tiistai 16. elokuuta 2016

Kaasojen ja bestmanien lahjat

Me halusimme muistaa häidemme tärkempiä tukihenkilöitä, joita ilman häiden suunnittelusta olisi tullut jotain todella stressaavaa, yksinäistä ja kiireistä. Minulla oli kaksi luottokaasoa, jotka olivat ennen kaikkea ideoimassa alusta saakka kanssani meidän hääjuhlaa, jakoivat onneni ja innostukseni, puhuivat kanssani häistä aina kun halusin ja käytiin me yhdessä myös mm. häämessuilla ja mekkosovituksissakin. Lisäksi minulla oli morsiusneito, joka auttoi minua konkreettisesti paikan päällä askarteluissa, mekon sovituksissa ja intoili myös mukana ihan kaikessa häihin liittyvässä. Ja meidän päivänä tämä trio hoiti bestmanien kanssa kaiken ihan täydellisesti! Minun ei tarvinnut huolehtia mistään, vaan sain keskittyä nauttimiseen päivästä ja hetkestä. Iso kiitos siitä kuuluu juuri näille mahtaville ja ainutlaatuisille naisille<3

 Halusimme siis muistaa näitä meidän tärkeitä ystäviä jollain pienellä lahjalla, jotka annettiin hääjuhlan lopulla juuri ennen bileiden alkua, eli kiitimme näitä tärkeitä henkilöitä vielä kaikkien edessä:) Minulle oli tärkeää, että lahja oli sekä saajansa näköinen että minun näköinen ja tietysti myös häidemme näköinen. Lisäksi halusin, että koska kaasot ja morsiusneito olivat nähneet vaivaa meidän häiden eteen, haluasin minäkin nähdä vaivaa heidän lahjansa eteen. Minä pidän käsitöistä, joten hyvin nopeasti sain idean neuloa kaikille naisille villasukat, häiden teemavärissä tietenkin! Neuloin myös itselleni yhdet, niin mätsätään kaikki yhteen :) Vaikka aloitin projektin jo vuotta ennen, yksi sukka oli vielä tekemättä kahta viikkoa ennen häitä, huop:D No mutta pääasia, että sain ne valmiiksi ajoissa! Nyt kun syksy tulee, niin tytöt voivat vetää nämä sukat jalkaansa ja nauttia lämmöstä muistellen samalla häitä.


Halusin kuitenkin, että lahjasta jäisi myös jotain pysyvää, sillä toivon, että sukat menevät käyttöön ja kuluvat joku päivä puhki^^ Siksi ostimmekin jokaiselle korun, sydänkorun (kaasoille Scandinavian sarjaa, morsiusneidolle vähän blingiä), jonka taakse kaiverrutimme sanan Kaaso/Morsiusneito ja päivämäärän. Korut olivat minusta tyylikkään yksinkertaisia ja sellaisia, että niille voisi löytyä käyttöä myöhemminkin. Halusin kaiverruksen taakse muistoksi, mutta en halunnut sen näkyvän käytössä, jotta korua voisi käyttää ihan arjessa ja juhlassa ja missä vaan. Lisäksi ostimme vielä kaasoille pienet skumpat ja morsiusneidolle suklaata ja liitimme pussukoihin pienet kiitos-kortit. Ainakin vaikutti, että lahja oli mieluinen :)


 Morsiusneidon paketin sisältö

Kaasojen paketti

Bestmanit toimivat sulhasen tukena ja heillä suurimpia vastuita oli polttareiden järjestäminen sekä toisella bestmanilla juhlan juontaminen kaasojen kanssa ja toisella kuvaaminen. Isoja vastuita oli siis miehilläkin, vaikka ne painottuivatkin hääviikkoihin ja todella kunnialla miehet koristelivat auton, juonsivat ja kuvasivat häämme, enkä malta odottaa, että näen videon!! Kaasot ja bestamnit myös tapasivat häiden alla porukalla ja ideoivat mm. ohjelmaa, juontojen jakoja jne., eikä meidän tarvinnut yhtään miettiä, hoitavatko nämä homman kunnialla vai eivät, sillä eoli päivänselvää, että meillä on huipputiimi tukemassa meidän piävää:) Mikko vastasi miesten lahjan ideoinnista, budjetti haluttiin vain olevan sama kuin tytöilläkin. Niinpä päädyimme ostamaan miehille laadukkaat vyöt, joiden soljen taakse kaiverrutimme sanan Bestman ja päivämäärän. Näytti muuten todellä tyylikkäältä! Emme halunneet ostaa mitään turhaa, joten ajattelimme, että tällaisilla käyttötavaralla voisi olla käyttöä ja kaiverrus takana tekee siitä ainutlaatuisen muiston. Näiden lisäksi miesten pusseihin pujahti konjakkipullot :D



Jokainen meidän viisikosta piti  häissämme myös oman näköisensä ja todella kauniin puheen joko erillisenä puheena tai muun juonnon yhteydessä. Ihania sanoja, erilaisia muistoja, lyhyitä ja pitkiä ajatuksia, joista kaikista tuli todella hyvä mieli. Tuntuu aika etuoikeutetulta, kun sai jakaa meidän tärkän päivän juuri näiden ystävien keskellä<3

5 kommenttia:

  1. Aivan ihanat lahjat! Tekisipä mieleni pölliä tuo idea villasukista, mutta mun neulomisella en kyllä enää ehdi häihin (en kyllä olisi vuodessakaan saanut noin hienoa jälkeä aikaiseksi!).

    VastaaPoista
  2. Upeat lahjat! :)

    Ps. Blogissani alkoi tänään juhla-alan ammattilaisia esittelevä juttusarja, joka ilmestyy aina torstaisin. :) http://elamanipaivamedarinsp.blogspot.fi/2016/08/juhla-alan-ammattilaiset-kultaseppa.html

    VastaaPoista
  3. Ihanat lahjat! :) Olette nähneet kyllä kunnolla vaivaa, hyvä että myös lahjansaajat ovat tuntuneet arvostavan niitä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon kaikille kauniista kommenteista! :)

    VastaaPoista