamista, hiusvärin päivittämistä tai jotain ihan muuta. Minä kuulun niihin morsiamiin, jotka saavat treenaamisen kautta tunteen siitä, että uskoo olevansa kaunis ja elämänsä parhaassa kunnossa hääpäivänä. Ja minulle treeni on suurelta osin henkistä itsetunnon nostatusta sekä omaan silmään erottuvaa ulkonäön kohentumista. Ehkä se onkin se, mitä minä tarvitsen, (tosin muutamia kauneusehostuksiakin on tulossa) :)

Kirjoitin jo aikaisemmin ensimmäisestä HIIT-treenistäni täällä ja kokeilin myös ryhmäliikunnan tarttuvaa treeni-intoa, josta voit lukea lisää täältä. Näyttääkin siltä, että minulla häätreeni ajoittuu aikaan "alle puoli vuotta häihin" ja näyttää vain kiihtyvän häiden lähestyessä. Jatkoin nimittäin pienen lomatauon jälkeen HIIT-treenissä seuraavalle tasolle ja aloitin neljän viikon treeniohjelman "Bikini Hiit Extreme". Tämä on siis jatkoa ensimmäiselle hiitilleni, jonka koin todella sopivaksi tavaksi treenata, sillä sain sillä haluamiani tuloksia ja koin nopeiden tehotreenien istuvan osaksi arkeani vaivattomasti. Nyt siis hikoillaan jälleen viitenä päivänä viikossa ja kovalla sykkeellä! Myös mieheni sai muutama päivä sitten treenibuustin ja aloitti 100 päivää häihin -treenin omilla tavoitteellaan. Nyt meillä siis puhkutaan kotona kilpaa toisen pomppiessa hiitin tahtiin ja toisen nostellessa milloin painoja ja milloin kyykätessä :D 

Heräsin kuitenkin miettimään, milloin häätreenille olisi se paras hetki? Minä en oikein osaa treenata vähän, vaan teen tälläisiä rääkki-pätkiä tiiviillä ajalla. Välillä pohdin, kun nämä treenijaksot on niin lyhyitä, että miten säilytän kunnon häihin saakka? Eli onko ne hyvä ajoittaa jo useita kuukausia ennen häitä? Ehkä pitää keksiä jotain ylläpitävää ja sitten vetäistä juhlien lähellä uusi lyhyt treenijakso kuitenkin niin, että vähintään viikko ennen häitä hurjat treenit olisi ohi, sillä en halua olla kauheissa lihaskivuissa tai mustelmissa hääpäivänä :) Ja myös ihoni kärsii kovasti treenistä. Onko meille kaikille sitten oma treenirytmi? En tiedä, mitä ammattilaiset sanoisivat, mutta minusta tuntuu, että omaa kroppaa kuuntelemalla, tasaisesti sopivan terveellisesti elämällä ja omia tavoitteita kohti menemällä saavuttaa hääpäivänä tunteen, että näyttää kauniilta ja juuri sellaiselta kuin halusikin. Lisäksi pitää muistaa, ettei väsytä itseään hurjalla treenillä ja mitä aiemmin aloittaa, sitä kevyemmin voi huhkia sitten lähellä itse h-hetkeä. Tai niin minä yritän ajatella :) Ja kun treenikausi on päällä, voi paremmalla mielellä pitää myös herkkupäiviä, sillä kulutus on niin kovaa, ettei satunnaiset överimässyt näy missään! 

Keksi siis omia pieniä motivaattoreita, aseta välitavoitteita, palkitse itseäsi matkan varrella, kuuntele kehoasi ja mieltäsi sekä haasta itseäsi sopivasti ja voit olla varma, että olet hääpäivänä tyytyväinen itseesi. Ja muista tehdä sitä, mikä sinusta tuntuu hyvälle! Samalla saat kaupaunpäälliseksi energiaa muuhunkin arkeen, kohennettua ruokarytmin kohdalleen ja hyötyjä pitkälä aikavälillä. Eiköhän siis skarpata yhdessä kohti antoisia treenejä, hyvää fiilistä ja hääkuntoa :)

4 kommenttia:

  1. Hääkuntoa täälläkin tavoitellaan! :)

    VastaaPoista
  2. Minä aloitin säännöllisen salitreenin reilut puoli vuotta ennen häitä. Välillä on viikkoja, jolloin aika on kortilla ja treenit jää vähiin, mutta pyhä tarkoitus on liikkua se 4h/vko, joista kolme olisi salitreeniä. Toivon, että kesällä innostaa myös juosta ja pyöräillä enemmän!

    Laiskoina päivinä on sitten hyvä tehdä kotitreeni telkkaria katsoen <3 Parempi vähän kuin ei ollenkaan!

    Se huono puoli tällaisessa pidemmässä orientoitumisessa on, että välillä motivaatio on vähän hukassa. Ehkä pitäisi ottaa joku tuollainen tehotreenijakso väliin tuomaan vähän potkua ja vaihtelua tekemiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos treenikokemusten jakamisesta. Eri treenitavoissa on varmasti puolensa, toisaalta sinun pitkäjänteisessä tavassasi on "varaa" välillä ottaa höllemmin ja ehkä kuntoilu jää todennäköisemmin osaksi arkea häiden jälkeenkin :)

      Poista