sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Häämatkamme paratiisisaarille

Häämatkamme on nyt virallista! Lentoliput ja hotellivaraukset on tehty ja nyt aionkin kertoa teille, millaiselle häämatkalle minä ja tuleva mieheni olemme lähdössä pitkän harkinnan ja monien sumplimisien jälkeen. Meidän toiveissa oli lähteä matkalle, joka olisi sellainen, jota ei tule muuten koettua. Halusimme matkalta lämpöä, aurinkoa, upeita snorklausvesiä sekä sopivan helppoa oloa unohtamatta kauniita maisemia sekä pientä hääluksusta. Lisäksi halusimme lähteä pian häiden jälkeen, minkä takia suunnitelmamme kohdistuivat hyvin nopeasti Tahitin saarille, kuten jo viimeksi vähän vinkkailinkin. Kuitenkin matkan varaamiseen meni aikaa, kun kilpailutimme matkatoimistoja ja yritimme pysyä budjetissamme, mutta lopulta valitsimme matkatoimistoksemme Starlight toursin ystävällisen ja asiantuntevan palvelun, nopean viestittelyn ja soittelun sekä sopivan tarjouksen perusteella. Nyt ennakkomaksu on maksettu ja liput ovat meidän! :) Tällainen häämatka meille on siis tulossa:

1. Los Angeles


Lähdemme matkaan parin viikon kuluttua hääpäivästä lentohintojen laskun takia ja ehdimme mukavasti myös palautua rauhassa häähulinasta ja pakkailla tavaroita :) Olisimme itse suunnanneet heti Tahitin saarille, mutta kiitos matkanjärjestäjien, päätimme ottaa mennessä muutamaan yön välilaskun Los Angelesiin ja alan olla siitä jo tosi innoissani! Tässä kohteessa meille on vuokrattu avoauto, jolla meidän olisi tarkoitus pyörähtää Hollywoodissa, Beverly Hillsissä sekä Disneylandissa ja myös Santa Monica kiehtoisi, ja näin aloittaa häämatka tavallisessa hotellissa tutustuen meille kahdelle ihan uuteen mantereeseen, Amerikkaan! Nämä muutamat päivät tulevat varmasti olemaan aika toiminnan täyteisiä, mutta varmasti samalla todella antoisia :) Pitääkin alkaa googlailemaan julkkiksia, ketä täällä voisi bongailla :D

2. Tahiti, Papetee


Muutaman yön välipysähdyksen jälkeen suuntaamme varsinaiseen kohteeseemme, Ranskan Polynesiaan, jossa ensimmäiset kolme yötä vietämme pääsaarella Papeteen tuntumassa.  Hotellimme on todella kauniilla paikalla meren rannalla ja mereen sekä saareen tutustumisen ohella tällä saarella on mahdollista poiketa myös paikallisilla markkinoilla ja tehdä vähän ostoksiakin. Päätimmekin aloittaa lomamme vilkkaimmalta saarelta, jotta voimme ikään kuin aste asteelta edetä yhä hienommalle saarelle ja vähän parempaan hotellihuoneeseen (tässä hyvä vinkki kaikille, jotka haluavat luksusta, mutteivat halua maksaa siistä hirmuisen paljon, vähitellen siis kohti parempaa!).

3. Moorea


Seuraavaksi suuntaamme snorklausvesien sydämeen, Moorean saarelle. Tämä saari on aivan Tahitin pääsaaren tuntumassa, joten laivamatka ei ole pitkä. Täällä vietämme neljä yötä tutustuen meren elämään vähän uudesta näkövinkkelistä, nauttien saaren mahtavasta luonnosta sekä viettäen vain aikaa rentoille yhdessä hotellilla :)

4. Bora Bora 


Viimeiset kolme yötä vietämme kohteessa, johon ihan todella kovasti halusimme, nimittäin Bora Boralla! Tämä saari on tunnettu postikorttimaisemistaan, hienoista hotelleistaan, tietysti vedenalaisesta elämästään sekä häämatkalaisista. Kyseessä on siis kallein saari, jonka hulppeaan ympäristöön päätämme häämatkamme viettäen kolme yötä vesivillassa. Näin saamme askel askeleelta lähestyä tätä loman kohokohtaa nauttien aina jokaisen paikan omanlaisesta luonnosta ja vedestä, mutta samalla intoillen vielä edessä olevasta. Lisäksi olemme todella innoissamme siitä, että saamme samalla matkalla nähdä näin paljon kuitenkaan hengästymättä hotellivaihdoista lyhyiden matkojen ansiosta :)

Tämän jälkeen vietämme yhden vaihtoyön Papeteessa, jonka jälkeen lennämme muutaman välipysäkin kautta takaisin Suomeen. Aikaa häämatkaamme kuluu kaikkinensa noin kaksi viikkoa ja uskon, että sen aikana saamme nähdä jotain unohtumatonta, nauttia yhteisestä ajasta ja rauhasta, snorklailla innokkaina veden alla sekä fiilistellä yhteistä tulevaisuutta <3 Tällainen on siis meidän unelmiemme häämatka, jonka eteen on tehty ja vielä tehdään kovasti töitä, mutta olen varma, että tämä matka on kaiken sen arvoinen :)


5 kommenttia:

  1. Oi miten mahtava reissu teille on tulossa! Tuolla pääsee taatusti rentoutumaan. Ihanaa! :)

    VastaaPoista
  2. Oi kuinka ihana matka tiedossa! Oikein unelmien reissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vielä ei oikein edes ymmärrä, että olemme todella lähdössä reilun puolen vuoden päästä tälle reissulle :)

      Poista
  3. Kuulostaa ihan mielettömältä! Innolla jään odottelemaan lisää postauksia tästä aiheesta :) Me kun ei olla vieläkään varattu häämatkaa, vaikka häätkin on vietetty jo puoli vuotta sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti teillekin löytyy lähiaikoina sopiva häämatkakohde, tälläkin hetkellä ensi kesän matkoille on vaikka mitä vaihtoehtoja ja hyviä alennuksiakin :)

      Poista