lauantai 9. huhtikuuta 2016

Tuoksu, jolla on merkitystä

Luin jokunen aika sitten ajatuksia häätuoksusta, eli tuoksusta, jota käyttäisi ensi kerran hääpäivänä. Idea tässä tuoksussa on se, että sitten häiden jälkeen aina tätä tuoksua käytettäessä se muistuttaa häistä sekä itseä että toista osapuolta - ja tämä oli minusta aivan ihana ajatus! Mutta miten sitten valita häätuoksu etenkin, jos tuoksujen ostelu ei ole ihan arkipäivää?

Minä siis ostelen todella harvoin tuoksuja, joten minun oli vähän vaikea lähteä tässä ideassa liikkeelle, vaikka pidinkin siitä niin paljon, että halusin ehdottomasti toteuttaa sen. Jotkut parit ostavat toisilleen häätuoksut vähän niinkuin yllärinä, mikä on minusta ihana ajatus, sillä silloin se on varmasti toisenkin mieleen ja jotenkin luo ilmaan pientä kutkuttavaa jännitystä :) Näin tuoksun voi myös pitää yllärinä vaikka ihan hääaamuun asti! Me teimme kompromissin ja ostimme tuoksuni yhdessä. Ja miten sitten osasain vähän kokeneena tuoksuostajana tehdä valinnan? Nimen perusteella! 

Okei, kuulostaa hurjalta, mutta olimme siis mieheni kanssa Mall of the Emiratesissa ja yhtäkkiä eteeni ilmestyi liike, joka oli täynnä suihkusaippuoita ja keveitä tuoksuja. Kun astuin liikkeeseen huomasin, miten paljon siellä oli tuoksuja, jotka oli nimetty jollain rakkausaiheella - ja tästä se idea lähti! Sain huomattavasti helpostusta, kun katselin vain tuoksuja, joiden nimi sopi minusta hääpäivään ja hyvin nopeasti meille löytyi yhteinen lempituoksu nimeltä "Mad about you". Olikin aika päivänselvää, että tästä tulee minun häätuoksuni ja mukaan löysimme vielä saman sarjan kosteusvoiteen<3 


Miten te muut olette löytäneet häätuoksunne tai tuleeko teille sellaisia?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti