tiistai 22. syyskuuta 2015

Persoonallista häämusiikkia?

Moni häitään suunnitteleva pyörittelee varmasti mielessään moneen kertaan ideoita siitä, mikä musiikki hääjuhlassa tulee soimaan morsiamen kävellessä alttrille sekä minkä musiikin tahtiin tuore hääpari poistuu kohti yhteistä tulevaisuutta. Valitako siis jokin perinteinen häämarssi vai jotain ihan tuoretta ja uutta? Siinäpä vasta kysymys! Olen pyöritellyt tätä aihetta jo pitkään mielessä ja muutaman kerran vaihtanut mieltänikin, mutta olen vähitellen päätymässä muutamaan vaihtoehtoon :) Sitä ennen kuitenkin vähän vielä perinteisistä häämarsseista.

Listauksia perinteisistä häämarsseista on monia, joista häämusiiki.fi muodostaa seuraavanlaisen listan (kannattaa muuten käydä sivustolla, sillä sieltä voi suoran linkin kautta kuunnella jokaista):

- Melartin: Juhlamarssi satunäytelmästä Prinsessa Ruusunen
- Wagner: Bridal Chorus from Lohengrin
- Mendelssohn: Wedding March
- Bach: Toccata and Fugue
- Verdi: Aida
- Mendelssohn: Andante
- Mozart: Adagio
- Kuula: Häämarssi

Nämä ovat ihanan perinteisiä ja moni tuo muistoja mieleen, esimerkiksi Prinsessa Ruusunen oli vanhempieni häämarssi ja Mendelssohnin häämarssia olemme joskus toisen kaasoni kanssa soittaneet  lukiossa säveltäjäesittelyn yhteydessä :) Kaikki marssit ovat minun ja sulhaseni korvaan kuitenkin aika mahtipohtisia ja meille sopisikin ehkä jokin vähän pehmeämpi. Joku sopivan rauhallinen, kaunis ja vähän taianomainenkin kuvastaisi meidän tyyliämme ja loisi siten oikeaa tunnelmaa kirkon alkuun. Tällaista sisääntulobiisiä etsiessäni olen löytänyt kaksi suosikkia, Pachelbelin Canon in D Major sekä Roy Todd:n Radiant as a bride (myös sulhanen pitää näistä).

Canon in D Major

Radiant as a bride

Eikö olekin kauniita? Ensimmäistä esitetään perinteisesti myös viulukvartetilla, mutta pidin paljon myös pianoversiosta. Pianoversio olisi helpompi toteuttaa, sillä neljän viulistin järjestäminen paikalle voi tulla aika kalliiksi. Jälkimmäinen kappale taas on minusta ihanan satumainen, mutta pelkällä pianolla se jää vähän yksitoikkoiseksi. Saisinkohan siihen mukaan viulistin ja huilistin? Vai meneeköhän liian hankalaksi? Niin ja mennessäni Helsinkiin sovittamaan häämekkoja (sama päivä, kun löysin mekkoni!!) Espoon rautatieaseman asematunnelissa soi juuri samalla hetkellä kun astuin sisään tämä Canon in D Major - olikohan tämä joku enne? :) Todella kauniilta kyllä kuulosti!

Taidan vielä pohtia sisääntulomarsseja ja aika paljon se on kanttoristakin kiinni, mitä suostuu soittamaan. Haluaisin joka tapauksessa sisääntulokappaleen mahdollisesti pianolla, sillä pidän enemmän pianon saundista kuin uruista. Ja minusta olisi ihanaa saada vähän persoonallista sävyä kirkkoon, se tuntuu olevan aika suosittua nykyään. Ehkä näistä kappaleista toinen olisi sopivan erilainen, mutta kuitenkin sopiva hääteemaan. :)

Mutta entä sitten lähtökappale? Perinteisesti luterilaisen vihkimisen lopuksi soitetaan jotain mahtipontista uruilla, mutta minä haluaisin jotain ihan muuta :) Olenkin miettinyt, että hyvä ystäväni, joka tulee muutenkin soittamaan kitaraa ja laulamaan häihimme (ja todella osaa tämän!), soittaisi kirkosta poistuessamme Paula Vesalan version kappaleesta Miten ja Miksi. Tämä biisi kiehtoo minua siksi, että sen sanat, etenkin kertosäkeessä, sopivat minusta vaan niin täydellisesti hääjuhlaan. Olisi aika ihanaa astella ulos kirkosta tuoreena vaimona näiden sanojen saattelemana <3


Olenkin saanut sellaisen kuvan, että lähtöbiisissä ollaan paljon vapaampia ja moni valitsee esimerkiksi suosikkisarjansa tunnarin tai vaikkapa Pirates of the Caribbean -leffan "He's a pirate" -biisin. Minusta olisikin ihanaa lähteä sopivan rennolla ja meidän näköisellä biisillä kohti hääjuhlaa ja uuden alkua, toivottavasti tällainen järjestely siis onnistuisi :) Ja suosittelen jokaista seuraamaan omia fiiliksiä kirkkobiisien suhteen, sillä onhan se ihanaa saada persoonaa vähän jo tähänkin juhlavaiheeseen etenkin, jos musiikilla on parille merkitystä.

2 kommenttia:

  1. En ollut ikinä kuullut tota Vesalan laulamaa ja meinasi itku tulla! Upea biisi!

    VastaaPoista