tiistai 24. maaliskuuta 2015

Säihkettä vai perinteistä hääkynsiin?

Tänään ajattelin vain aivan nopeasti jakaa teille vähän omia ideoitani siitä, millaiset kynnet häihin voisi laittaa. Olen jotenkin alusta asti ajatellut, että jotain perinteisen ranskalaisen mankyyrin tyylistä minulle varmaan tulee, ehkä pienellä silaukseksella klitteriä, mutta kuvia selaillessani ja muiden kanssa jutellessani olen alkanut pohtimaan, haluaisinko sittenkin vähän sähkettä enemmän mukaan? Meille kun muutenkin tulee jotain pientä hopeista tai kimalletta osaksi tilaa. Mutta kuinka paljon sähkettä on tarpeeksi? Tai entä jos ottaisin sittenkin teemaväriä mukaan hääkynsiini?

Laikkailen itse omia kynsiäni aika ahkerasti ja tykkään tehdä erilasia raitoja ja useamman värin miksauksia. Viimeisin ihastukseni ovat liukulakat, joilla saa ihanan säihkyvät ja moniväriset kynnet todella helposti (klikkaa tästä jos kiinnostuit :)). Mutta silti en taida uskaltaa tehdä itse omia hääkynsiäni (kuitenkin epäonnistuu juuri silloin :D) ja olisihan se ihanaa mennä manikyyrille hemmoteltavaksi ja ehkä silloin saisi myös jotain ihan uutta omien tuttujien kaavojen sijaan. Muutenkin, pitäähän kynsiä näytellä kaikille sormuksen lomassa, joten olisi ihanaa saada niistäkin oman näköiset (ja tämä on myös hyvä syy perustella manikyyrin tarve sulhaselle) :) 

Mutta annetaan kuvien puhua lisää:





2 kommenttia:

  1. Harrastan itse käsitöitä, puutarhanhoitoa ja puuhailen paljon hevosten kanssa, joten olen haikeudella jättänyt kynsien laittamiset muille. Hääpäivää varten oli kuitenkin käytävä laittamassa kynnet nätiksi ja voi että miten ihanaa olikaan hääkiireiden lomassa istahtaa tuoliin hemmoteltavaksi. Suosittelen siis jo rentoutumisen kannalta laittautumista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta kyllä kuulostaa, varmasti kaiken arvoista! :)

      Poista