perjantai 23. lokakuuta 2015

Somisteväriä tuolihuppuihin

Tällä viikolla pääsin jälleen ihan konreettisten hääasioiden ääreen, tällä kertaa aikeena vähän testata, miten saisimme väriä häätilamme tuolihuppuihin. Tuolihuput ovat yhä suositumpia juhlatilan koristeita ja usein tuolihuppuihin myös yhdistetään jotain väriä tuomaan vähän ilmettä. Häätilassamme (Tahko Golden Resort) on valmiina kauniit valkoiset tuolihuput, joihin on olemassa vaalean ruskeat tarranauhoilla kiinnitettävät "värikankaat" koristamaan ja tuomaan ilmettä. Nämä kankaat ovat kauniit ja hillityt, mutta voisiko niitä tehtä teemaväreissä? Eikö violettikin sopisi kauniisti tuomaan tilaan vähän sävyä?



Joidenkin mielestä voi tuntua ihan älyttömäältä ajatukselta, että minä edes harsitsen tällaisten tuolisomisteiden itse tekemistä, mutta korostettakoon nyt vielä, että pidän käsitöistä ja häihin on vielä mukavasti aikaa, joten monenlaista ehtii tehdä :) Lisäksi haluan, että oma kädenjälkeni näkyy juhlassa. Mietin kuitenkin ennen päätöstä työmäärää sekä tarvikkeiden hintaa, mutta koska värisomisteet ovat näihin tuoleihin aika pienet, ei kangasta mene paljoa, joten idea tuntui kohtuulliselta. Lisäksi kankaat voi kiinnittää helposti, eikä erityisia rusettisolmuja tarvita. Siksi siis pienen harkinnan jälkeen menin kangaskauppaan, ostin 4m sopivaa violettia kangasta ja lankaa, tilasin tarranauhaa netistä (Suomessa todella kallista!) ja nyt vanhempien luona käydessäni otin tavat mukaan ja ehdotin äidilleni, että eiköhän tehdä mallikappale! 

Mallikappaleen päällimäisenä ideana oli lähteä testaamaan, minkälainen työ yhden tällaisen somisteen tekeminen on, niin osataan sitten varata tarpeeksi aikaa. Tarkoituksena on siis tehdä tällaisia violetteja tuolisomisteita (41,5cm x 11cm + kaksi 10cm tarraliuskaa) 100 kappaletta :D Ompelussa siis menee hetki! Tänään meidän tavoitteena oli kuitenkin vain päästä alkuun ja hahmottaa koonaisuutta. Teimmekin hyvät pohjatyöt repimällä kankaan sopiviksi palasiksi ja pilkkomalla tarranauhaa jo mukavan pätkän pieniksi pätkiksi:

 Tarkkaa mittaamista ja lankasuoran mukaan repimistä.


Valmiit revityt kaistaleet odottamassa ompelua.

Tässä alun mittailuissa, suunnittelussa ja repimisessä meni yllättävästi aikaa, mutta oli mukavaa tehdä tätä yhdessä jonkun kanssa, niin aika meni nopeasti ja tekeminen oli mukavaa :) Tarkoituksenamme oli myös ommella yksi mallikappale, mutta suunnittelussa meni niin pitkään, että se jäi seuraavaan kertaan^^ Saimme kuitenkin valmiit kaistaleet mukavilla saumavaroilla ompelua odottamaan ja seuraavaksi onkin tarkoitus järjestää "teholinjasto", jossa toinen kääntää saumavaroja ja kiinnittää tarralappuja, toinen ompelee. Näin saadaan varmasti kaunista väriä häätilaamme yhdessä ahkeroimalla :) Onneksi vielä ei ole kiire, niin voimme ommella lisää sitten seuraavalla kerralla, kun on aikaa. Nyt on kuitenkin tuolisomisteet korkattu ja tästä on hyvä mennä vaihe vaiheelta eteenpäin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti