keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Häämessuilta napattua

Sain viettää viime viikonlopun ihanan häähulinan ympäröimänä Helsingissä, höpötellä häistä muiden morsianten kanssa ja katsella kaikkea kaunista ja inspiroivaa häihin liittyvää. Olin siis Love me do -häätapahtumassa ja olen todella iloinen, että päätin tapahtumaan osallistua. Parasta minulle tapahtumassa oli blogilounge, jossa pääsin tapaamaan muita bloggareita ja vaihtamaan hääideoita, enkä oikein millään olisi malttanut poistua koko alueelta^^ Kiitos siis kaikille kanssabloggareille seurasta, oli huippua tavata! Kävien tietysti myös kiertämässä kojut ja pidin erityisesti messujen vähän erilaisesta tarjonnasta, vaikka minun makuuni näytteille asettajia olisi voinut olla vielä vähän enemmän, kuten myös tilaa, jolloin pisteillä olisi voinut katsella rauhassa.

Visuaaliseen puoleen oli kuitenkin panostettu, ja taisin muutamaan arpalippaaseenkin onnenkorttini jättää :) Tässä vähän fiiliskuvia ja ideoita, jotka minun oli pakko näiltä messuilta ikuistaa talteen:

Inspiroivia kattauksia




Pieniä yksityiskohtia ja teema-ajatuksia




Mekkoloistoa





Unohtamatta silmiä hiveleviä jälkkäriasetelmia







Minun mukaani ei tällä kertaa tarttunut muuta kuin Kuolleenmeren suolasta tehty vartalokuorinta, josta tuli aivan ihanan pehmeät kädet! Kuitenkin itse fiilis ja innostus oli niin antoisaa, että tapahtumasta jäi vain hyviä muistoja ja hääinnostus toi hymyn huulille. Tosin paluumatkalla kohti kotia poikkesimme koruliikkeessä ja taisin löytää ne oikeat hääkorut!! <3 Niistä lisää parin päivän päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti