maanantai 14. joulukuuta 2015

Rentoutta hääviikkoon ilmajoogasta

Hääviikko on monelle morsiamelle ja myös muille perheenjäsenille kiireinen viikko. Monella pienet yksityiskohdat jäävät viime hetkeen, minkä takia tuntuu, että päivät loppuvat kesken ja tekemistä on ihan todella paljon. Lisäksi mieltä voi askarruttaa ajatus siitä, että onhan kaikki olennainen muistettu. Siksipä moni morsian tarvitsisikin hääviikolla välillä ihan omaa aikaa, aikaa istahtaa hetkeksi alas ja viedä ajatukset ihan muualle. Näin tulee myös muistutettua, mikä kaikki oikeastaan on tärkeää ja samalla nautittua kaikesta tekemisestä. Miten sitten hakea tällaista rentouden ja läsnäolen tunnetta kiireen keskelle?

Keinoja on varmasti ihan todella monia! Minulla toimii parhaiten kotoa lähteminen esimerkiksi kävelylle, piknikille, lenkille, kahville tai sitten kotona hyvän kirjan ääreen uppoutuminen. Viime viikolla kuitenkin löysin vielä yhden ihan uuden jutun - nimittäin ilmajoogan! Tässäpä hyvä laji saada ajatukset muualle, keskittyä hetkeksi itseensä sekä antaa itselle lupa olla hetki ihan vaan omissa ajatuksissa. 


Kokeilinkin itse ilmajoogaa Kuopiossa Ready set pole -studiolla, jossa olen käynyt jo reilun vuoden tankotanssimassa (lue tästä lajista ja suositusta polttarinumerosta lisää täältä). Minulla on tänne kertakortteja, joten yksi ilta ajattelin, että miksen kokeilisi myös itselleni ihan uutta lajia, ilmajoogaa, kun sitäkin on tässä studiossa tarjolla! Lajin kokeilua tuki myös kiireinen viikko, jolloin tuntui, että tarvitsin jotain ihan erilaista ja rentouttavaa. Valitsin palauttavan tunnin, sillä halusin aloittaa lajin vähän kevyemmin ja tunnin jälkeen minulla oli todella rentoutunut ja itsensä ylittänyt olo! :) Tunnilla tehtiin erilaisia rauhallisia pitoja, joista tarjottiin eri tasoisille joogaajille erilaisia vaihtoehtoja. Jokainen siis teki liikkeet itselleen parhaalla tavalla keskittyen omaan kehoonsa rauhallisen musiikin soidessa taustalla. Tunnilla myös opastettiin päästämään irti arjen ajatuksista ja keskittymään juuri siihen hetkeen.

Pidin todella paljon ensikosketuksesta tähän lajiin ja tunnilta tullessani mietin, miten hyvin ilmajooga voisi toimia kiireisen ja hektisen arjen keskellä pienenä rahoittumisen hetkenä. Se voisi olla myös hyvä pari toiminnalliselle liikunnalle, kuten kuntosalille, vauhdikkaalle ryhmäliikunnalle tai juoksulle. Tunnille voi hyvin mennä yksin, mutta halutessa vaikka yhdessä yhstävien tai kaasojen kanssa. Kannattaakin ehdottomasti kokeilla! Uskaltautuisinkohan kokeilemaan joku kerta vahvistavaa ilmajoogaa? Toisaalta juuri tässä palauttavassa ilmajoogassa on ihan oma rentouttava juttunsa:)

4 kommenttia:

  1. Me oltiin ystävän polttareissa ilma-akrobatiassa, todennäköisesti siis aika samaa kuin ilmajoogakin.

    Itse en päässyt osallistumaan, mutta kivalta näytti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta, varmasti ollut hauska kokemus :)

      Poista
  2. Ilmajoogaa harrastaneena en suositteli tuntia ainakaan hääviikolle, koska itselleni ja kavereilleni tuli ainakin aluksi hankaumia ihoon tuosta liinasta, mitkä sitten eivät näytä kovin kivalta avonaisen hääpuvun kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti, ehkä kannattaakin kokeilla tätä lajia siis vähän aiemmin :)

      Poista