torstai 25. kesäkuuta 2015

Häätunnelmaa meren rannalta

Nyt olen vihdoin taas Suomen puolella ja oman koneen ääressä, ja vaikka lomailu on aina ihanaa ja rentouttavaa, minusta on aina myös mukavaa palata omaan kotiin ja tuttuihin ympyröihin :) Meidän minilomamme alkoi noin viikko sitten ensin juhannuksen viettämisellä meren rannalla, tämän jälkeen pikapyörähdyksellä Helsingin keskustassa ja päättyi parin yön laivareissuun Viron puolelle - ja näihin jokaiseen vaiheeseen mahtui enemmän tai vähemmän häähypettelyä, hääostoksia, pitkän kaavan etsintää sekä uusia oivalluksia!

Aloitan kuitenkin lomalta paluun kunniaksi noin viikon takaisista hetkistä, jolloin vietimme tosiaan juhannusta Länsi-Suomessa, Pyhäjoella, meren äärellä luonnon helmassa. Meille sattui todella kaunis juhannusviikonloppu ja istuskellessani kallioilla ja katsellessani merelle heräsin pohtimaan, miten kaunis tämä seutu olisikaan hääkuvissa. Merta on monessa paikassa ja etenkin saan salliessa se tarjoaa minusta mahtavat puitteet tunnelmallisiin kuviin, ja ennen kaikkea erilaista tunnelmaa saa päivän eri aikoina - auringonpaisteessa tai ilta-auringon kajossa. Etenkin, jos häät ajoittuvat vielä juhannuksen kieppeille, voi keskikesän auringon alla saada aivan ihania kuvia! Tässä vähän tunnelmaa, jota haen takaa:

Aloitetaan kallioista päiväsaikaan. 
Kallioilla kuvatessa taustalla heijastuu meri ja ulappa, ja tuuli tarjoaa hienon lisän esimerkiksi helman tai hunnun hulmuttamiseen. Vielä kun aurinko paistaisi, olisi täydellistä.



Ja hiotaan tunnelmaa illalla auringon laskiessa ja väriloiston vangitessa ulapan.





Minusta tällainen tunnelma sopii erityisesti häihin ja etenkin hääparille, joka nauttii luonnosta, merestä, kauniista maisemista sekä tunnelmasta. Jos omat hääni olisivat lähelläkään merta, olisin kyllä ehdottomasti etsimässä rannikolta jotain tällaisia kallioita ja paikkoja, joissa valo pääsee oikeuksiinsa, olenhan sentään kasvanut meren äärellä :) Näiden kuvien ja pohdintojen innoittamana heräsin myös pohtimaan meidän häiden kuvausta, vaikkei meenrannalla ollakaan. Innoistuin nimittäin siitä, että päivällä kuvaamisen ohella voisimme ottaa vielä muutaman kuvan illan lähestyessä näissä tunnelmallisissa värimaailmoissa ja näin saisimme monenlaisia kuvia ja hetkiä ikuistetuksi. <3

Tässä siis meidän juhannustunnelmia ja hääkuvainspirointia meren rannalta keskikesän auringon alta. Ja paljastettakoon tulevasta sen verran, että lähipäivinä kerron loppureissustamme, johon mahtui mm. sovituskopissa pyörähtämistä sekä vähän erilaisempiakin ostoksia^^

4 kommenttia:

  1. Ahh todella siistin näköistä! Hieno tunnelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meren rannassa ja auringonlaskussa on kyllä sitä jotain :)

      Poista
  2. Hei! Ihan pakko kommentoida. Katsoin ensin kuvat ja ajattelin kuinka onkaan samannäköisiä kallioita kuin missä itse lapsuuteni olen viettänyt. Sitten luin tekstin ja miten sattuikaan, olen Pyhäjoelta kotoisin :D

    -Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, ihana sattuma! Näissä kallioissa on kyllä jotain erityistä :)

      Poista