tiistai 8. maaliskuuta 2016

Kukikkaiden servettipidikkeiden esivalmistelua

Hui miten aika hujaltaa, mutta onneks välillä ehtii myös palata hääkaapin äärelle. Viimeaikoina hääjuttuni ovat painottuneet keittiöön (myös viime viikonloppuna leivottiin^^), mutta välillä ehdin palata myös konkreettisempien askartelujen ääreen - mikä on ihanaa! Tällä kertaa istuin yhden illan olohuoneemme lattialla harjoittaen liukuhihnatyötä ja laitoin kunnolla käyntiin servettipidikkeiden askartelemisen :) Häihimme tulee siis jokaiselle vieraalle itse tehty servettipidike valkoisesta pitsinauhasta lämpimän violetilla orkidealla höystettynä (lue lisää aimmista kokeiluista täältä.)

Olin keräillyt valkoista pitsinauhaa jo pitkän aikaa ennen tätä hetkeä, kunnes lopulta sain kahdesta erilaisesta nauhasta kasaan oikean määrän nauhaa. Yritin ensin löytää vain yhdenlaista nauhaa ja tyhjensinkin kaikki eteen tulevat Halpa Hallit monta kuukautta, mutta kun nauhaa ei enää saanut mistään, niin oli pakko ostaa vähän toisenlaista kaveriksi :) Tosin ehkä ihan hyväkin näin, sillä nyt saadaan pyötiin vähän vahíhtelua ja kumpikin nauha on kauniita ja kuitenkin aika samanlaisia (alussa meinasi tulla kriisi, kun en saanutkaan samanlaista, mutta onneksi se meni nopeasti ohi^^). Nauhaa taisi olla yhteensä vajaat 20 metriä, joten ei ihme, etten ihan heti saanut vain yhdenlaista, etenkin, kun yritin selvitä sopuhinnalla :D Olohuoneemme lattia siis täyttyi nauhasta, kun leikkasin siitä 17cm pätkiä yhteensä 100 kpl (onpahan muutama varalle:)). Tämän jälkeen hain vielä Ikeasta ostamani teko-orkideat ja leikkelin niistä kukat yksitellen irti odottamaan kiinnitystä. Nyt siis kaikki tarvikkeet on kasassa ja ihan lähiviikonloppuina on tarkoitus ommella nauhat ympyräksi ja sie jälkeen liimata kukat mukaan. Tässä vielä kuvina viikonlopun esivalmisteluja - pysy kuulolla, niin näet lähiviikkoina, mihin projekti tästä etenee!

Tällä tarvikepinolla ja muutamalla (hakanneulalla kiinni olevilla) 
malleilla lähdettiin liikkeelle. 

 17cm pätkiä 100kpl.

100 pitsinauhapätkää, eikö olekin ihan tarpeeksi samanlaisia? :)

Sitten kukkameren pariin!

Ja vielä 100kpl orkideoja koriin liimausta odottamaan :)

Askel askeleeltä siis kohti valmiita hääkoristeita! :)


2 kommenttia: