lauantai 14. helmikuuta 2015

Polttariunelmia

Marrasmorsian -blogin kirjoittaja haastoi minut tähän Our Love is a diamond -blogin Marijan alulle laittamaan polttarihaasteeseen, kiitos haasteesta! Nyt siis on minunkin aikani pohtia, millaiset polttarit olisivat unelmien täyttymys sitten lähempänä häitä, reilun vuoden päästä. :)


1. Kuka on vastuussa polttareidesi järjestämisestä?
Annan kaiken vallan polttareiden suunnittelusta ja järjestämisestä kahdelle kaasolleni, jotka ovat jo kuulemma jotain ideoita kirjoitelleet muistiin! Jännää, mutta samalla ihanaa saada ihan ylläripolttarit! Ja tietysti myös muut polttareihin osallistujat saavat ideoida kaasojen kanssa polttariohjelmaa, mutta kaasot tekevät lopulliset päätökset. :)

2. Ketkä osallistuvat polttareihesi?
Ollaan alustavasti kaasojen kanssa suunniteltu, että annan heille hyvissä ajoin ennen polttareita (ensi vuoden alussa) listan ihmisistä, ketkä haluaisin mukaan näihin kemuihin. Käytännössä siis polttareihin tulisi läheisimmät ja tärkeimmät ystäväni, joitain sukulaisia sekä opiskelukavereita, joiden kanssa vietän muutenkin aikaa ja joiden kanssa illasta tulee varmasti ikimuistoisen ihana!

3. Mitä odotat polttareiltasi?
Unelmieni polttareissa olisi paljon yllätyksiä, hauskaa yhdessäoloa, hemmottelua, jotain sopivalla tavalla tavallisuudesta poikkeavaa tekemistä, itsensä ylittämistä yhdessä joukon kanssa, herkkuruokaa ja drinksuja, ehkä jotain häihin/rakkauteen liittyvää - ennen kaikkea polttarit olisivat koko päivän/yön yli ja niissä olisi rento sekä hauska tunnelma! Paikkakin saa yllättää!

4. Millaista ohjelmaa polttareissasi olisi?
Luotan kaasojen käsiin ohjelmasta vastaamisen, tosin aina välillä olen yrittänyt näin hyvissä ajoin tuoda sivulauseessa esille, millaisesta ohjelmasta tykkäisin, mutta eivätköhän nämä huippukaasot minut aika hyvin tunne! Mutta tosiaan haluaisin rentoa yhdessäoloa, sopivasti jännitystä ja ylläreitä, jotain minun tyylisiä juttuja, jotain hemmottelua, herkullista ruokaa, hyvää musiikkia (ysäri!), tanssia sekä hyvää meininkiä. Rakastan myös naamiaisia sekä teemapukeutumista, joten olisi ihanaa, jos koko seurueella olisi saman teeman mukainen vaatetus ja vaatteissa saa olla hauskuutta, kunhan tyylikkyys ja hyvä maku muistetaan. Pääasia, että tehdään yhdessä porukassa kaikkea sellaista, mistä kaikille jää ihanat ja unohtumattomat muistot :) Ja tietenkin olisi ihanaa, että päivästä otetaan paljon kuvia ja mahdollisesti videopätkääkin, niin muistot jää talteen.

5. Mitä et halua polttareidesi sisältävän?
Kunhan pukeutuminen ja ohjelma pysyvät hyvän maun rajoissa, eikä minua laiteta yksin tekemään mitään noloa keskellä kaupunkia, niin uskon, että illasta tulee kaikille mukava. Teema ei siis saisi olla mikään "nolo", vaan tyylikkään hauska, eikä myyminen oikein ole mun juttu.

Kuulostaako mahdottomalta? Eiköhän minun ihanat kaasot järjestä mulle polttarit, jotka ovat unelmieni täyttymys ja täynnä juttuja, joista en osannut edes unelmoida :)

Haastan seuraavaksi polttarien unelmointiin blogit:

Eli ei muuta kun kopioitte kuvan ja kirjoitatte omista pohdinnoista unelmien polttareita koskien :)

1 kommentti:

  1. Kiitos haasteesta! Nyt kun sinäkin mua Marijan lisäksi haasteella heitit niin täytyyhän se pian koittaa saada aikaiseksi toteuttaa :) Ysäri <3 :)

    VastaaPoista