maanantai 25. heinäkuuta 2016

Tavoitteena kiireetön hääviikko

Kaksi viimeistä viikkoa ennen häitä pärähtivät meillä käyntiin ja aika menee ihan hurjan nopeasti! Mitä tähän meidän kahteen viikkoon on vielä jäänyt? Ja millä tahdilla yritämme saada tätä kaikkea tehtyä? Meillä olisi kunniallisena tavoitteena yrittää ahertaa tämä viikko ahkerasti joka ilta töiden jälkeen, jotta hääviikolle jäisi mahdollisimman vähän kiireen tuntua. Tää on kuitenkin niin ainutlaatuista aikaa, ettei sitä haluaisi käyttää hikipäässä painaen, vaan oman ihanan ihmisen lähellä olleen ja yhteistä tulevaisuutta suunnitellen. Vähän yhteistä fiilistä haimme jo menneenä viikonloppuna käymällä ystäviemme häissä sekä asuntomessuilla unelmoimassa tulevaisuuden taloamme. Alle olenkin listannut vähän suunnitelmaa, mitä tehdään ja milloin - ja ehkä saadaan näin vähän kevennettyä itse hääviikkoa :)


Alkuviikko, kaksi viikkoa häihin
Alkuviikolla olen ajatellut panostaa tulostettaviin hääaskarteluihin, sillä liki kaikki tulostettavat asiat vaativat myös toisen vaiheen, eli leikkaamisen (ja osa liimaamisen), joten nämä monivaiheiset olisi hyvä saada jo nyt alulle. Siispä nämä pari päivää aion kuluttaa seuraavien teemojen ympärillä:

- pöytiin tulevien bingojen ja ohjelmien tulostus ja viimeistely
- vieraslahjojen loppujen mietelausekorttien tulostus
- istumajärjestyksen kirjoittaminen puhtaaksi, tulostaminen ja askartelu
(sormet ristiin, ettei isoja muutoksia sitten enää tule)
- kiitoslahjojen korttien viimeistely
- auton paperiset koristeet
- kehystekstit

Loppuviikko, vajaat kaksi viikkoa häihin
Loppu viikon ajattelin sitten tehdä näiden alkuviikon tulostusten viimeistelyä, jonka ohessa mahdollisesti ehditään myös:

- viimeistellä tiekyltit
- viimeistellä huomenlahja
- täyttää wc-korit
- ideoida kampausta ja meikkiä
- ostaa loput karkit ja pohtia purkkitarve
- viimeistellä soittolistat
- varmistaa kakku ja vietittää papille meidän ajatuksia
- eikata vieraskirjalaput

Viikonloppu, viikko häihin
Tällä viikolla yritän käydä myös sopivasti kuntoilemassa muutaman kerran, niin fiilis omassa kehossa pysyy hyvänä :)  Sitten hääviikolla en taida enää varsinaista hikitreeniä tehdä, niin ihokin saa rauhoittua. Niin ja tietenkään ei passaa unohtaa aktiivistä viestintää Tahkon kanssa, jota tehdään nyt päivittäin :D Tämän ohella viikonloppuun ajattelin mahduttaa:

- loput vieraslahjat
- pöytiin tulevat kyltit
- wc-peilitekstien suunnittelu
- menun kirjoitus peiliin (ainakin luonnostelu)

Sunnuntai hujahtaa meillä perhejuhlissa ja kova tavoite olisikin, että kun viimeinen viikko häihin käynnistyy, miedän tarvitsisi enää keskittyä viimeisiin hankintoihin (mm. ruusujen terälehdet), viimeistellä pakkasesta otettavat leipomukset, sovitella koruja ja pohtia kuvauspaikkoja, treenata tanssia sekä pakkailla kaikki hyvissä ajoin kuntoon. Sitten torstai-iltana minun ja kaason kynnet laitetaan, joten sitten ei voi tehdä enää mitään :D Ja perjantaina suuntaammekin kohti Tahkoa, jossa pääsemme häätreenien jälkeen iltapäivällä koristelemaan tilaa ja sitten pitääkin jo yrittää rentoutua, luovuttaa aikatauluvalta kaasoille ja keskittyä nauttimaan ihanasta päivästä. Olen aika varma, että ihan vain fiilistelyllä vikaa viikkoa ei pystytä täyttämään, mutta tavoitteena olisi, ettei se ainakaan täyttyisi liiasta stressistä, vaan myös tunnetasolla ryhdyttäisiin valmistautumaan meidän päivään yhdessä vähän muistutellen toisiamme, miksi todella haluamme naimisiin<3



2 kommenttia:

  1. Me tultiin just mökiltä ja huomenna lähden jo hääpaikalle ahkeroimaan, ihanaa!
    Kiirettä ei ainakaan vielä ole ollut, toivottavasti ei tulekaan :)

    VastaaPoista