maanantai 20. kesäkuuta 2016

Perhepolttareiden startti

Meidän häihin on seitsemän viikkoa ja tätä häiden lähenemistä sain juhlistaa viime viikonloppuna sekä oman perheeni että Mikon perheen naisten keskellä, sillä minulle pidettään parin päivän perhepolttarit! Perhepolttarit voi olla osalle uusi juttu ja minulle ne tarkoittavat polttareita, joissa perinteisesti kavereiden sijaan vietetään aikaa hääteeman ympärillä äitien ja sisarin kanssa, perheenjäsenten keskellä siis. Ajatus tähän lähti siitä, että yksi sisaruksistamme on alaikäinen ja olisikin jäänyt kaveripolttareiden ulkopuolelle. Lisäksi minusta oli ihana ajatus jakaa hääaikaa myös molempien äitien kanssa, joten miksi ei siis pitäisi heille ihan erillisiä polttareita? Ja mikä parasta, kummankin  meidänsiskot ja äidit innostuivat ajatuksesta tosi paljon ja lähtivät järjestämään minulle ainutlaatuista hemmotteluviikonloppua täynnä pieniä yllätyksiä ja hääperinteitä.

Nämä polttarit koostuivat monesta osasta ja ajattelinkin jakaa ne pariin päivitykseen, jotta ette ihan väsy lukemiseen ja pysytte mukana^^ Taustaa vielä sen verran, että polttariviikonloppu oli päätetty etukäteen (koska minä olen tosi paljon menossa), mutta muuta en sitten tiennytkään. Minulle vain ilmoitettiin, että minun osuuteni alkaa lauantaina klo 10 jälkeen. Mukana meitä oli kaikkiaan kuusi (äitit ja kolme siskoa sekä minä), eli tosi hyvä porukka! Lisäksi Mikkoa oli vähän osallistettu mukaan, mutta siitä lisää myöhemmin (ja hän kyllä nautti kaikin siemauksin, kun sai pitää minulta pieniä yksityiskohtia salassa :D). Varsinaisia toiveita en esittänyt, mutta näistä polttareista oli osattu tehdä juuri minun näköiset ja just ihanat<3


Paria päivää ennen itse polttareita sain äidiltäni sähköpostilla listan tarvikkeista, joita minun tuli ottaa mukaani. Listalla luki lähtövarustuksena kesäiset sään mukaiset vaatteet. Lisäksi minun tuli ottaa mukaan reppu/laukku, jonne tuli olla pakattuna ulkoilu- ja sisävaatteet, uimapuku, jumppapatja, uimalasit sekä yöpuku ja hammasharja. Lisäksi sain päivää ennen lisäohjeeksi pakata mukaan vielä kumihanskat sekä hengityssuojan :D Oli todella vaikeaa pakata, kun ei yhtään tiennyt, mitä edessä oli. Siksi minulla olikin laukku ihan täpöten täynnä vähän kaikkea :D Pakatessa myös positiivinen jännitys vähän kohosi ja väkisinkin pohti, mitähän milläkin tavaralla todella tehdään ja mitä kaikkea edessä oikein onkaan.

Minä rakastan teemoja ja oli ihan huikeaa, että meidän perheen olivat ottaneet polttareihin teeman, joka oli kukat. Meille kaikille oli teetetty kukkakoristeet, muille pinnit ja minulle panta, joissa oli aitoja kukkia! Koristeet oli vieläpä teetetty samassa paikassa, josta hääkukkamme tulevat, eli Heikkisen kukkatarhassa Vehmasmäessä. Heti porukan astuessa sisään morsiusneitoni kruunasi minut kukkapannalla:) Muilla oli myös jokaisella jotain kukikasta päällään ja minullekin oli hankittu vielä kukikas huivi. Sitten ei muuta kun kukkien kera liikkeelle!


Ensimmäisenä suuntasimme kohti Kuopion keskustaa, jossa kävelimme ensin Hanna Partasen kalakukkoleipomoon kuulemaan kalakukon valmistamisesta. Samalla minulle selvisi myös päivän punainen lanka, eli polttareiden teemana oli näin alussa savolaiset perinteet, sillä olenhan minä nyt asettumassa tänne Savon mualle :) Samalla mukana oli pilkahdus omia Pohjois-Pohjanmaalaisia juuriani - eli juuri meidän perheiden näköinen kombo!

Kalakukko-opettelujen ja oston jälkeen suuntasimme torille hankkimaan ruokatarvikkeita ja samalla näimme vilauksen myös Kuopio tanssii ja soi -festariesityksistä. Matka taittui Pikku Pietarin torikujan läpi, jossa sain mukaani teemakortit sekä Kuopiosta että Oulusta, pesupähkinöitä sekä sain kuulla, kun pikku Pietari lauloi minulle Lentävä kalakukko -veisun :) Todellista hemmottelua! Torilla valitsimme mukaan mm. mansikoita, herneitä ja tuoretta sipulia, ostimme Timo-perunoita myyjän suosituksesta, valitsimme mehevää lihaa illalliselle sekä kirjoitin rakkaudentunnustuksen sydänkojuun. Tosi monessa paikassa kerroimme olevamme perhepolttareille ja saimmekin monia onnentoivotuksia sekä innostusta tästä päivästä ja samalla minulle heräsi tunne siitä, että olen ihan oikeasta menossa naimisiin<3



Viimeinen etappimme oli Houkutus, josta nappasimme mukaan ennakkoon tilatun mutakakun sekä jokaiselle omat salaatit. Juuri kun olimme saaneet salaatit pusseihin, alkoi ulkona sataa kaatamalla ja päätimmekin jäädä sisäpiknikille. Ei siis muuta kun rasioiden kanssa pienen pöydän äärelle lounaalle ja tämä olikin oikeastaan just hyvä näin :) Samalla sade jo taukosikin ja pääsimme suuntamaan autoilla Väinölännimelle, jossa menimme kauniiseen paviljonkiin Peräniemen kasinon taakse. paviljongin pohjalle levitimme piknikviltin, jonka sain myöhemmin omaksi, jotta voimme Mikon kanssa arjen tuntuessa raskaalta napata viltin kainaloon ja lähteä piknikille<3. Minä sain  seuraavaksi kunnian posauttaa Kuusenkerkkä-kuohuvan auki ja nautimme tuulelta suojassa mutakakkua mansikoiden ja Kuusenkerkkä-skumpan kera.


Tämän jälkeen hyppäsimme jälleen autoon ja suuntasimme kohti tuntematonta. Matkalla yritin arvailla, mitä kaikkea edessä olisi, mutta aina menimme vain pidemmälle. Välillä vähän jo mietitytti, kun käännyimme paloaseman pihaan ja pysähdyimme autokorjaamolla, mutta sitten matka aina jatkuikin, kunnes nousimme autosta keskellä pientä mökkitietä. Tästä ja loppuillasta lisää seuraavassa päivityksessä :)




2 kommenttia:

  1. En ollut ennen kuullutkaan perhepolttareista, mutta kertomuksesi sekä ajatus polttareista perheiden naisväen kuulostaa erittäin ihanalta! :) Me pidimme ennen häitäni "kauneuspäivän" äitini ja siskoni kanssa, ja sekin oli aivan ihana rauhoittumisen hetki ennen hääviikon alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä idea tämä kauneuspäiväkin, kiitos vinkistä :)

      Poista