keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Iltanaposteluja

Meidän häihin tulee ehdottomasti iltapalaa, sillä häämme alkavat jo klo 14 iltapäivällä ja ruoka on varmasti jo klo 16 pintaan, niin pitkään juhliville ehtii tulla hyvinkin nälkä illan edetessä. Eikä tietenkään haluta, että kenenkään tarvitsee häissämme olla nälissään, joten jotain pientä suolaista pitäisi keksiä. Ainut ongelma on, että vaihdan koko ajan mielipidettä siitä, mitä se voisi olla :D Ja aina välillä haluan ihan kaikkea iltapalapöytään^^ Pitäisi siis osata jälleen karsia. Juhlapaikankin puolesta iltapalaa saisi, esim. suolaista piirasta, mutta se on aika hintavaa, joten haluttaisiin tuoda se itse. Tässä vähän vaihtoehtoja, joita olen pyöritellyt mielessäni.
 
Pikaruokaa juhlapöytään
Yksi idea minulla on ollut, että hakisimme (tai siis joku, jolla olisi aikaa hakisi) esim. läheisestä pizzeriasta tai hampurilaispaikasta läjän pizzoja tai euron juustoja ja toisi ne sitten juhlaan. Tämä olisi meistä helppoa ja samalla niin kätevää, kun tilauksen voisi tehdä ennakkoon ja sitten vain noutaa (osa varmaan myös kuljettaisi ihan ovelle :)). Eikä rahaakaan menisi liikaa, kaikki eivät kuitenkaan ole enää iltapalalla :) Mutta sitten aloin miettimään esillepanoa? Meneekö siinä vähän häiden fiilis, jos yhtäkkiä pöytään lätätään pino pizzalaatikoita? :D No, ideana kuitenkin vielä mietitään tätä!
 
 
Olisikohan kauhea vaiva asetella pizzat noin ihanasti? :)
 
Itse tehtyä iltapalaa
Toisena vaihtoehtona olen miettinyt, että tekisimme häihimme itse etukäteen iltanaposteltavaa. Vaihtoehtoisina ideoina olen miettinyt pikku hampurilaisia, kotitekoista pizzaa, pieniä hodareita (vaatii lämmittämistä), cocktailtikkuja, karjalanpiirakoita munavoilla, suolaista piirasta, pieniä pasteijoita ja patonkia eri levitteillä. Niin ja kylkeen tulisi ruualta jääneet salaatit, mutta niiden varaan ei voi täysin laskea :) Mikä olisi sitten paras vaihtoehto, mutta kuitenkaan ei liian vaativa ja työläs? Grillaaminen olisi huippua, mutta grilli pitäisi laittaa vähän syrjempään, enkä halua, että kenenkään vieraan tarvitsee viettää siellä iltaa ja vaan grillailla kaikille. Siispä näen hyvänä vaihtoehtona jonkin edellä mainituista. Onko kellään kokemuksia tai hyviä vinkkejä, millä perusteella valita iltatarjottavat? Ajattelin, että leipäpuoli olisi ainakin tosi helppo toteuttaa ja pasteijoitakin saa helposti tehtyä moneen makuun. Myös cocktailtikut on suht. nopeaa tökkiä ja ne on kyllä niin hyviä. Jos ruuat tekisi itse, ne voisi siis vain nostaa pöytään ja pitää jopa kylmässä valmiiksi astioille aseteltuna :) Tällaisiin ajatuksiin olen koukussa:
 
 
 
 
 
 
Minä niin tykkäisin tällaisista nätisti asetelluista cocktail-kutsujutuista, mutta voi olla, että pitää vähän jostain luistaa työmäärän kohtuullistamiseksi :) Jotain pientä ja suolaista kuitenkin ehdottomasti hääpöytään halutaan ja olisihan se kiva, että asettelu pitäytyisi vähän häiden teemassa iltaan asti. Nyt vaan vaihtoehtoja punnitsemaan!
 


3 kommenttia:

  1. Hyvä idea tuo kertislautasten etsintä, voisi ainakin kuvitella, että jostakin löytyy ja silloin pizzatarjoilu voisi olla suht. helppoakin toteuttaa tyylikkäästi. Ja teidän hodari/hamppari tarjoilu kuulostaa myös ihanalta! Usein vieraille kelpaa monenlainen iltapala, kunhan jotain suolaista saa, niin jaksaa juhlia loppuun saakka :)

    VastaaPoista
  2. Kannatan pieniä karjalanpiirakoita ja munavoita <3 Myös cocktailtikut olis hyviä, esim. just tuollaset tomaatti-mozzarellaversiot !

    VastaaPoista