torstai 13. lokakuuta 2016

Häälook - morsian

Taitaa olla jo korkea aika esitelle teille häämekkoni, josta olen antanut vähän viitteitä blogini eri vaheissa, mutta jonka olen kuitenkin yrittänyt pitää visusti salassa, sillä en halunnut, että vieraat tai Mikko näkevät sitä ennen häitä. Nyt siis voin huoletta näyttää teille, mitä valitsin päälleni sekä millä asustin häämekkoni. 

Lähdetään liikkeelle ostohetkestä. Ostin häämekkoni noin vuotta ennen häitä ja ennen valintaa kiertelin usemman hääpukuliikkeen Oulussa (kävin Zazabellassa ja Glamourissa) sekä Helsigissä (Niinatar, Kaunis Bella ja Stillissima). Oulun reissulla minulla oli mukana äiti ja kaasot. Mietin yhtä pukua pitkään ja melkein ostinkin sen, mutta sitten joku sanoi sisälläni, että minun pitää sovittaa vielä mekkoja Helsingissä. Ja olihan se sovittelu ihanaa:) Sovitin hyvin monenlaisia mekkoja ja ongelmaksi meinasi muodostua se, että moni näytti hyvältä ja pitikin valita tyyli, millaisen mekon haluan. Halusinko olla kuningatar, seksikäs vai prinsessa? Päätin olla seksikäs prinsessa :D Lisäksi huomasin pitäväni pitsistä sopivissa määrin ja siitä, että yläosa ja helma olivat jotenkin yhtä. Mistä sitten kymmenien mekkojen jälkeen tiesin, mikä oli oikea? Siitä, kun huomasin mekkoliikkeissä vertaavani uusia mekkoja aina tähän yhteen mekkoon - ja ne jäivät aina kakkoseksi.


Mekkoni oli siis Niinattaresta ja sen merkki oli Beautiful by Enzoani,BT 15-3. Se näyttää yhä olevan Niinattaren valikoimissa :) Mekon hinta oli kipurajoilla, mutta ostohetkellä kaikki tilausmekot olivat-10%, ja mekko oli täydellinen, joten pakkohan se oli saada<3 Tilasin mekon ivoryn värissä ja kokoa pienempänä kuin sovituskappale. Yksi merkittävä syy sydänpääntien ja ihanien linjojen lisäksi tämän mekon valinnassa oli se, että tässä helma alkoi vasta vähän alempaa, ei siis vyötärön kapeimmasta kohtaa, kuten useimmissa malleissa. Tunsinkin, että tässä vartaloni pääsi juuri oikealla tavalla esiin, mutta sain kuitenkin perinteisen A-linjaisen häämekon. Mukaan tarttui myös kankainen pukupussi ja kaksivanteinen alushame.




Mekoon ohella halusin toki asusteitakin ja pitkän harkinnan jälkeen päädyin ottamaan pitkän hunnun kirkkoon. En ollut valmis maksamaan 100€ uudesta hunnusta, joten bongasin hääkirppikseltä halvan hunnun kampakiinnityksellä,johon tilasin nettikaupasta pitsiä ja ompelijani (joka kavensi myös mekon) ompeli pitsit kaupan päälle hunnun reunaan (olisin muuten ommellut itse) ja samalla huntu lyhennettiin juuri laahukseni mittaiseksi. Hunnun ohella päädyin lopulta kahteen sukkanauhaan, joista toinen oli äitini käyttämä perinnenauha, toinen itse tekemäni nauha. Vielä hopeiset korkkarit Dubain matkalta ja asukokonaisuuteni oli koruja vaille valmis.



Ihanaa palata näihin kuviin ja fiiliksii ja huomata, että tämä oli juuri minun unelmieni asukokonaisuus<3

2 kommenttia:

  1. Vau, mikä hääpuku! Siis todella upea ja istuu sinulle todella hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauniista sanoista :) Ompelija teki todella hyvää työtä puvun istuvuuden eteen.

      Poista