Daisypath - Wedding

torstai 27. lokakuuta 2016

Morsiamen kampaus ja meikki

Aika moni morsian varmasti jännittää hääpäivän aamuna, että onnistuuhan meikki ja kampaus varmasti. Ne voivat tuntua erityisen jännittäviltä, jos niitä ei ole testattu etukäteen. Ja saavathan ne jännittääkin, sillä juuri kampaus ja meikkihän luovat keskeisen osan morsiamen lookia. Niiden on erityisen tärkeää näyttää omaan tyyliin sopivalta ja sopia myös mekon tyyliin.

Minä halusin luottaa kampaukseni ja meikkini ammattilaisen käsiin ja käviin etukäteen testikampauksessa ja -meikissä. Jo ennen testikampaukseen menoa phdin paljoan vaihtoehtoja, hain ideakuvia, luin keskusteluja ja mallailin kampauksia mekkoni kanssa. Tulin kuitenkin aika nopeasti siihen tulokseen, että tyylikkään rento sivunuttura, jossa on sopivasti lettiä ja kiharaa, voisi olla minun juttuni. Samalla se olisi käytännöllinen säällä kuin säällä ja pysyisi vauhdista huolimatta hyvänä (minun tikkusuorat hiukseni nimittäin suoristuvat ja lätsähtävät todella helposti vähänkään kostealla säällä tai hikoillessa, joten auki en hiuksia uskaltanut jättää):)

Niinpä näillä eväillä suuntasin reilua viikkoa ennen häitä testiin! Testikampaus on aina testi, eikä siihen käytetty silloin kuin puolisen tuntia. Kampaajani mukaan sen tarkoitus on harjoitella tekniikkaa ja hakea tyyliä, jotta kampaus onnistuu helposti the päivänä. testikampauskin oli tosin jo tosi hyvä! Vein testikampaukseen mukanani useita ideakuvia ja se kannatti,sillä näin sain hyvin näytettyä kampaajalle, mitä ajoin takaa. Tosin yhtä täydellistä kuvaa en löytänyt ja selittelinkin kampaajalle, että "vähän niin kuin tämän kuvan siisteys, mutta kuitenkin tämän kuvan rentoutta ja sitten vielä tämän kuvan kiharaa jne." :D Mutta hyvin hän näytti ymmärtävän. Ja voin suositella testiä kaikille, sillä se rauhoitti paljon mieltä (vaikka silti hääaamuna jännitti kampaustuolissa istuessa) :) 

Kampaukseni tehtiin tosiaan heti aamupalan jälkeen hääaamulla. Taisimme aloittaa yhdeksän pintaan (sitä ennen oli tehty toinen kaaso) ja lopettaa ehkä varttia  vaille 11. Pysyimme melkein aikataulussa. Pientä jännitystä toi se, että edessäni ei ollut peiliä, joten näin kampauksen vasta lopussa. Toisaalta oli aika rentouttavaa vaan tuijotella vihreitä golfkenttiä ja antaa ajatusten levätä. Se oli silti aika jännää!! Sitten vielä pari pinniä lisää peiliin katsoomisen jälkeen ja lopputulos oli ihan tosi hyvä! Voinkin suositella Tari Vihervuorta Tahkon Ilmeestä, sillä hän teki aivan loistavaa työtä ja värjäsi myös hiukseni ennen häitä upeasti! Zazabellasta löytämäni hiuskoriste kruunasti rennon juhlavan nutturakokonaisuuteni, joka kesti tosi hyvänä koko päivän :)


Sitten olikin meikin aika, joka tehtiin siis saman ajan puitteissa aamulla. Sävyjä testattiin jo etukäteen, joten nyt vain toteutettiin. Tavoitteenani oli saada luonnollinen, mutta kuitenkin sopivan juhlava ja ennen kaikkea kestävä lopputulos. Minulla oli oma huulipuna, jotta sain valita juuri haluamani sävyn sekä ripsitupsuja, joita kiinniteltiin lopussa paikoilleen luomaan lisätuuheutta. Minusta meikistäkin tuli ihan minun näköinen.



Ja sitten lookini olikin mekkoa ja koruja vaille valmis:)

2 kommenttia:

  1. Ihana kampaus, jotain hieman saman tyylistä harkitsen itsellenikin :) pakko muuten kommentoida, että oon koko ajan kuvitellut sut ihan erinäköiseksi tekstiesi perusteella, hassua nyt nähdä kuvia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja huippua, jos saat kampauksesta vinkkejä! Haha, hauskaa olisi kuulla, millaisen kuvan minusta saa tekstin kautta :D

      Poista