keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Samanlaiset erilaiset kaasomekot

Tänään ne tulivat, nimittäin kaasojeni multiway dress:t, jotka tilattiin yli kuukausi sitten Etsysta! Kerroin jo aiemmin täällä siitä, miten keksimme yhdessä kaasojeni kanssa, että voisimme ostaa heille mekot, jotka on mahdollista solmia lukemattomilla erilaisilla tavoilla, eli multiway dress:t. Yhteisen viikonlopun aikana maaliskuun alussa tehtiin tilaus ja eilen paketti kolahtivat kaasoni postilaatikkoon ja minulle pilahti tällainen kuva<3


Ideana näiden mekkojen ostamisessa oli se, että kumpikin kaaso saa samanlaiset mekot, mutta voi solmia ne omalle tyylilleen ja vartalolleen sopivalla tavalla ja sitten häidenkin jälkeen mekkoa voi solmia yhä uusilla tavoilla ja näin saada tavallaan aina uuden mekon. Kaasoillani on siis samanlaiset erilaiset kaasomekot :D Näitä käytetään todella paljon Amerikassa morsiusneitojen mekkoina ja heti kun keksimme idean, oli se minusta ihan huippuhyvä! Mahdollista on usein myös ostaa samaa väriä eri mittaisina. Ennen kaikkea myös kaasot olivat näihin tyytyväisiä ja voin vain kuvitella, miten lukemattomia solmimissovelluksia me vielä ehditään kokeilla enne häitä^^ 

Hintaa näille juhla-asuille tuli postikuluineen yhteensä 120 euroa, ei siis ihan halvimmasta päästä, mutta me maksoimme kummastakin mekosta 50e ja näin kaasoille jäi vain pieni lisä itselleen mkasettavaksi. Ja minusta on tärkeää, että kaasot tuntevat itsensä kauniiksi, saavat mekot, joille heillä on käyttöä sekä sopivat mukavasti häidemme teemaan, joten olen huipputyytyväinen mekkoihin. Ja ovathan nämä aika halvat suomen laadukkaisiin maksimekkoihin verattuna :)  Tilasimme mekot täältä, sillä paikka naytti meistä parhaalta monien vertailujen jälkeen. Ihanaa, että kaasonikin ovat saaneet nyt itselleen hääasut ja ennen kaikkea ne on meistä kaikista kolmesta juuri sellaiset kuin haluttiinkin!

2 kommenttia:

  1. Onpahan kaunis syvä violetin sävy! Mainio valinta mekoiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin väri oli todella hyvä ja sopii kaasoille mahtavasti! :)

      Poista