keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Eläviä muistoja onnellisista hetkistä

Hääpäivä on usein yksi elämän erityisimmistä päivistä ja monet puhuvat, että hääparilla päivä menee  jännityksen ja onnen humussa, jolloin illalla saattaa tuntua, että päivä on mennyt ohi todella nopeasti, eikä ihan kaikkea edes muista tarkkaan. Häitä kuitenkin valmistellaan ja suunnitellaan pitkään, joten olisihan se ihanaa, että niihin onnen ja rakkauden hetkiin pääsisi palaamaan vielä vuosia hääpäivän jälkeenkin (ja etenkin, jos jännityksessä papin puhe tai muut tärkeä hetki on unohtunut samantien). Valokuvauksesta puhutaan paljon, ja meillekin tulee ammattikuvaaja, mutta ihan niin moni ei aina muista häävideon merkitystä. Me olemme viime aikoina innostuneet ystäviemme kanssa videoimaan lomamatkoillamme ja kun videopätkät on koottu yhteen ja olen nähnyt lopputuloksen, olen halunnut tehdä videoita lisää! Video nimittäin mahdollistaa jotenkin vielä kuvia paremmin hetkeen sekä tunnelmaan palaamisen ja ikään kuin tämän tärkeän päivän uudelleen elämisen.

Tästä voikin päätellä, ette meidän häistämme kuvataan häävideo osaavien ystävien voimin :) Emme ole vielä paljoa pohtineet videon sisältöä, mutta sen verran tiedän, että haluan häistä kaksi koottua tallennetta, yhden muutaman minuutin biisin mittaisen videon sekä yhden pidemmän ihan itseä varten (pidemmässä voisi olla esim. hyvistä puheista pidempiäkin pätkiä). Ehkä tärkeintä häävideossa on minulle se, että siitä välittyy aito häiden tunnelma, onnellisuus ja rakkaus, ja videon kautta pääsee palaamaan päivää, jota ei halua unohtaa koskaan. <3

Videot ovatkin minusta ihana ja aito tapa viestiä elämän onnellisista hetkistä, sillä niiden kautta jokaisen on helppo samaistua ja elää toisten tunteita, oli sitten kyse häistä tai muista onnen hetkistä. Alle olenkin linkittänyt kauniin ja taidolla tehdyn rakkaudentäyteisen videon, jonka ovat tehneet Kroatian reissullamme kihloihin mennyt ystäväpariskuntamme (lue lisää Kroatian reissusta ja kihlautumisesta täältä). Tämän videon avulla pitkään yhdessä olleet ystävämme halusivat kertoa muille kihloihin menostaan ihanan aidolla, heidän näköisellään, romanttisella ja kauniilla tavalla. Minusta tämä video on ihana, tyylikäs ja ammattimainen video, joka saa hymyn huulille ja muistuttaa siitä, mitä aito rakkaus todella on <3 Tästä videosta saa myös hyviä vinkkejä häävideota ajatellen ja ennen kaikkea pääsee onnelliseen fiilikseen.

Time has a wonderful way of showing us what really matters


"Kaunista on kaikki,
mikä nähdään rakkauden silmin."

2 kommenttia:

  1. Heippa! Mielestäni blogisi ansaitsee Liebster awardin! Lisää voit lukea täältä: http://causeallofmelovesyou.blogspot.fi/2015/09/liebster-award.html :)

    VastaaPoista