tiistai 7. huhtikuuta 2015

Ensimmäisiä postiluukun kilahduksia

Tuntuuko teistäkin joskus siltä, että kun aloitatte jotakin, ette pysty enää lopettamaan? Minulla on nimittäin juuri se tilanne hääsuunnittelussa ja hääkoristeiden katselussa - kun kerran ostin jotain ihanaa, en voi enää lopettaa kaikesta muusta ihanasta unelmoimista! Ja kyse ei ole onneksi mistään kallistaa jutuista, vaan pienistä häihin liittyvistä tavaroista ja koristeista. Jotenkin olen viime viikkoihin asti saanut uskoteltua itselleni, että ehdin lähempänäkin ostaa kaiken tarvittavan, mutta nyt kun sorruin yhteen tilaukseen ja ne tulivat, ovat uudet klikkaukset askeleen lähempänä :D Ihan kaikkea pientä kuitenkin vasta katselen ja mallikappaleita tilailen, mutta voi kun tämä on niin ihanaa päästä näkemään tavarat omin silmin ja jotenkin häät tuntuvat olevan taas askeleen lähempänä!

Pääsiäisen aikoihin minun postiluukkuni siis kilahti ensimmäisen kerran ja sieltä saapuivat ensimmäiset muutaman euron tilaukseni, joista olin todella innoissani. Tilauskokeiluni kohdistuivat AliExpress-nimiseen verkkokauppaan, jossa hinnat ovat todella alhaisia, mutta laatu hieman epäilytti. Siksipä tilasinkin vain halpoja juttuja ja testailin, miten tavara tulee ja millaista se on. Mikko on jonkin verran tilaillut kyseiseltä sivustolta vaatteita ja hänen kokemuksensa mukaan kaikki kyllä aina tulee, kunhan jaksaa odottaa. Joskus tuote kuitenkin saattaa olla hieman erilainen kuin kuvassa. Mikäs siis parempi sen syy kuin tilata juttuja jo nyt, koska eihän sitä voi mitenkään tietää, kauanko niissä menee^^

 Ensimmäisessä kuoressa olivat I Do -tarrat, jotka tulivat muutamassa viikossa. En ollut aivan varma, tulisikovatko tarrat sekä hopeisena että sinisenä ja olinkin todella ilahtunut, kun pienestä kuoresta avautuivat kaksi eriväristä tarraparia - ja ne olivat juuri sellaiset kuin kuvissa! Nyt voin kenkien mukaan mallata, kummat näyttävät paremmilta (hyvä syy katsella kenkiä^^). Minua kyllä houkuttaisivat nuo siniset tarrat, sillä silloin minulla olisi "jotain sinistä" jo järjestettynä :)

Toinen paketti sisälti ihanat Mr & Mrs sirottimet ja nyt on ihan pakko myöntää, että vaikka kuinka yritin pidättäytyä tarpeellisissa tavaroissa, oli tämän vain niin ihana, että se piti ostaa. Nyt laitan ne hetkeksi odottelemaan käyttöä :) Pienet asiat tekevät kyllä todella onnelliseksi ja onhan se ihanaa fiilistellä häitä vaikka niihin reilu vuosi vielä onkin <3


2 kommenttia:

  1. Sinisillä tarroilla saisi kyllä näppärästi hoidettua pois alta sen "jotain sinistä". Alan lämmetä tuollaisille kivoille tarroille, vaikka en olisi koskaan sitä itsestäni uskonut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, mullakin meni hetki ennen kuin innostuin ideasta :)

      Poista