lauantai 4. kesäkuuta 2016

Meikkausvinkkejä lyhytkurssilta

Lueskellessani toisten morsianten pohdintoja ja ajatuksia huomasin, että aika moni aikoo tehdä häämeikkinsä itse. Se on varmasti hyvä ajatus, jos on tottunut laittamaan meikkiä, tuntee omat kasvonpiirteensä ja myös omistaa itselle sopivia tuotteita. Moni kuitenkin haluaa näyttää hääpäivänä itseltään ja myös siksi haluaa meikata itse ja kun siihen varaa tarpeeksia aikaa, voi lopputulos olla upea.

Minun arkimeikkini on sen verran yksinkertainen, etten uskalla lähteä meikkaamaan itseäni hääpäivänä. Lisäksi en omista niin hyviä tuotteita, että saisin niillä koko päivän kestävän hyvän pohjan aikaiseksi. Ehkä pohja onkin yksi merkittävin syy minulle siihen, että luotan meikkini ammattilaisen käsiin, mutta koemeikki on ehdottomasti oltava! Kävin kuitenkin tällä viikolla Make up storen ilmaisella meikki kurssilla (1,5 - 2h) yhdessä yhden ystäväni kanssa ja kurssilla vinkkejä kuunnellessani pohdin, että tällaisesta lyhytkurssista varmasti saisi tosi hyviä vinkkejä myös häämeikkiin!

Eye enlarging makeup tutorial. Also, I read somewhere that priming with a white (thick) liner can make that metallic color stay longer without fading.:

Me halusimme painottaa kurssilla yksinkertaista, mutta kuitenkin huoliteltua arkimeikkiä, johon sainkin ihan hurjasti hyviä vinkkejä! Ehka parasta oli se, että opin, miten minulle jo olevalla viistopääsiveltimellä ja kulmia varten ostamallani väripaletilla voi tehdä paljon muutakin - mm. luomia ja varjostuksia. Monikäyttöisyys olikin meidän kurssin teema ja pohdin kurssin aikana, ettei häihinkään meikatessa välttämättä tarvtse ostaa meikkihyllyjä tyhjäksi, vaan muutamalla monikäyttöisellä tuotteella saa tosi hyvää ja monipuolista jälkeä aikaan! Lisäksi opin, miten punaisuutta ja silmäpusseja voi häivyttää luonnollisesti ja myös ihoni kiiltoon sain vähän vinkkejä, puhumattakaan valoista ja varjoista. Oli myös huippua olla kahdestaan, sillä sai itselle tehtävän meikin ja sitä kautta omalle iholle hyvi tuotteita sekä nähdä läheltä, miten toiselle tehdään samankaltaisia juttuja.

Jos siis pohdit itse tehtyä häämeikkiä tai haluat muuten vain vinkkejä meikkaukseen, suosittelen tällaista lyhytkurssia. Vinkkinä myös polttarinjärjestäjille, että olisihan tämä aika ihana polttarinumero etenkin morsiamelle, joka haluaisi saada meikkausvinkkejä, sillä ainakin näille Make up Storen kursseille voi osallistua 2 -10 henkilöä ja painotuksen saa ihan itse valita. Kurssin aikana kaikista tuotteista saa myös -20% ja meillekin molemmille tarttui ihan mukavasti kotiin viemisiä mukaan^^ Minä ainakin sain tästä pientä varmuutta ja ennen kaikkea hauskaa yhdessäoloa :) Tästä kurssista inspiroituneena taidan viikonloppuna etsiä ideakuvia omaan häämeikkiini, onhan koemeikkiaikakin jo sovittuna.

2 kommenttia:

  1. Ai miten ihanaa, minäkin haluan osallistua meikkikurssille! :) Osaatko sanoa, järjestääkö Make up store useinkin ilmaisia kursseja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain kupongin kurssille, kun ostin sieltä kulmaväripaletin aiemmin. Ainakin siis sitä kautta on mahdollista saada tällaisia kursseja ja taitaa heillä olla välillä kampanjoitakin, ehdottomasti siis kannattaa kysyä! :)

      Poista