maanantai 11. huhtikuuta 2016

Yhdessä treenaamalla hääkuntoon

Alle neljä kuukautta häihin taitaa olla aika hyvä aika aloittaa häätreenin loppurutistus tai ainakin jotain häätreeniä! Minä olen kirjoitellut jo aiemmin muun muassa HIIT-treenistä, jonka koin itselleni ja omalle kiireiselle arjelleni huippusopivana (lue lisää täältä), mutta nyt sain mahtavan tilaisuuden kokeilla viikon verran mitä erilaisempia ryhmäliikuntoja, sillä voitin Kuopion häämessuilta ilmaisen Fressiviikon, eli kuntoiluviikon liikunta- ja hyvinvointikeskus Fressissä!

Koska minulla on omakin kuntosalikortti (kuntosalille, jossa on vain salitreenimahdollisuus), halusin panostaa tämän extraviikon ryhmäliikuntoihin, joista tykkään hirm paljon, mutta joita ei omalta salilta löydy. Valitsinkin aina sopivimman tunnin Kuopion jommasta kummasta Fressistä päivän fiiliksen mukaan. Samalla, kun tanssin sh'bam:n tahtiin tai kyykäsin yhdessä ison naisporukan kanssa vatsa-peppu -tunnilla pohdin, miten huomaamatta näin yhdessä tekemällä tulee treenattua ja jos vetäjä on hyvä, menee koko treeni vain hymyillen ja yhdessä skarppaillen. Ja olihan se aika ihanaa päästä tunnin päätteeksi saunaan rentoutumaan <3

Viikon treenien kautta löysin itsestäni jälleen ryhmäliikkujan ja huomasin nauttivani ihmisten seurassa treenaamisesta, sillä se motivoi lähtemään treenaamaan ja tuo hyvän mielen - ikään kuin onnistutaan yhdessä! Ja tämä kokemus herätti minussa taas treeni-intoilijan pienen loman ja treenitauon jälkeen. Uskonkin, että jos sinusta tuntuu, että haluaisit treenata vähän enemmän tai ihan muuten vaan saada vähän lisäenergiaa liikunnasta, kannattaa sinun ehdottomasti mennä ryhmäliikuntoihin ja kokeilla rohkeasti mitä erilaisempia lajeja. Voi olla, että jäät koukkuun! Minulla ei vielä ole kuntosalikorttia salille, jossa olisi ryhmäliikuntojakin, mutta joku päivä sellainen vielä varmasti löytyy :) 

Tsemppiä kaikille kevään treeneihin ja itselle sopiviin liikuntalajeihin!

art_jumppa2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti