keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kaunista kauniille kaasoille

Kahden kaasoni kanssa ollaan jo vähän ideoitu, mitä he mahdollisesti laittavat häihimme päälle. Molemmat pitävät teemaväristämme violetista ja käyttävätkin sitä aina silloin tällöin, joten ensisijainen ajatus tällä hetkellä olisi, että mekot olisivat ehkä kokovioletit, sellaiset lämpimään ja punaiseen taittuvan violetit. Ja erityisen ihanaa olisi, jos mekot olisivat saman sävyisiä! Muuten minulle on kuitenkin oikeastaan aika sama, millaisia mekot ovat. Toivon, että molemmat kaasot löytäisivät mekot, mihin he itse ihastuisivat ja mitkä päällä he tuntisivat olonsa mukavaksi ja kauniiksi. Mekot saavat siis mielestäni olla heidän näköisensä, eikä niiden todellakaan tarvitse olla samanlaisia, elleivät he niin välttämättä halua, ei edes saman mittaisia :) Ehkä ainoina vaatimuksina on värin ohella se, että mekko ei ole ihan minilyhyt eikä todella avoin, mutta muuten malli ja yläosa ovat hyvin vapaita. Lisäksi hinnan tulee olla kohtuullinen, sillä kaasojeni ei tarvitse tuhlata omaisuutta meidän häitä varten ja toivon, että mekolle löytyy paljon muutakin käyttöä häiden jälkeen. Kaasojeni omana toiveena tällä hetkellä on, että mekko pysyy hyvin päällä kaikessa päivän huiskeessa :D

Toinen kaasoni pyysi minua päivittämään kaasojen mekoista, mikä tuntui todella hankalalta, sillä minulle käy hyvin monenlaiset mekot, eikä minulla oikeastaan ole selkeää visiota kaasojen mekoista. Yritin kuitenkin löytää joitain malleja, joista itse pidän, mutta heidän päällään monet muutkin mallit näyttävät varmasti todella hyvältä. Lisäksi sitä aina huomaa tykkäävänsä omantyylisistä mekoista, vaikka kuinka muille yrittää katsella. Joka tapauksessa, tässä hieman joitain ideoita! :)

Tässä ensin vähän värimaailmaa, eli jotain tämän sävyistä mahdollisesti ollaan hakemassa, lämmintä violettia ja miksei tämän mallistakin voisi valita, jos se kaasojen omaan tyyliin sopii:


Ja sitten mallivaihtoehtoja! Netistä tilaamisessa on tosiaan se hyvä puoli, että usein mekon kuin mekon saa kaikissa väreissä ja näin kaasoille olisi myös helppoa saada mekot samassa sävyssä kuitenkin kummankin omaa tyyliä ja mekkomakua mukaillen.

Itse pidän todella paljon olkaimettomista malleista ja samalla yksinkertaisuus on minusta kaunista. Tietenkin koon on oltava juuri oikea, jotta mekko pysyy tukevasti päällä ja tällaisessa kevyessä mekossa on varmasti myös helppo liikkua:




Myös yksiolkaisista löytyy kauniita vaihtoehtoja:



Ja miksei kahdellakin olkaimella saisi kaunista ja juhlavaa lopputulosta:




Näyttää siltä, että olen rakastunut kevyisiin sifonkisiin mekkoihin, jotka ovat sopivan naisellisia ja kesäisen kävyitä - taitaa nousta itsellekin halu ostaa kauniita juhlamekkoja :D. Muistakaa ihanat kaasoni kuitenkin, että tässä on vain joitain ajatuksia, teidän mielipide teidän mekoissanne on se kaikkein tärkein <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti