keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Joitain lainattua isosiskolta

Löysin vanhempien luona vieraillessani vahingossa itselleni jotain vanhaa ja todella tarpeellista osaksi hääpäivää, sillä löysin isosiskoni vanhan juhlalaukun, joka sopii ihan täydellisesti minun häälaukukseni. Olin ehtinyt jo katsella häälaukkuja vaikka mistä, mutta en oikein ollut löytänyt sopivan hintasta, mutta kuitenkin kaunista ja häihin sopivaa laukkua (olin ajatellut, etten halua maksaa häälaukusta montaa kymppiä, sillä se on morsiamella aika piilossa, mutta toisaalta en halunnut ihan mitä tahansakkaan^^). Asia tuli puheeksi äitini kanssa, kun hän yhtäkkiä muisti nähneensä siskoni vanhan huoneen kaapissa valkoisen juhlalaukun. Ei siis muuta kuin etsimään ja kun näin laukun, olin heti sitä mieltä, että ehdottomasti tämä minulle häälaukuksi!


Tietysti soitimme asiasta myös siskolleni, joka suostui välittömästi lainaamaan minulle kerran käytettyä juhlalaukkuaan. Onkin aika ihanaa, että häälaukkuni on isosiskoni ja näin saan siitä jotain lainattua osaksi kokonaisuuttani. Laukku ei ollut sellainen, millaisen ensimmäisenä olin ajatellut, mutta kun näin laukun, tuntui se juuri oikealta ja niin häihin sopivalta. Ihana lainata hääpäivänä jotain siskolta ja huippua, että yksi asuste on nyt löydetty! :) Eikä kaikki näköjään aina mene ihan niin kuin olisi aluksi suunnitellut.

4 kommenttia:

  1. Huippua, että laukku-homma järjestyi noin kivasti :) Minä painin täällä laukkupähkäilyjen parissa myös...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinullekin löytyy sopiva laukku pian, tsemppiä etsintään :)

      Poista
  2. Kiva, että laukku löytyi siskon kaapista. Minä ostin ihan kaupasta oman laukkuni, mutta jotain haluaisin kuitenkin jotain vanhaa hääpäivän tyyliini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että laukku on jo löytynyt! Voisikohan jotain vanhaa saada laukun sijaan esimerkiksi koruista tai muista asusteista (kengät, sukkanauha, hiuskoru)? :)

      Poista