tiistai 1. maaliskuuta 2016

Perinteisiä keksiherkkuja

Jos menet juhliin, joissa on itse tehdyt tarjottavat, mitä siellä on usein tarjolla? Etenkin, jos suuntaat pienten makeiden osastolle, on varmasti silmiisi osunut jokusen kerran toinen toistaan ihanampia itse tehtyjä pikkuleipiä - lusikkaleipiä! Minä olen ainakin syönyt lusikkaleipiä monissa juhlissa ja myös usein ajatellut, että olisipa ihana saada taas maistella näitä perinteisiä pikkuleipiä. Mutta en ole koskaan kokeillut tehdä näitä itse. Siinäpä syy palata jälleen leivontakaapin äärelle ja kokeilla tällä kertaa jotain perinteistä! (Minulla näyttää olevan pikkuleipävaihde päällä :D)
 
 
Etsin ohjeita monesta paikasta ja lopulta taisin tehdäValion ja Kinuskikissan ohjeista sopivan kombon :D Määrällisesti tein Kinuskikissan ohjeen mukaisesti, mutta Valio tarjosi hyviä vinkkejä tällaiselle ensikertalaisellekin :) Aloitinkin näiden pikkuleipien tekemisen keittämällä rasvaa, missä meinasi jo käydä köpelösti, sillä en ollut yhtään varma, millainen lopputulos olisi hyvä :D Jotenkin kuitenkin osasin ottaa rasvan liedeltä oikeaan aikaan, sitten sokerit sekaan ja jäähtymään. Tällä välin yhdistin loput kuivat aineet keskenään ja kun massa oli hieman jäähtynyttä (en oikein olisi malttanut odottaa), vatkasin ainekset sekaisin. Tämän jälkeen valmis taikina piti vielä laittaa jääkaappiin, jotta pikkuleipien muotoilu oli helpompaa (jälleen siis odotettiin), kunnes pääsin painamaan taikinaa lusikkaan ja laittamaan pikkuleivät uuniin. Sitten valmiit lusikkaleivät jäähtymään ja illan tullen väliin vadelmamarmeladia - valmista!
 



 
Minulle tuli tästä taikinasta pikkulusikalla tehtynä (koko oli minusta hyvä!) noin 35 valmista lusikkaleipää, eli noin 70 puolikasta ja marmeladi meni aikalailla kokonaan. Hyvin riittoisa ohje siis! Lusikkaleivät on mahdollista pakastaa ja ne säilyivät todella hyvinä myös monta päivää jääkaapissa, joten voi siis leipoa hyvin jo ennen varsinaista tarjoiluhetkeä :) Voisiko näitä sitten tehdä häihinkin? Varmasti voisi! Olenkohan minä jo keksimässä vähän liikaa itse leivottavia yksityiskohtia meidän häihin? ^^ Voi olla, mutta suosittelen ehdottomasti ja ennakkoluulottomasti teitä lukijoita kokeilemaan ihan vaikka hyvän päivän ja toisen ilahduttamisen kunniaksi näitä lusikkaleipiä, javoin taata, että menevät kaupaksi ja saavat toisen osapuolen hymyilemään:) <3


3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Lusikkaleivät on maailman ihanimpia!<3 Alko kuola valuun, ku kattelin noita kuvia. :D Tein niitä kans äitiysloman alussa pakkaseen ristiäisiä varten ja ne säilyivät kyllä todella hyvin. Vadelman lisäksi niihin sopii ihan törkeen hyvin aprikoosimarmeladi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitää ehdottomasti kokeilla! :)

      Poista