keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Onnen terälehtiä

Kirkon edessä heitetään liki jokaisissa häissä jotain hääparin ylle tai huomioidaan tuore aviopari jollain muulla tavalla. Olenkin miettinyt jo ihan tosi pitkään, miten haluaisin meidät huomioitavan, kun astumme juuri tahdon sanoneina ulos kirkosta onnellisina ja rakkautta täynnä, minä kun rakastan perinteitä. Ensin olin aivan varma, että haluamme saippuakuplia, kunnes luin paljon keskusteluja siitä, miten osa kuplista saattaa jättää mekkoon jälkiä. Minusta kuplameri näyttää aivan ihanalle ja on samalla helppo vaihtoehto, mutta tuo mekkohomma hieman arvelutti. Myös muutama kaverini oli sitä mieltä, että he eivät vieraana kovin mielellään puhaltelisi kuplia, sillä jännittävät omien mekkojensa puolesta. Muutama valokuvaajakin sanoi, että kuplia on usein hankalaa vangita kuviin etenkin, jos vähän kään tuulee. Niimpä luovuin tästä kuplahaaveesta ja lähdin pohtimaan muita vaihtoehtoja, vaikka ovathan kuplat todella kauniita ja lapset ovat usein niistä todella haltioissaan.


Mielessäni kävi myös perinteinen riisi tai riisin korvikkeena erilaiset sydämen muotoiset sulavat sokerit tmv., mutta jonkin tällaisen kovan heittäminen tuntui minusta vähän epämukavalta vaihtoehdolta, sillä monet ovat kertoneet, että riisiä jää helposti kampaukseen ja voi luiskahtaa mekonkin sisään, niin se ei ehkä ole minun juttuni. Kuitenkin valokuvaajat kehuvat, että riisi näyttää hyvältä kuvassa ja onhan sillä pitkät perinteet. Meidän kirkosta sanottiin, että riisiä saa nykyisin heittää, sillä kielto oli vain lintuinfulenssan aikoihin voimassa. Varmasti siis monille hyvä vaihtoehto!


Seuraavaksi mieleeni juolahti ruusun terälehdet ja innoistuinkin tästä ajatuksesta, kunnes joku huolehti, että mitä jos sää on vähänkään kostea ja punaiset terälehdet ovat mekollani, niin jääkö niistä väriä? Kaikkea sitä pitää miettiä:D No, tämä vähän arvelutti minua, mutta tekolehtiäkään ei oikein voi heittää, sillä ne roskaavat. Mutta juuri epätoivon hetkellä purin miehelleni ajatuksiani ääneen ja hän totesi sopivasti, että mitä jos käytettäisiin valkoisia terälehtiä? Eipä tullut itselle mieleen:) Mutta ihan loistava ajatus! Tai jotain muita ihan vaalea sävyisiä! Nämä terälehdet voisi myös valmiiksi annostella pieniin kauniisiin kuppeihin, jotka olisi helppo askarrella itse häiden tyyliseksi. Ja vaikka ruusut jonkin verran maksavat (tai mikä estää heittämästä jonkin muun kukan terälehtiä?), ei terälehtiä valmiiksi annosteltuna mene kovin paljoa/henkilö ja myös kuvaajien mukaan tämä on toinen suosikki riisin ohella. Tämä onkin meillä tällä hetkellä vahvin vaihtoehto ja kirkonkin edessä sitä saa heittää, kunhan sitten siistii maan, jos meidän jälkeen on toinen vihkiminen^^



Ihan uusi idea minulle oli heittää hääparin päälle nonparelleja! Ihanan hauska ajatus ja sopii varmasti monien hääteemaan hyvin :) Myös näitä voi laittaa valmiiksi kauniisiin rasioihin ja ostaa vaikka erilaisissa muodoissa. Tai miksei hääparin ylle voisi heittää vaikka kuivattua laventelia, syksyn lehtiä, hilettä tai amerikkalaiseen tyyliin poksautella silppusadetta. Minusta tyyli on ihan vapaa, kunhan huomioi kirkon/juhlapaikan toiveet. Ja ihan kaiken tällaisen voi ajatella tuovan hääparille onnea, niin minä ainakin haluan ajatella :)



Mutta tarvitseeko aina hääparin päälle heittää jotain? Ei minusta, ihan mikä hääparista hyvälle tuntuu :) Monet ovatkin nykyisin keksineet hyviä vaihtoehtoja perinteiselle riisin heitolle tai heitolle ylipäätänsä ja käyttävät esimerkiksi häiden teemaan sopivia huiskuja tai ilmapalloja, jotka päästetään matkaan juuri hääparin kävellessä ohi. Kauniita ajatuksia ja ideoita näkin, varmasti toimii!


Paljon on kyllä ihania ideoita, pitää vielä miettiä meidänkin lempparia. Minusta näissä on vielä ihanaa se, et monet on mahdollista askarrella itse, jolloin säästää rahaa ja saa niistä juuri itseä miellyttävät sekä oma kädenjälki näkyy häissä. Valmiitakin vaihtoehtoja toki löytyy varmasti liki kaikilta hääsivustoilta. Minusta jokin tällainen tapa onnitella hääparia on ihana piristävä pieni lisä muistaa uunituoretta hääpari <3

4 kommenttia:

  1. Minä olin saippuakuplien kannalla, mutta sitten mietin, miten omituiselta tuntuu, jos kaikki vieraat vain puhaltavat saippuakuplia hiljaa? :D minä ehkä haluan hurraa huudot, taputusta ja meteliä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti, hurraahuudot tuo kyllä fiilistä :D

      Poista
  2. Hei! :) Mielestäni blogisi ansaitsee Liebster Awardin - lue lisää blogipostauksestani:
    http://eiainaniinvakavasti.blogspot.fi/2015/09/liebster-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi kiitos paljon, olen jo kerran aiemmin saanut palkinnon, täältä löydät silloiset vastaukseni: http://www.millionlittlethings.blogspot.fi/2015/09/liebster-award-palkinto.html :)

      Poista