maanantai 26. lokakuuta 2015

Unelmieni mekko ihan oikeasti minun

Tänään se tapahtui, nimittäin menin Niinattareen hakemaan minun häämekkoani! Mekkoni tuli ihan todella nopeasti, yleensä näillä mekoilla menee kuulemma n. 5 kk, mutta minun mekkoni tuli noin kuukaudessa ja melkein kuukausi minun piti vielä malttaa odottaa, ennen kuin meille tuli muutakin asiaa pääkaupunkiseudulle. Haimme nimittäin samalla reissulla loput kynttilänjalat hääpöytiin kirppikseltä ostettuna ja kävimme moikkaamassa hyviä ystäviämme :) Ja reissun lopuksi, tänä aamuna, pääsin astumaan Niinattareen, sovittamaan minulle tilattua unelmieni häämekkoa, asustamaan sitä kauniilla yksityiskohdilla ja tuntemaan itseni ihan oikeaksi morsiameksi <3 Ihanaa fiilistä mekon hakemiseen toi myös se, että sain eilen rakkaalta morsianystävältäni viestiä, että myös hän oli löytänyt unelmiensa mekon tänä viikonloppuna - päästiin siis jakamaan tätä tunnetta yhdessä, kumpikin juuri oman unelmiensa häämekon itselleen saaneena <3


Heti kun sain tietää, että mekkoni on saapunut Helsinkiin, aloin jännittää ja odottaa sen hakemista, ja näin muutaman unenkin, että minulle on tullut ihan väärä mekko:D Onneksi häihin on vielä sen verran aikaa, että mekon kanssa ei ollut paniikkia, joten rauhoittelin itseäni, että jos mekko on ihan väärä, ehditään hyvin tilata uusi. Samalla halusin jälleen nähdä mekkoni livenä, onhan se sentään minun häämekkoni. Heti liikkeeseen saavuttuani pääsin soovituskoppiin ja sain pukea mekon ylleni (oli varannut ajan etukäteen). Halusin nauttia tästä hetkestä, kun pääsin vielä kerran liikkeeseen sovittamaan mekkoa. Liikkeestä olisi myös voitu lähettää mekko, mutta halusin sovittaa sitä paikan päällä ja nähdä, että kaikki on kunnossa. Sovitin mekkoa ensin oman yksivanteisen alushameeni kanssa ja tämän jälkeen kaksivanteisen hameen kanssa, ja useamman sovittelun jälkeen valitsin kaksivanteisen alushameen, sillä mekko näytti liikkuessa se päällä kauniimmalta ja myös kävely tuntui paljon helpommalta, kun jalat sai olla ihan vapaana :) Lisäksi mallasin pitkää huntua ja voi miten kauniita hunnut ovat! Tämä päätös jäi kuitenkin vielä hautumaan ja lähdin liikkeestä onnellisena jätti-ison pukupussin (olin jo mekon yhteydessä ostanut vähän paremman pukupussin) ja uuden alushameen kanssa. Taisin hymyillä aika pitkään^^ Niin ja pitihän mekko heti kotiin saapuessa ottaa pukupussista pois ja ihastella ihan kotonakin. Saa nähdä, kuinka usein mekko tulee kaivettua esiin^^ Nyt se muistuttaa pukupussissa meidän makuuhuoneessa häiden lähestymisestä <3



3 kommenttia:

  1. Ihanaa! Mekko on varmasti vähintäänkin yhtä ihana kuin millaisena sen muistat, nyt pitää vaan malttaa hetki odotella käyttöä :)

    VastaaPoista