perjantai 13. helmikuuta 2015

Häähumua Jyväskylän häämessuilta

Vihdoinkin ehdin taas hulinantäyteisen viikon jälkeen istahtaa hetkeksi ja kirjoitella hääfiiliksistä myös tänne! Viikko on hujahtanut opiskelujuttujen perässä reissaillen, mutta nyt olen taas kotona Kuopiossa ja mikäs sen ihanampi tapa aloittaa aamu kuin palata viime viikonlopun tunnelmiin, Jyväskylään häämessuille. Tosiaan viime viikonloppuna vietettiin ensimmäistä kertaa kunnolla aikaa kahden kaasoni kera kolmestaan, unelmointiin ja suunniteltiin kaikkea, mitä häihin vaan liittyy tai voisi liittyä. Viikonlopun kohokohtia oli roadtrippi Jyväskylään, Suomen häämessuille, jonne selviydyttiin vain muutaman vikakäännöksen kautta, mutta hyvin ehdittiin! :) Messuilu oli siis Jyväskylän reissun ainoa päämäärä ja vaikka messut olivatkin pienehköt, ne oli meidän reissulle juuri sopivat ja muutenkin sopivat minusta oikein hyvin hääsuunnittelun aloitteluun!

Kiersimmekin ihan kaikessa rauhassa kaikki kojut, ja taisin jutellakin melkein kaikissa jollekin – pitihän messuista ottaa kaikki ilo irti! :D Ihan ensiksi minulle tarjottiin ilmainen käsihoito, jossa sain kokeilla luonnonmukaista kuorintaa sekä kosteusvoidetta, ja VAU, miten pehmeä ihostani tuli!! 

(Kurkkaa täältä lisää)

Ja iloinen yllätys oli myös se, että kuopiolaisiakin toimijoitakin löytyi messuilta, muun muassa hääpukuliike, jonne endottomasti menen käymään, kunhan vähän vielä päästään lähemmäs häitä. 

(Pukuliike Fauna)

Hääpukufiilikseen pääsi myös muotinäytöksessä, jossa esiteltiin toinen toistaan koristeellisempia morsiuspukuja. Erityisen antoisaa oli nähdä myös miesten hääpukeutumisvinkkejä, joita varmasti ehdotan myös Mikolle. Tässä ehkä minulle mieleisimpiä pukuja, joista voisi mahdollisesti joitain ideoita hyödyntää:





 Ja pääsihän sitä myös sovittelemaan timanttisormuksia, kuuntelemaan käsittämättömän taitavaa laulua (suosittelen ehdottomasti Kruuvausta, jos tarvitset hääjuhlaasi esiintyjiä) sekä keräämään vinkkejä pienistä yksityiskohdista! Tavattiin myös meikkaus- ja kampauskeikkaa tekevä henkilö, jolta pyysimmekin mahdollista tarjousta meidän hääpäivälle ja maisteltiin suussa sulavia kuppikakkuja.


Kotiin palatessa tunnit kuluivat uusien ideoiden käsittelyssä ja niiden soveltamisessa meidän häihin, meidän tyylisiksi. Oli ihanaa, miten hyvin kaikki pohdinta meiltä kolmelta sujui ja minulle tuli olo, että kaikki on jo hyvin käynnissä ja tästä on ihan mahtavaa jatkaa eteenpäin ja juuri tällä porukalla! Mulla on kyllä ihan paras tiimi tässä jutussa mukana :D

Ja koska hullaannuin ja jäin koukkuun häähulinaan, unelmointiin ja ehkä eniten siihen onnen tunteeseen, että menen jo aika kohta naimisiin elämäni miehen kanssa, pitäähän tätä messuilua jatkaa. Huomenna siis suunnataan yhdessä Mikon kanssa Joensuuhun Tahdon Tahdon -häämessuille, niin päästään yhdessä hakemaan häähumua ja onhan se ihanaa suunnitella tätä meidän yhteistä juhlaa myös kahdestaan <3

4 kommenttia:

  1. En malta odottaa, sillä mekin aiomme viettää romanttisesti ystävänpäivää puoliskon kanssa Joensuun häämessuilla ;) Ei tarvinnut edes suostutella miestä mukaan!

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtavaa! Ihanaa hääunelmoinnin täyteistä messupäivää teille molemmille :)

    VastaaPoista
  3. Moikka! Ihana hääblogi sinulla! :) Täällä kans yks kesällä 2016 avioituva morsian joka vasta eilen käynnisti oman hääbloginsa :) Mäkin olin näillä Jyväskylän häämessuilla ja tykkäsin muuten kovasti, mutta jäin kaipaamaan vinkkejä värimaailman suunnitteluun ja kattaukseen sekä koristeluun!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kauniista kommenteista! :) Minäkin jäin juuri kattausvinkkejä kaipaamaan, mutta onneksi häihin on vielä aikaa, niin vinkkejä ehtii kerätä muilta messuilta. Ja mukava päästä lukemaan sinunkin hääpäivityksiä lähiaikoina! :)

    VastaaPoista